Sudensiltoja

Tänään tuomitsen pikaisesti Kotiteollisuuden kevätkiertueen päätöskonsertin Tavastialla. Tämä on ikäänkuin jatkoa  aikaisemmalle Kotiteollisuus-postilleni , joten kannattaa lukea se ensin. Kotiteollisuus Tavastialla 15.4.2017 7/10 Kotiteollisuus viettää tavallisesti keväät kiertueella ja heille on tullut melkein jo tavaksi heittää keikka Tavalla huhtikuun puolenvälin tienoilla. Tai ainakin siltä minusta tuntuu, olenhan itse osunut paikalle vuosina 2011, 2015 ja 2017. (Ja nyt kun tarkistin yhtyeen sivuilta, tällä vuosikymmenellä ainoastaan näinä vuosina Tavan keikka on osunut huhtikuun puoleenväliin.) Vuoden 2011 keikka oli ikimuistoinen monestakin syystä. Sen kevään kiertueella kosketinsoittajana vieraili Tuomas Holopainen ja Tavastian keikalla Hynynen yltyi strippamaan Ei kukaan -biisin aikana. Lisäksi silloin tuore Kotiteollisuus (2011) saattaa hyvinkin olla yhtyeen paras levy. Vuoden 2015 keikka ei jäänyt minulle mieleen yhtyeen uran kohokohtana, jos se ei ollut hu...

Edellisen postini jatkoksi arvostelen pikaisesti vielä yhden sarjakuva-elokuva-parin. Kyseessä on Mark Millarin kunnianosoitus(?) vanhoille agenttiseikkailuille Kingsman: The Secret Service . Tällä kertaa elokuvasovitus on alkuperäisteokselle lähes uskollinen. Sarjakuva Mark Millar, Dave Gibbons: The Secret Service (2012-2013) 7/10 The Secret Service on itsenäinen sarjakuvatarina ("kuvitettu romaani"?) joka sijoittuu omaan fiktiiviseen maailmaansa. Mark Millar on parhaimmillaan juuri tällaisissa tarinoissa, kun häntä eivät sido formaatin tai valmiin universumin kahleet. Kaikissa tarinoissaan Millar tasapainoilee absurdin ja realismin välillä. Hän myös tasapainoilee popcorn-viihteellisen ja anarkistis-kriittisen sanoman välillä. Ajatuksia hänen teoksensa joka tapauksessa herättävät. Wolverine: Old Man Logan  edusti enemmän sitä viihteellistä puolta, se on länkkäripastissi joka on samaan aikaan ikonoklastinen omaa Marvel-viitekehystään kohtaan. Sellaisena se on ...

Tänään minulla on aiheena kaksi painoteosta sekä niiden elokuvasovitukset. Yhdistävänä tekijänä on teosten sijoittuminen eri tavoilla dystooppisiin maailmoihin. Kirja Kazuo Ishiguro: Never Let Me Go (2005) 7/10 Never Let Me Go (lienee suomennettu nimellä Ole luonani aina ) on japanilais-brittiläisen  Kazuo Ishiguron kuudes romaani. Se on jossain yhteyksissä mainittu tieteiskirjallisuudeksi ja olikin ehdolla vuoden 2006  Arthur C. Clarke -palkinnon saajaksi. (Ehkä tiedätkin että Clarken nimeä kantava palkinto myönnetään vuosittain parhaalle Briteissä julkaistulle tieteiskirjalle.) Kirja ei ole tyypillistä scifiä. Sen tapahtumat sijoittuvat 1980- ja 1990-luvun Britanniaan dystooppiseen rinnakkaistodellisuuteen ja siinä on oikeastaan vain yksi tieteis-elementti. Yksi teknologia on kehittynyt 1950-luvulta lähtien todellisuudesta poiketen ja tämän teknologian kehitys vaikuttaa syvästi koko maailmaan ja erityisesti päähenkilöiden elämään. Toisissa arvosteluissa kirja...