Propagandaa ja Olympiaa
Olen parhaillaan lukemassa Joonas Pörstin ansiokasta tietokirjaa Propagandan lumo (2017). Lukemisen lomassa olen tutustunut syvemmin eräisiin propagandan uranuurtajiin. Tässä postissa palaan vuosiin 1933-1945 ja sen ajan elokuvaan. Lopuksi seuraa lyhyt arvio aiheeseen liittyvästä fiktioelokuvasta/mokumentistä.
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)
Tuore Rüdiger Suchslandin dokumenttielokuva Hitlers Hollywood (2017) kertoo Saksan vuosien 1933-1945 unelmatehtaasta. Natsi-Saksan elokuvatuotanto sai sodan jälkeen yleisesti pahamaineisen ja kielletyn leiman. Dokumentti kuitenkin muistuttaa että Saksassa tuotettiin noiden 12 vuoden aikana yli 1000 elokuvaa, ja vaikka osa elokuvista oli räikeää propagandaa, joukkoon mahtui myös melkoinen määrä tavallisia elokuvia, jotka eivät ainakaan päällisin puolin eroa tuon ajan Hollywood-elokuvista tai Suomi-filmeistä. Elokuvat tarjosivat kansalle hetkellistä eskapismia sodan keskellä ja jotkut jopa sisälsivät piiloviestejä valtaapitäviä vastaan. Näitä elokuvia on tänään vaikea nähdä. Aikakauden komedioissa ja draamoissa olisi kiinnostavaa se mitä ne näyttävät ja mitä ne jättävät näyttämättä tuon ajan elämästä Saksassa. Dokumentti avaa sitä hieman esittämällä katkelmia elokuvista.
Ajan elokuville leiman antanut propaganda alkoi heti natsien valtaannousun jälkeen. Hans Steinhoffin ohjaama Hitlerjunge Quex (1933) oli jo sitä ihtiään. Suurimman osan natsi-Saksan elokuvista tuotti UFA-studiot. Se oli ollut jo vuodesta 1927 asti natsien sympatisoija ja vuodesta 1942 alkaen se oli valtion hallitsema ja ainoa elokuvayhtiö Saksassa. Propagandaministeri Joseph Goebbels oli henkilökohtaisesti vaikuttamassa elokuvatuotannon linjaan ja piti huolen siitä että elokuvien sanoma tuki natsien pyrkimyksiä. Ihan jokaiseen yksityiskohtaan ei Goebbelsin valvova silmä ehtinyt puuttua.
Tuon ajan saksalaisista ohjaajista kuuluisin Leni Riefenstahl ohjasi sekä dokumentit Nürnbergin puoluepäiviltä (1933 ja 1935) että Olympia-elokuvat (1938). Hän oli kuvaamassa dokumenttia Puolassa 1939 ja hänen väitetään järkyttyneen osuttuaan juutalaisten teloituksen todistajaksi. Sen jälkeen hän ei kuitenkaan valmistanut yhtään elokuvaa natseille.
Riefenstahlin natsi-sympatioista kiistellään edelleen, mutta monet tuon ajan kuuluisimmat näyttelijät kuten Hans Albers eivät olleet natseja, jos eivät vastarintamiehiäkään. Goebbels haali elokuviin näyttelijöitä myös ulkomailta. Ingrid Bergman kävi vierailemassa vuoden 1938 Neljässä kisällissä (Die vier Gesellen), muutama vuosi ennen kuin esitti vastarintasoturia Casablancassa (1942).
Goebbelsin kätyrin, Fritz Hipplerin ohjaama Der Ewige Jude (1940) on ansaitun pahamaineinen "dokumenttielokuva". Se on aitoa ja alkuperäistä vihapuhetta ja pyrki vahvistamaan Saksassa jo vallinnutta juutalaisvastaista ilmapiiriä. Juutalaiset esitetään rottalaumoihin verrattavana vitsauksena jotka tulee torjua. Elokuvasta näytetään tässä dokumentissa lyhyitä pätkiä, enkä niiden perusteella halua nähdä yhtään enempää.
Toinen pahamaineinen natsi-ajan elokuva, Veit Harlanin ohjaama Jud Süß (1940) on historiallinen fiktio ja edellä mainittua propagandaelokuvaa hienovaraisempi, mutta myös se pyrki maalaamaan kuvaa juutalaisista ahneina pettureina, jotka turmelevat puhtaat saksalaiset. Se esitettiin myös Suomessa elokuvateattereissa nimellä Vallanhimo. Elokuvan päärooli koitui sen esittäjän Ferdinand Marianin kohtaloksi. Hänet määrättiin sodan jälkeen työkieltoon ja kuoli vuonna 1946 ajettuaan humalassa autokolarin. Myös ohjaaja Harlania syytettiin sodan jälkeen, mutta sai jatkaa ohjaajantyötään vielä 1950-luvulla.
Natsit tekivät myös oman versionsa Titanicin tuhosta, yli 50 vuotta ennen James Cameronia! Titanicin tarina on toki filmattu useasti ennen ja jälkeen, mutta Herbert Selpinin ohjaama Titanic (1943) oli ensimmäinen äänielokuva aiheesta. Se oli päällisin puolin suunnattu brittejä ja amerikkalaisia vastaan, mutta se onnistui olemaan sisällöltään monimerkityksellinen. Jotkut näkivät siinä vertauskuvan Saksan koittavasta häviöstä. Goebbels jopa kielsi Titanicin esittämisen Saksan emämaassa, mutta sitä esitettiin miehitetyillä alueilla ja liittolaismaissa, myös Suomessa.
