Posts

Showing posts from September, 2019

Paluu menneisyyteen

Image
Kirjoitin pari vuotta sitten Stranger Things -sarjan ensimmäisestä kaudesta  ylistävän arvion . Minulla kesti tovi ennen kuin katsoin toisen kauden loppuun. Osasyynä viiveeseen oli että tänä kesänä myös lapseni kiinnostuivat sarjasta ja katsoimme sarjan alusta asti toisen kauden loppuun. Ensimmäinen kausi kesti uudelleenkatselun hyvin ja en näe mitään syytä muuttaa aiempaa arviotani siitä. Toinen kausi oli kuitenkin lopulta pettymys, jopa siinä määrin että taidan jättää tuoreen kolmannen kauden katsomatta. Oudompien asioiden lisäksi käsittelen neljättä Leluelämää , joka oli pettymys sekin. Stranger Things 2 (2017) K: The Duffer Brothers ym. ★★★ Stranger Things 2 jatkuu tasan vuosi ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen, siis vuonna 1984. Vaikka päällisin puolin kaikki näyttää normaalilta, kaupunki ei ole täysin toipunut ensimmäisen kauden karmeista tapahtumista. Nuorten päähenkilöiden kaartiin liittyvät Kaliforniasta Indianaan muuttanut skeittarityttö Maxine ...

Elokuvat

Tässä postissa on listattuna blogissa arvioidut elokuvat ja linkit elokuva-arvioon. Päivitän tätä hakemistoa sitä mukaan kun julkaisen uusia arvioita. Tähti-asteikko elokuva-arviossa on yhdestä viiteen. Elokuvat - Fiktio Blade Runner (1982)  ⭑⭑⭑⭑⭑ Trainspotting  (1996)  ⭑⭑⭑⭑⭑ Hacksaw Ridge  (2016)  ⭑⭑⭑⭑⭑ Blade Runner 2049 (2017)   ⭑⭑⭑⭑⭑ Dunkirk (2017)   ⭑⭑⭑⭑⭑ Thor: Ragnarok (2017)   ⭑⭑⭑⭑⭑ T2 Trainspotting  (2017)  ⭑⭑⭑⭑⭑ It's a Wonderful Life  (1946)  ⭑⭑⭑⭑½ The Manchurian Candidate  (1962)  ⭑⭑⭑⭑½ The Right Stuff  (1983)  ⭑⭑⭑⭑½ Gravity  (2013)  ⭑⭑⭑⭑½ The Death of Stalin (2017)   ⭑⭑⭑⭑½ Solsidan  (2017)  ⭑⭑⭑⭑½ Tuntematon sotilas  (2017)  ⭑⭑⭑⭑½ Casablanca  (1942)  ⭑⭑⭑⭑ Tuntematon sotilas  (1985)  ⭑⭑⭑⭑ Apollo 13  (1995)  ⭑⭑⭑⭑ Harry Potter and the Prisoner of Azkaban...