MCU:n välivaihe

Marvel Cinematic Universen (MCU) neljäs vaihe on saanut päätöksensä ja nyt voi hyvällä syyllä tuomita sen välivaiheeksi. Iron Man ja Captain America ovat poistuneet näyttämöltä, ja uudet sankarit hakevat vielä rooliaan.

Kirjoitin nelosvaiheesta jo edellisessä postissani. Nyt tuomitsen pikaisesti kaikki sen elokuvat ja sarjat. Määrä ei tällä kertaa korvannut laatua. Joukossa on muutama helmi, mutta enimmäkseen tämä vaihe on tasapaksua ja sekavaa puurtamista.

Elokuvat

Elokuva	Ohjaaja	Tuomio
Black Widow (2021)	Cate Shortland	★★★½
Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings (2021)	Destin Daniel Cretton	★★★★
Eternals (2021)	Chloé Zhao	★★★
Spider-Man: No Way Home (2021)	Jon Watts	★★★★★
Doctor Strange in the Multiverse of Madness (2022)	Sam Raimi	★★★
Thor: Love and Thunder (2022)	Taika Waititi	★★★★
Black Panther: Wakanda Forever (2022)	Ryan Coogler	★★½

Black Widown ehdin jo arvioida edellisessä postissani. Shang-Chitä en käynyt katsomassa teatterissa, mutta se oli lopulta positiivinen yllätys, omaleimainen ja kuitenkin sopivasti kunniaa tehden MCU-sarjan aiemmille osille. 

Odotin Eternalsin katsomista suoratoistoon, enkä katunut päätöstäni. Elokuva vaikuttaa täysin irralliselta muuhun Marvel-kaanoniin nähden. Sarjakuvien puolella Eternals on 1970-luvun tuotantoa, ja voisi sanoa sen olevan jälkikäteen keksittyä ja melko huonosti integroitua muuhun universumiin. Toisaalta Eternaalien asemaan puolustaa että ne ovat peräisin Jack Kirbyn kynästä, miehen joka oli luomassa Kapteeni Amerikkaa ja Ihmenelosia. Tässä nähdään jaetun fiktio-universumin haasteet. Useat kirjoittajat luomassa tarinoita joiden olisi pysyttävä sisäisesti yhtenäisinä. Alkuperäisenkin kirjoittajan haaste on ottaa kaikkien muiden kirjoittajien luoma aines ja rakentaa jotain omaperäistä taas sen päälle. Aina se ei onnistu. Eipä silti, Eternals (2021) toimii itsenäisenä teoksena kohtuullisen hyvin. Kolme tähteä viidestä.

Välillä taas jaetusta universumista syntyy pyhää taidetta. Marvel-elokuvien ehdoton kohokohta oli Spider-Man: No Way Home (2021). Sitä oli odotettu ja se myös lunasti odotukset. Älyttömästä lähtöasetelmasta saatiin aikaiseksi huimaa toimintaa ja koskettavaa draamaa. Kävin katsomassa elokuvan heti kohta ensi-illan jälkeen. Spoilaantumisen vaara oli ilmeinen.

Toinen Doctor Strange (2022) on suoraa jatkoa Spider-Manille sekä WandaVision-sarjalle (2021), josta kirjoitin edellisessä postissani. Stephen Strangen ja Wanda Maximoffin rinnalle elokuva esittelee supervoimaisen teinin America Chavezin. Sarjakuvissa America on 2010-luvun tulokas, super-ylivoimainen olento, jolla on kyky matkustaa ulottuvuuksien välillä. America nousi maineeseen Kieron Gillenin käsikirjoittamassa Young Avengers -sarjakuvassa (2013-2014), siinä samassa jossa esiintyi Kid Loki. American supervoimat ovat niin käsittämättömät että sarjakuvien puolella niistä on vaikea saada draamaa. Elokuva esittelee hänet haavoittuvampana, mistä plussaa. Vaikka Multiverse of Madness yllättää parissa kohdassa, se on aineksiinsa nähden pettymys. Kolme tähteä viidestä, vaikka olisi voinut olla vähintään neljä.

Myös Thor: Love and Thunder (2022) on pettymys odotuksiin nähden. Taika Waititi teki Thor: Ragnarokista (2017) vauhdikkaan, hauskan, jännittävän ja koskettavan. Nelos-Thorissa olisi aineksia samaan, ellei parempaan. Tarinan taustalla on Jason Aaronin ja Esad Ribicin nihilistisen synkkä The God Butcher -tarina vuodelta 2013. Elokuva toistaa sellaisenaan joitain sarjakuvan upeimpia sivuja, mutta juoni poikkeaa sarjakuvasta. Christian Bale esittää tarinan konnaa hienosti. Liika huumori ja älyttömyys laskevat arvosanaa. Bale mainitsi jossain haastattelussa että he olivat pallotelleet Waititin kanssa synkempiäkin kuvioita, mutta elokuvaan oli päätynyt "PG"-versio (suomeksi "K-12"). Ehkä olisi voinut vetää hieman mörkimmäksi ja älyttömyyttä tuunata alaspäin. Annan kuitenkin neljä tähteä viidestä.