Rüdiger Suchslandin dokumentti on vielä noin viikon ajan katsottavissa Yle Areenassa. Suosittelen historiasta tai elokuvista kiinnostuneille! Suchsland on aiemmin ohjannut dokumentin Von Caligari zu Hitler: Das deutsche Kino im Zeitalter der Massen (2014), joka käsittelee saksalaista elokuvaa Weimarin tasavallan aikana. Sitäkin suosittelen jos satut jostain sen löytämään katsottavaksi. (Areenasta se ehti jo poistua.)
Tämä blogi ei olisi nimensä arvoinen jos on menisi asian alkulähteille! Katsoin Leni Riefenstahlin Olympia-dokumentit ja arvioin niitä seuraavaksi.
O: Leni Riefenstahl
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)
Elokuvan alkutekstit ovat kreikkalais-roomalaishenkiset. Alkutekstien jälkeen kamera kiertää kreikkalaisen temppelin raunioissa dramaattisen musiikin soidessa taustalla. Nähdään kreikkalaisia patsaita usvan noustessa taustalta. Kuvat ovat hämmentävän kauniita, ikäänkuin patsaat voisivat herätä eloon. Ja aivan, patsaasta siirrytään alastomaan ihmisvartaloon, kiekonheittäjään. Siitä voimisteleviin naisiin ja naisista olympiasoihtuun. Kuvat ovat lähes hypnoottisia.
Olympiatulen matkaa Olympiasta kohti Berliiniä seurataan kartalla halki Kreikan, Bulgarian, Jugoslavian, Unkarin, Itävallan, Tšekkoslovakian ja viimein Saksan. Berliinin olympialaiset olivat ensimmäiset joissa soihtua kuljetettiin viestinä. Soihtuviesti oli eräänlainen julkisuustemppu, väitetysti propagandaministeri Goebbelsin junailema, vaikka idean isä oli sentään urheilujohtaja Carl Diem.
Vasta 15 minuutin kohdalla päästään olympialaisten avajaisiin Berliinin stadionille. Eri maiden joukkueet astelevat stadionille lippujaan seuraten. Saksan valtakunnanjohtaja Adolf Hitler astuu kuvaan 17 minuutin kohdalla. Useiden maiden edustajat tekevät roomalaisen tervehdyksen, nykyisin natsitervehdyksenä tunnetun, ohittaessaan Hitlerin aition.
Vihdoin avajaisetkin ovat ohi ja päästään itse urheilusuorituksiin. Aloituslajina on miesten kiekonheitto, jota saksalaisääni selostaa. Parhaat suoritukset kuvataan hidastettuina. Yhdysvallat ottaa kiekonheitossa kaksoisvoiton.
Urheilulajit seuraavat toisiaan. Seuraavaksi nähdään naisten kiekon- ja keihäänheitto sekä 80 metrin aidat. Vielä vuonna 1936 naisilla oli olympialaisissa selvästi vähemmän lajeja kuin miehillä. Yleisurheilussa miehet kamppailivat 23:ssa lajissa, naiset vain kuudessa.
Jesse Owensin voitto 100 metrin juoksun alkuerissä saa aikaan pienen vihellysmyrskyn. Owensin loppukilpailuvoitolle hurrataan kuitenkin yksimielisesti. Kamera ihailee yhtä lailla Owensia kuin aiemmin kreikkalaisia patsaita.
Suomalaisurho Sulo Bärlund jää kuulantyönnössä hopealle saksalaisen voittaessa. Hitlerkin seuraa kamppailua kiinnostuneena.
Owensin pituushypyn voittava maailmanennätysloikka kuvataan hidastettuna. Myös suomalaiset korkeushyppääjät Kalevi Kotkas (4.) ja Lauri Kalima (6.) pääsevät hidastetuiksi.
Keihäänheitossa seuraa lisää suomalaishidastuksia. Saksalainen kuitenkin voittaa ja Goebbels ja Hitler taputtavat. Kolme suomalaista jäävät sijoille 2, 3 ja 5.
Miesten kympillä suomalaiset ovatkin sitten täysin ylivoimaisia. Nyt Riefenstahl ei turvaudu hidastukseen vaan näyttää kamppailua koko komeudessaan useiden minuuttien ajan! On suorastaan ilo seurata 80 vuoden takaista hurmosta Berliinin stadioinilla! Myös Hitler ja ilmailuministeri Herman Göring seuraavat kisaa ilmeisen jännityksen vallassa. Lopulta stadionin ylle kohoaa kolme Suomen lippua ja Maamme-laulu kajahtaa soimaan! Ilmari Salmisen, Arvo Askolan ja Volmari Iso-hollon suoritus hakee edelleen vertaistaan suomalaisessa urheiluhistoriassa. Jos haluat itse fiilistellä kolmoisvoittoa, Martti Jukolan alkuperäinen radioselostus löytyy Ylen Elävästä arkistosta:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/kymppitonnin-kolmoisvoitto-1936
Samassa selostuksessa kuullaan korkeushypyn ja kuulantyönnön tuloksia. Jukolan selostus on itse asiassa asenteellisempi kuin Riefenstahlin elokuva.
