Posts

Showing posts from February, 2017

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen

Image
En jatka tällä kertaa musiikin parissa, mutta viivyn kuitenkin vielä 1970-luvun lopun tunnelmissa. Vierailen Kekkosen ajan Tamminiemessä ja katselen dokumenttielokuvan tasavallan presidentin päivästä vuodelta 1977. Museoita Tamminiemi 8/10 Tamminiemi on toiminut museona jo joulukuusta 1987, mutta enpä ole sattunut siellä vierailemaan. Eräänä lauantaina päätimme korjata asian ja lähteä koko perheen voimin tutustumaan Suomen tasavallan presidenttien entiseen virka-asuntoon. Presidenteistä  Risto Ryti ,  C.G.E. Mannerheim  ja  Urho Kekkonen  asuivat Tamminiemessä. Talo liitetään useimmiten nimenomaan Kekkoseen, mikä ei ole ihme, asuihan Kekkonen siellä 30 vuotta, vuodesta 1956 kuolemaansa saakka 1986. Museo remontointiin 2012 lähemmäs Kekkosen aikaista 1970-luvun lopun asua, ja nyt siellä pääsee mainiosti lähelle tuon ajan tunnelmaa ja presidentin elämää. Tamminiemen baari. Melko suurikin vierasjoukko saisi näillä juomilla sammutettua janon...

It Must Have Been Love

LOVE -urakkani on viimein päätöksessä ja viidettä pakettiakin olen kuunnellut usemman kerran niin että voin siitä muutaman lauseen naputtaa. Loven lisäksi syvennyn yhteen "löytämääni" artistiin tarkemmin sekä ylistän rock-aiheista sarjakuvaa. Jos muuten missasit aiemmat Love Records -arvioni, voit lukea ne täältä: Osa 1 Osa 2 Osa 3 Osa 4 Musiikkia Eri esittäjiä: Love Records - Kaikki Singlet 5 (2016) 7/10 VIIDES  paketti kokoaa yhteen singlet lokakuusta 1977 aina kesäkuuhun 1979, jolloin Love Records päätyi konkurssiin. Kokoelma pärähtää käyntiin Hurriganesilla:  Looking for the Tsugu . Jotain etsitään, mutta jää epäselväksi mitä. Tsugu taitaakin olla Remu-englantia. Seuraavana  Kissojen yö on taiteellisempaa Hectoria , mutta toimii. Hector oli äänessä jo aiemmilla kokoelmilla, mutta tämän pakkauksen alkupuolen hän omistaa! Omia esityksiään löytyy kahdeksan ja en osaa laskeakaan kuinka moneen hän on tehnyt sanat tai sävelen. Ei mittään (Työttömän arkiv...