Viestin pikamatkat tarjoavat jännitystä. Hidastuksen sijaan niissä on käytetty lievää nopeutusta. Naisten viestissä Saksan joukkue hukuttaa viestikapulan ja diskataan! Miesten viestissä Owensin johtama Yhdysvaltain joukkue on ylivoimainen!
Maratonia seurataan hypnoottisesti juoksijan näkökulmasta. Japanilainen voittaa. Suomalaiset ovat sijoilla 4 ja 5.
Viimeinen lippulinnat saapuvat yövalaistulle stadionille olympialaisten päättäjäisiin. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päättyy Olympian ensimmäinen osa. Sen urheiluanti oli siis yksinomaan yleisurheilua, mutta sitäkin kiinnostavampaa suomalaiskatsojalle.
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)
Olympian toinen osa alkaa luontokuvilla aamukasteisesta keskieurooppalaisesta metsästä. Reippaat urheilijat juoksevat metsäpolkua. Mutta kas, lenkkipolulta he siirtyvät saunaan ja käyttävät jopa vihtoja! Sitten kelpaa pulahtaa lampeen viilentymään.
Kuva siirtyy Berliinin olympiakylään, jossa eri maiden urheilijat venyttelevät sulassa sovussa. Sieltä siirrytään voimistelukilpailuun. Suorituspaikka on ulkona ja katsojia on tuhatpäin. Nyt selostajaääni ei huuda tuloksia, vaan kamera keskittyy ihailemaan voimistelijoiden huikeita suorituksia.
Seuraavaksi piipahdetaan Kielin satamassa olympiaregatassa. Tuokiokuvissa seurataan miekkailua ja nyrkkeilyä.
Seuraava laji jota seurataan tarkkaan on nykyaikainen viisiottelu. Pentathlon on perinteiltään sotilaslaji ja suurin osa sen osallistujista kilpailee univormuissa ja selostaja esittelee heidät sotilasarvon kera. Pistooliammunta suoritetaan ihmishahmoa kuvaaviin tauluihin. Tämä herättää minussa kiinnostuksen selvittää ottelijoiden myöhempiä vaiheita, onhan uuden maailmansodan alku vain kolmen vuoden päässä.
Viisiottelun kultamitalisti Saksan luutnantti (Oberleutnant) Gotthard Handrick osallistui lentäjänä Espanjan sisällissotaan 1937-1938 ja sen jälkeen toiseen maailmansotaan 1940-1945 useilla rintamilla. Espanjassa Handrick kuului pahamaineiseen Legion Condoriin ja saattoi jopa osallistua Guernican pommitukseen. Hän selvisi sodista ja kuoli vuonna 1978. Hopeamitalisti USA:n vänrikki (Second Lieutenant) Charles Leonard ei taistellut toisessa maailmansodassa, mutta oli mukana Korean sodan loppuvaiheissa 1953 rykmentinkomentajana. Hän kuoli kenraalimajurin arvoisena vanhainkodissa vuonna 2006. Pronssimitalisti italian luutnantti (tenente) Silvano Abbà osallistui toiseen maailmansotaan eikä selvinnyt siitä. Hän kuoli ratsuväkirynnäkössä(!) Stalingradin lähellä elokuussa 1942. Myös kaksi kolmesta Suomen viisiottelijasta kuoli jatkosodassa.
Viisiottelun jälkeen nähdään naisten ryhmävoimistelua. Kuva näyttää ensin muutaman voimistelijan, mutta zoomaa sitten ulos ja paljastaa voimistelijoiden lukumäärän tuhansiksi! Tällaiset voimistelunäytökset olivat muotia 1930- ja 1940-luvulla myös Suomessa.
Palataan olympiastadionille ja yleisurheilun pariin. Miesten kymmenottelua seurataan pitkä kaavan kautta. Osa kilpailuista käydään illan jo hämärryttyä. Tässä kohdin täytyy oikein ihmetellä miten hyvä sää olympialaisiin on sattunut, tai sitten Riefenstahl ei vaan ole kuvannut sateella. Eihän dokumentti toki kata kaikkia lajeja, mutta yleis-aurinkoinen vaikutelma elokuisesta Berliinistä jää. Lopulta yhdysvaltalaiset ottavat kymmenottelussa kolmoisvoiton.
Maahockeyn loppuottelua (Saksa - Intia) seurataan selostuksen kera. Hevospooloa seurataan musiikin säestyksellä. Vuosi 1936 olikin viimeinen kun tuossa jalossa lajissa kisailtiin olympialaisissa. Jalkapalloa sen sijaan pelataan edelleen ja varmasti vielä sadankin vuoden päästä. Berliinissä jalkapallon loppuottelussa olivat vastakkain Itävalta ja Italia.
100 km maantiepyöräilyn kuvaus palauttaa mieliin ettei pyöräilykypäriä (tietenkään) käytetty tuohon aikaan. Maaliviivalla sattuu pieni haaveri, mutta ilmeisesti vakavilta loukkaantumisilta vältytään.
Kenttäratsastus on sen sijaan raakaa puuhaa ja siinä loukkaantuminen näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Hevoset eivät aina jaksa totella isäntiään, ja nyt historia kertoo kisoja edeltäneenä yönä sataneen, mikä on muuttanut osan radasta tarkoitusta vaikeammaksi. On myös huhuttu isäntämaan joukkueen tienneen radan esteet etukäteen. Suorituksista vesiesteellä on joka tapauksessa kauneus kaukana. Kuvasto on pikemmin jostain japanilaisesta nöyryytys-realitystä tai Duudsoneista. Hevoset ja ratsastajat pärskivät mudassa.
Myös kenttäratsastajat olivat pääosin sotilaita ja Olympian selostajaääni esittelee heidät arvoineen. Jälleen selvitän heidän myöhemmät vaiheensa. Voittaja Saksan kapteeni (Hauptmann) Ludwig Stubbendorf kaatui heinäkuussa 1941 Sisiliassa. Hopeamitalisti USA:n kapteeni Earl Thomson puolestaan saapui Napoliin joulukuussa 1944 10. vuoristodivisioonan mukana. Hän selvisi sodasta. Pronssimitalisti Tanskan kapteeniluutnantti Hans Lunding vangittiin elokuussa 1943 ja kuljetettiin Saksaan keskitysleirille. Hän selvisi sieltä ja johti sodan jälkeen Tanskan sotilastiedustelua (FE) vuosina 1950-1963.
Soutua kuvataan hurjilla lähikuvilla soutajista ja soutukahdeksikkojen kippareista jotka huutavat tahtia.
Loppuun on säästetty elokuvan mahdollisesti kuuluisin jakso: uimahypyt. Hidastetut kuvat uimahypyistä ovat hämmentävän upeita. Riefenstahl osoittaa ihailua tasapuolisesti kaikkien maiden urheilijoille.
Päättäjäisseremoniassa olympiatuli stadionilla sammuu. Sen olisi pitänyt matkata Helsinkiin vuonna 1940, mutta toisin kävi.
Elokuvat eivät toki paljasta sitä tosiasiaa että Saksan juutalaiset oli käytännössä jo suljettu kisojen ulkopuolelle. Samoin esim. Yhdysvaltojen juutalaisia jätti osallistumatta, joko itse päätöksen tehneenä tai valinnoissa vaivihkaa syrjäytettyinä.
Olympia löytyy erilaisina versioina YouTubesta. Itse katsoin elokuvat saksalaisen Arthausin vuonna 1999 julkaistuilta DVD-levyiltä, joiden pituudet olivat 115 min ja 89 min. Luultavasti nämä ovat vuonna 1955 Riefenstahlin itsensä editoimat versiot, joista on poistettu muutama minuutti hakaristi-lippujen liehuntaa ja Hitler-tervehdyksiä. Ihan riittävästi niitä on kyllä jäänytkin. Leikkaukset ovat saumattomia ja en usko että poistetut kohdata vaikuttavat olennaisesti filmin propagandasisältöön tai sen puutteeseen (mutta en voi tätä täysin poissulkea).
Jos historia tai urheiluhistoria kiinnostaa, kehoitan tutustumaan. Joltain osin nämä elokuvat kuuluuvat suorastaan yleissivistykseen.
Lopuksi musta kevennys.
K: David Wnendt, Mizzi Meyer (perustuu Timur Vermesin kirjaan)
⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (6/10)
Täällä taas (alkup. Er ist wieder da) on parin vuoden takainen saksalainen musta komedia, jonka premissi on suorastaan absurdi. Adolf Hitler tupsahtaa vuodesta 1945 selittämättömästi 70 vuotta tulevaisuuteen ja ryhtyy jatkamaan kesken jäänyttä työtään.
Varsinaisen juonen lisäksi elokuvassa on useita Borat-henkisiä kohtauksia, joissa Hitleriä näyttelevä Oliver Masucci keskustelee tavallisten ihmisten kanssa ja kyselee heidän mielipiteitään Saksan ja maailman tilanteesta. Ihmisten reaktiot ovat kahdenlaisia. Löytyy Hitlerin ymmärtäjiä ja toisaalta heitä jotka pitävät Hitleriä ja myös hänenä esiintymistä vastenmielisenä.
Masuccin Hitler on vähän liian sympaattinen ja vähän liian tasapainoinen (ja vähän liian pitkä) ollakseen historian Hitler. Toisaalta ehkä juuri tällaisena tämän päivän hitlerit ilmaantuvat. He näennäisesti kuuntelevat kansan ongelmia ja tarjoavat niihin helppoja syntipukkeja, ovatpa ne sitten meksikolaisia, muslimeja tai ulkomaisia agentteja.
Elokuvan musta huumori paikoin huvittaa ja paikoin ärsyttää. Elokuva maalaa kuvan Saksasta (ja Euroopasta), jossa Pegidan kaltaisille populistisille liikkeille on patoutunutta kysyntää.
Elokuva löytyy parhaillaan Netflixistä.
Hitlers Hollywood: Das deutsche Kino im Zeitalter der Propaganda 1933 - 1945 (2017)
O: Rüdiger Suchsland⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)
Tuore Rüdiger Suchslandin dokumenttielokuva Hitlers Hollywood (2017) kertoo Saksan vuosien 1933-1945 unelmatehtaasta. Natsi-Saksan elokuvatuotanto sai sodan jälkeen yleisesti pahamaineisen ja kielletyn leiman. Dokumentti kuitenkin muistuttaa että Saksassa tuotettiin noiden 12 vuoden aikana yli 1000 elokuvaa, ja vaikka osa elokuvista oli räikeää propagandaa, joukkoon mahtui myös melkoinen määrä tavallisia elokuvia, jotka eivät ainakaan päällisin puolin eroa tuon ajan Hollywood-elokuvista tai Suomi-filmeistä. Elokuvat tarjosivat kansalle hetkellistä eskapismia sodan keskellä ja jotkut jopa sisälsivät piiloviestejä valtaapitäviä vastaan. Näitä elokuvia on tänään vaikea nähdä. Aikakauden komedioissa ja draamoissa olisi kiinnostavaa se mitä ne näyttävät ja mitä ne jättävät näyttämättä tuon ajan elämästä Saksassa. Dokumentti avaa sitä hieman esittämällä katkelmia elokuvista.
Ajan elokuville leiman antanut propaganda alkoi heti natsien valtaannousun jälkeen. Hans Steinhoffin ohjaama Hitlerjunge Quex (1933) oli jo sitä ihtiään. Suurimman osan natsi-Saksan elokuvista tuotti UFA-studiot. Se oli ollut jo vuodesta 1927 asti natsien sympatisoija ja vuodesta 1942 alkaen se oli valtion hallitsema ja ainoa elokuvayhtiö Saksassa. Propagandaministeri Joseph Goebbels oli henkilökohtaisesti vaikuttamassa elokuvatuotannon linjaan ja piti huolen siitä että elokuvien sanoma tuki natsien pyrkimyksiä. Ihan jokaiseen yksityiskohtaan ei Goebbelsin valvova silmä ehtinyt puuttua.
Tuon ajan saksalaisista ohjaajista kuuluisin Leni Riefenstahl ohjasi sekä dokumentit Nürnbergin puoluepäiviltä (1933 ja 1935) että Olympia-elokuvat (1938). Hän oli kuvaamassa dokumenttia Puolassa 1939 ja hänen väitetään järkyttyneen osuttuaan juutalaisten teloituksen todistajaksi. Sen jälkeen hän ei kuitenkaan valmistanut yhtään elokuvaa natseille.
Riefenstahlin natsi-sympatioista kiistellään edelleen, mutta monet tuon ajan kuuluisimmat näyttelijät kuten Hans Albers eivät olleet natseja, jos eivät vastarintamiehiäkään. Goebbels haali elokuviin näyttelijöitä myös ulkomailta. Ingrid Bergman kävi vierailemassa vuoden 1938 Neljässä kisällissä (Die vier Gesellen), muutama vuosi ennen kuin esitti vastarintasoturia Casablancassa (1942).
Goebbelsin kätyrin, Fritz Hipplerin ohjaama Der Ewige Jude (1940) on ansaitun pahamaineinen "dokumenttielokuva". Se on aitoa ja alkuperäistä vihapuhetta ja pyrki vahvistamaan Saksassa jo vallinnutta juutalaisvastaista ilmapiiriä. Juutalaiset esitetään rottalaumoihin verrattavana vitsauksena jotka tulee torjua. Elokuvasta näytetään tässä dokumentissa lyhyitä pätkiä, enkä niiden perusteella halua nähdä yhtään enempää.
Toinen pahamaineinen natsi-ajan elokuva, Veit Harlanin ohjaama Jud Süß (1940) on historiallinen fiktio ja edellä mainittua propagandaelokuvaa hienovaraisempi, mutta myös se pyrki maalaamaan kuvaa juutalaisista ahneina pettureina, jotka turmelevat puhtaat saksalaiset. Se esitettiin myös Suomessa elokuvateattereissa nimellä Vallanhimo. Elokuvan päärooli koitui sen esittäjän Ferdinand Marianin kohtaloksi. Hänet määrättiin sodan jälkeen työkieltoon ja kuoli vuonna 1946 ajettuaan humalassa autokolarin. Myös ohjaaja Harlania syytettiin sodan jälkeen, mutta sai jatkaa ohjaajantyötään vielä 1950-luvulla.
Natsit tekivät myös oman versionsa Titanicin tuhosta, yli 50 vuotta ennen James Cameronia! Titanicin tarina on toki filmattu useasti ennen ja jälkeen, mutta Herbert Selpinin ohjaama Titanic (1943) oli ensimmäinen äänielokuva aiheesta. Se oli päällisin puolin suunnattu brittejä ja amerikkalaisia vastaan, mutta se onnistui olemaan sisällöltään monimerkityksellinen. Jotkut näkivät siinä vertauskuvan Saksan koittavasta häviöstä. Goebbels jopa kielsi Titanicin esittämisen Saksan emämaassa, mutta sitä esitettiin miehitetyillä alueilla ja liittolaismaissa, myös Suomessa.
Rüdiger Suchslandin dokumentti on vielä noin viikon ajan katsottavissa Yle Areenassa. Suosittelen historiasta tai elokuvista kiinnostuneille! Suchsland on aiemmin ohjannut dokumentin Von Caligari zu Hitler: Das deutsche Kino im Zeitalter der Massen (2014), joka käsittelee saksalaista elokuvaa Weimarin tasavallan aikana. Sitäkin suosittelen jos satut jostain sen löytämään katsottavaksi. (Areenasta se ehti jo poistua.)
Tämä blogi ei olisi nimensä arvoinen jos on menisi asian alkulähteille! Katsoin Leni Riefenstahlin Olympia-dokumentit ja arvioin niitä seuraavaksi.
 |
| Olympian yhteiskesto on lähes neljä tuntia ja se julkaistiin alunperinkin kahdessa osassa. |
Olympia 1. Teil - Fest der Völker (1938)
O: Leni Riefenstahl⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)
Elokuvan alkutekstit ovat kreikkalais-roomalaishenkiset. Alkutekstien jälkeen kamera kiertää kreikkalaisen temppelin raunioissa dramaattisen musiikin soidessa taustalla. Nähdään kreikkalaisia patsaita usvan noustessa taustalta. Kuvat ovat hämmentävän kauniita, ikäänkuin patsaat voisivat herätä eloon. Ja aivan, patsaasta siirrytään alastomaan ihmisvartaloon, kiekonheittäjään. Siitä voimisteleviin naisiin ja naisista olympiasoihtuun. Kuvat ovat lähes hypnoottisia.
Olympiatulen matkaa Olympiasta kohti Berliiniä seurataan kartalla halki Kreikan, Bulgarian, Jugoslavian, Unkarin, Itävallan, Tšekkoslovakian ja viimein Saksan. Berliinin olympialaiset olivat ensimmäiset joissa soihtua kuljetettiin viestinä. Soihtuviesti oli eräänlainen julkisuustemppu, väitetysti propagandaministeri Goebbelsin junailema, vaikka idean isä oli sentään urheilujohtaja Carl Diem.
Vasta 15 minuutin kohdalla päästään olympialaisten avajaisiin Berliinin stadionille. Eri maiden joukkueet astelevat stadionille lippujaan seuraten. Saksan valtakunnanjohtaja Adolf Hitler astuu kuvaan 17 minuutin kohdalla. Useiden maiden edustajat tekevät roomalaisen tervehdyksen, nykyisin natsitervehdyksenä tunnetun, ohittaessaan Hitlerin aition.
Vihdoin avajaisetkin ovat ohi ja päästään itse urheilusuorituksiin. Aloituslajina on miesten kiekonheitto, jota saksalaisääni selostaa. Parhaat suoritukset kuvataan hidastettuina. Yhdysvallat ottaa kiekonheitossa kaksoisvoiton.
Urheilulajit seuraavat toisiaan. Seuraavaksi nähdään naisten kiekon- ja keihäänheitto sekä 80 metrin aidat. Vielä vuonna 1936 naisilla oli olympialaisissa selvästi vähemmän lajeja kuin miehillä. Yleisurheilussa miehet kamppailivat 23:ssa lajissa, naiset vain kuudessa.
Jesse Owensin voitto 100 metrin juoksun alkuerissä saa aikaan pienen vihellysmyrskyn. Owensin loppukilpailuvoitolle hurrataan kuitenkin yksimielisesti. Kamera ihailee yhtä lailla Owensia kuin aiemmin kreikkalaisia patsaita.
Suomalaisurho Sulo Bärlund jää kuulantyönnössä hopealle saksalaisen voittaessa. Hitlerkin seuraa kamppailua kiinnostuneena.
Owensin pituushypyn voittava maailmanennätysloikka kuvataan hidastettuna. Myös suomalaiset korkeushyppääjät Kalevi Kotkas (4.) ja Lauri Kalima (6.) pääsevät hidastetuiksi.
Keihäänheitossa seuraa lisää suomalaishidastuksia. Saksalainen kuitenkin voittaa ja Goebbels ja Hitler taputtavat. Kolme suomalaista jäävät sijoille 2, 3 ja 5.
Miesten kympillä suomalaiset ovatkin sitten täysin ylivoimaisia. Nyt Riefenstahl ei turvaudu hidastukseen vaan näyttää kamppailua koko komeudessaan useiden minuuttien ajan! On suorastaan ilo seurata 80 vuoden takaista hurmosta Berliinin stadioinilla! Myös Hitler ja ilmailuministeri Herman Göring seuraavat kisaa ilmeisen jännityksen vallassa. Lopulta stadionin ylle kohoaa kolme Suomen lippua ja Maamme-laulu kajahtaa soimaan! Ilmari Salmisen, Arvo Askolan ja Volmari Iso-hollon suoritus hakee edelleen vertaistaan suomalaisessa urheiluhistoriassa. Jos haluat itse fiilistellä kolmoisvoittoa, Martti Jukolan alkuperäinen radioselostus löytyy Ylen Elävästä arkistosta:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/kymppitonnin-kolmoisvoitto-1936
Samassa selostuksessa kuullaan korkeushypyn ja kuulantyönnön tuloksia. Jukolan selostus on itse asiassa asenteellisempi kuin Riefenstahlin elokuva.
Viestin pikamatkat tarjoavat jännitystä. Hidastuksen sijaan niissä on käytetty lievää nopeutusta. Naisten viestissä Saksan joukkue hukuttaa viestikapulan ja diskataan! Miesten viestissä Owensin johtama Yhdysvaltain joukkue on ylivoimainen!
Maratonia seurataan hypnoottisesti juoksijan näkökulmasta. Japanilainen voittaa. Suomalaiset ovat sijoilla 4 ja 5.
Viimeinen lippulinnat saapuvat yövalaistulle stadionille olympialaisten päättäjäisiin. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päättyy Olympian ensimmäinen osa. Sen urheiluanti oli siis yksinomaan yleisurheilua, mutta sitäkin kiinnostavampaa suomalaiskatsojalle.
Olympia 2. Teil - Fest der Schönheit (1938)
O: Leni Riefenstahl⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)
Olympian toinen osa alkaa luontokuvilla aamukasteisesta keskieurooppalaisesta metsästä. Reippaat urheilijat juoksevat metsäpolkua. Mutta kas, lenkkipolulta he siirtyvät saunaan ja käyttävät jopa vihtoja! Sitten kelpaa pulahtaa lampeen viilentymään.
Kuva siirtyy Berliinin olympiakylään, jossa eri maiden urheilijat venyttelevät sulassa sovussa. Sieltä siirrytään voimistelukilpailuun. Suorituspaikka on ulkona ja katsojia on tuhatpäin. Nyt selostajaääni ei huuda tuloksia, vaan kamera keskittyy ihailemaan voimistelijoiden huikeita suorituksia.
Seuraavaksi piipahdetaan Kielin satamassa olympiaregatassa. Tuokiokuvissa seurataan miekkailua ja nyrkkeilyä.
Seuraava laji jota seurataan tarkkaan on nykyaikainen viisiottelu. Pentathlon on perinteiltään sotilaslaji ja suurin osa sen osallistujista kilpailee univormuissa ja selostaja esittelee heidät sotilasarvon kera. Pistooliammunta suoritetaan ihmishahmoa kuvaaviin tauluihin. Tämä herättää minussa kiinnostuksen selvittää ottelijoiden myöhempiä vaiheita, onhan uuden maailmansodan alku vain kolmen vuoden päässä.
Viisiottelun kultamitalisti Saksan luutnantti (Oberleutnant) Gotthard Handrick osallistui lentäjänä Espanjan sisällissotaan 1937-1938 ja sen jälkeen toiseen maailmansotaan 1940-1945 useilla rintamilla. Espanjassa Handrick kuului pahamaineiseen Legion Condoriin ja saattoi jopa osallistua Guernican pommitukseen. Hän selvisi sodista ja kuoli vuonna 1978. Hopeamitalisti USA:n vänrikki (Second Lieutenant) Charles Leonard ei taistellut toisessa maailmansodassa, mutta oli mukana Korean sodan loppuvaiheissa 1953 rykmentinkomentajana. Hän kuoli kenraalimajurin arvoisena vanhainkodissa vuonna 2006. Pronssimitalisti italian luutnantti (tenente) Silvano Abbà osallistui toiseen maailmansotaan eikä selvinnyt siitä. Hän kuoli ratsuväkirynnäkössä(!) Stalingradin lähellä elokuussa 1942. Myös kaksi kolmesta Suomen viisiottelijasta kuoli jatkosodassa.
Viisiottelun jälkeen nähdään naisten ryhmävoimistelua. Kuva näyttää ensin muutaman voimistelijan, mutta zoomaa sitten ulos ja paljastaa voimistelijoiden lukumäärän tuhansiksi! Tällaiset voimistelunäytökset olivat muotia 1930- ja 1940-luvulla myös Suomessa.
Palataan olympiastadionille ja yleisurheilun pariin. Miesten kymmenottelua seurataan pitkä kaavan kautta. Osa kilpailuista käydään illan jo hämärryttyä. Tässä kohdin täytyy oikein ihmetellä miten hyvä sää olympialaisiin on sattunut, tai sitten Riefenstahl ei vaan ole kuvannut sateella. Eihän dokumentti toki kata kaikkia lajeja, mutta yleis-aurinkoinen vaikutelma elokuisesta Berliinistä jää. Lopulta yhdysvaltalaiset ottavat kymmenottelussa kolmoisvoiton.
Maahockeyn loppuottelua (Saksa - Intia) seurataan selostuksen kera. Hevospooloa seurataan musiikin säestyksellä. Vuosi 1936 olikin viimeinen kun tuossa jalossa lajissa kisailtiin olympialaisissa. Jalkapalloa sen sijaan pelataan edelleen ja varmasti vielä sadankin vuoden päästä. Berliinissä jalkapallon loppuottelussa olivat vastakkain Itävalta ja Italia.
100 km maantiepyöräilyn kuvaus palauttaa mieliin ettei pyöräilykypäriä (tietenkään) käytetty tuohon aikaan. Maaliviivalla sattuu pieni haaveri, mutta ilmeisesti vakavilta loukkaantumisilta vältytään.
Kenttäratsastus on sen sijaan raakaa puuhaa ja siinä loukkaantuminen näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Hevoset eivät aina jaksa totella isäntiään, ja nyt historia kertoo kisoja edeltäneenä yönä sataneen, mikä on muuttanut osan radasta tarkoitusta vaikeammaksi. On myös huhuttu isäntämaan joukkueen tienneen radan esteet etukäteen. Suorituksista vesiesteellä on joka tapauksessa kauneus kaukana. Kuvasto on pikemmin jostain japanilaisesta nöyryytys-realitystä tai Duudsoneista. Hevoset ja ratsastajat pärskivät mudassa.
Myös kenttäratsastajat olivat pääosin sotilaita ja Olympian selostajaääni esittelee heidät arvoineen. Jälleen selvitän heidän myöhemmät vaiheensa. Voittaja Saksan kapteeni (Hauptmann) Ludwig Stubbendorf kaatui heinäkuussa 1941 Sisiliassa. Hopeamitalisti USA:n kapteeni Earl Thomson puolestaan saapui Napoliin joulukuussa 1944 10. vuoristodivisioonan mukana. Hän selvisi sodasta. Pronssimitalisti Tanskan kapteeniluutnantti Hans Lunding vangittiin elokuussa 1943 ja kuljetettiin Saksaan keskitysleirille. Hän selvisi sieltä ja johti sodan jälkeen Tanskan sotilastiedustelua (FE) vuosina 1950-1963.
Soutua kuvataan hurjilla lähikuvilla soutajista ja soutukahdeksikkojen kippareista jotka huutavat tahtia.
Loppuun on säästetty elokuvan mahdollisesti kuuluisin jakso: uimahypyt. Hidastetut kuvat uimahypyistä ovat hämmentävän upeita. Riefenstahl osoittaa ihailua tasapuolisesti kaikkien maiden urheilijoille.
Päättäjäisseremoniassa olympiatuli stadionilla sammuu. Sen olisi pitänyt matkata Helsinkiin vuonna 1940, mutta toisin kävi.
Propagandaa vai urheilua?
Olympia loi mittapuun sille miten urheilua tulee kuvata. Siitä on vaikea löytää muuta agendaa. On oikeastaan ihme että elokuva läpäisi Goebbelsin seulan. Se ei promotoi saksalaisia muiden kansojen kustannuksella. Ellei sitten kyseessä ollut harkittu valkopesu: "Katsokaa kuinka järjestelmällisiä, sivistyneitä ja kauneutta rakastavia me natsit olemme. Meihin voi luottaa ja meidän kanssamme voi neuvotella."Elokuvat eivät toki paljasta sitä tosiasiaa että Saksan juutalaiset oli käytännössä jo suljettu kisojen ulkopuolelle. Samoin esim. Yhdysvaltojen juutalaisia jätti osallistumatta, joko itse päätöksen tehneenä tai valinnoissa vaivihkaa syrjäytettyinä.
Olympia löytyy erilaisina versioina YouTubesta. Itse katsoin elokuvat saksalaisen Arthausin vuonna 1999 julkaistuilta DVD-levyiltä, joiden pituudet olivat 115 min ja 89 min. Luultavasti nämä ovat vuonna 1955 Riefenstahlin itsensä editoimat versiot, joista on poistettu muutama minuutti hakaristi-lippujen liehuntaa ja Hitler-tervehdyksiä. Ihan riittävästi niitä on kyllä jäänytkin. Leikkaukset ovat saumattomia ja en usko että poistetut kohdata vaikuttavat olennaisesti filmin propagandasisältöön tai sen puutteeseen (mutta en voi tätä täysin poissulkea).
Jos historia tai urheiluhistoria kiinnostaa, kehoitan tutustumaan. Joltain osin nämä elokuvat kuuluuvat suorastaan yleissivistykseen.
Lopuksi musta kevennys.
Er ist wieder da (2015)
O: David WnendtK: David Wnendt, Mizzi Meyer (perustuu Timur Vermesin kirjaan)
⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (6/10)
Täällä taas (alkup. Er ist wieder da) on parin vuoden takainen saksalainen musta komedia, jonka premissi on suorastaan absurdi. Adolf Hitler tupsahtaa vuodesta 1945 selittämättömästi 70 vuotta tulevaisuuteen ja ryhtyy jatkamaan kesken jäänyttä työtään.
Varsinaisen juonen lisäksi elokuvassa on useita Borat-henkisiä kohtauksia, joissa Hitleriä näyttelevä Oliver Masucci keskustelee tavallisten ihmisten kanssa ja kyselee heidän mielipiteitään Saksan ja maailman tilanteesta. Ihmisten reaktiot ovat kahdenlaisia. Löytyy Hitlerin ymmärtäjiä ja toisaalta heitä jotka pitävät Hitleriä ja myös hänenä esiintymistä vastenmielisenä.
Masuccin Hitler on vähän liian sympaattinen ja vähän liian tasapainoinen (ja vähän liian pitkä) ollakseen historian Hitler. Toisaalta ehkä juuri tällaisena tämän päivän hitlerit ilmaantuvat. He näennäisesti kuuntelevat kansan ongelmia ja tarjoavat niihin helppoja syntipukkeja, ovatpa ne sitten meksikolaisia, muslimeja tai ulkomaisia agentteja.
Elokuvan musta huumori paikoin huvittaa ja paikoin ärsyttää. Elokuva maalaa kuvan Saksasta (ja Euroopasta), jossa Pegidan kaltaisille populistisille liikkeille on patoutunutta kysyntää.
Elokuva löytyy parhaillaan Netflixistä.
Comments
Post a Comment