Nelosvaiheen elokuvat päättää Black Panther: Wakanda Forever (2022). Katsoin sen äskettäin Disney+ palvelusta, eikä harmita etten mennyt teatteriin. Elokuva tekee kunniaa ennenaikaisesti kuolleelle Chadwick Bosemanille (1976-2020), joka ehti näytellä kolmosvaiheen elokuvissa Black Pantheria. Kunnia on ansaittua, mutta surussa vellominen tekee elokuvasta ylipitkän (2 tuntia 41 minuuttia). Elokuvan teemana onkin suru ja kosto. Elokuvan ansiona on että se esittelee ristiriitaisen Namorin, jota on myös kutsuttu Marvelin ensimmäiseksi mutantiksi. Namor esiintyi sarjakuvissa ensimmäisen kerran jo 1939. Hän oli alusta asti anti-sankari, jolla on oma agendansa. Tärkeintä Namorille on hänen oman vedenalaisen kansansa puolustaminen. Toisessa maailmansodassa Namor taisteli Captain American rinnalla natseja vastaan, myöhemmin hän on ollut välillä ihmiskunnan puolella, välillä sitä vastaan. Vihanpito Namorin ja Black Pantherin välillä on teemana myös sarjakuvissa. Elokuvasta puuttuu ulkoinen vihollinen ja surusta kumpuava kostonhalu ei ole viihdyttävää seurattavaa, hieman koskettavaa se kyllä on. Elokuvan kesto ei ole perusteltu, eikä Wakanda Forever toimi alkuunkaan itsenäisenä elokuvana. Tuntuu siltä että elokuva pohjustaa jotain, mutta ei käy selville mitä, eikä elokuvakatsoja jaksa odottaa vitosvaihetta sen selvittämiseksi. Kaksi ja puoli tähteä on antelias arvioni. Puoli tuntia lyhyempänä elokuva olisi voinut saada kolme tähteä.

Sarjat

Sarja	Ohjaaja	Tuomio
WandaVision (2021)	Matt Shakman	★★★½
The Falcon and the Winter Soldier (2021)	Kari Skogland	★★★
Loki (2021)	Kate Herron	★★
What If...? (2021)	Bryan Andrews	★★★
Hawkeye (2021)	Rhys Thomas, Bert & Bertie	★★★½
Moon Knight (2022)	Mohamed Diab ym.	★★★
Ms. Marvel (2022)	Adil & Bilal ym.	★★½
She-Hulk: Attorney at Law (2022)	Kat Coiro, Anu Valia	★★★★½

Kolme ensimmäistä nelosvaiheen sarjaa arvioin edellisessä postissani. Animaatiosarja What If...? (2021) oli lopulta katsomisen arvoinen, vaikka ei mitenkään järisyttävä. Yllä mainittu Doctor Strange in the Multiverse of Madness (2022) kertaa joitain What Ifin konsepteja elävien näyttelijöiden esittämänä.

Hawkeye (2021) perustuu kerrassaan mainioon Matt Fractionin ja David Ajan sarjakuvaan (2012-2014). Sarjakuvasta on kuitenkin lainattu vain alkuasetelma ja itse juoni on ihan jotain muuta. Kahden Hawkeyen, Clint Bartonin ja Kate Bishopin, lisäksi sarja esittelee sarjakuvista tuttuna kiinnostavana hahmona Echon sekä tuo MCU:hun erään jo Netflixin Marvel-sarjoissa esitellyn hahmon. Hailee Steinfeld on juuri oikea valinta Kate Bishopin rooliin! Sarja on ihan hyvä, mutta ei pääse sarjakuvan täyteen potentiaaliin. Clint Bartonin näyttelijää Jeremy Renneriä kohtasi äskettäin ikävä onnettomuus lumiauran kanssa. Toivon Rennerin toipuvan, siksikin että näkisin Haukansilmien seikkailuille mieluusti jatkoa.

Clint Barton ja Kate Bishop vauhdissa, Hawkeye #3 (2011). Takaa-ajo toistuu myös Hawkeye (2021) tv-sarjassa

Moon Knight ei ollut minulle tuttu ennen sarjan näkemistä, mutta olen sarjan jälkeen lukenut Brian Michael Bendisin ja Alex Maleevin vuoden 2011 sarjakuvan. Jeff Lemiren ja Greg Smallwoodin vuoden 2016 juonenkaari odottaa lukemista, ja juuri tähän Moon Knight (2022) perustuu. Moon Knight hahmona on toki vanhempaa perua, 1970-luvulta niin sanotulta sarjakuvien pronssiajalta. Hahmo on ehkä hieman sivuraiteilla Marvelin pääsankareihin nähden, mutta tämä tarjoaa mahdollisuuden villeihin kuvioihin. Kuuritarilla ei ole kaikki Kostajat kartanossa, kulunutta sanontaa mukaillakseni. Oscar Isaac esittää nimihahmoa ja Ethan Hawke pahista. Hyvät näyttelijät pelastavat sarjan, joka jää muuten irralliseksi muuhun MCU-universumiin nähden.

Ms. Marvel (2022) alkaa hyvin, mutta ei lunasta odotuksia. Tämänkin sarjan syntinä on että siitä puuttuu kunnon pahis. Sankari ilman vastavoimaa on turhaan olemassa. Ms. Marvel / Kamala Khanissa olisi aineksia hämismaiseen teini-sankaruuteen, jossa samalla painiskellaan tosielämän vaikeuksien kanssa. Tässä MCU:n ensiesiintymisessä on enemmän niitä teini-vaikeuksia ja sankaruus jää vähäiseksi.

She-Hulk (2022) on yllättäen MCU:n suoratoistosarjoista paras! Sen tyyli on humoristinen ja neljättä seinää rikotaan jatkuvasti. Silti sen aiheet ovat ajankohtaisia ja vakavia. Tatiana Maslany on ihastuttava Jen Walters / She-Hulk. Sarjassa on juuri sopivasti vierailijoita aiemmista MCU-tuotoksista. Sarja olisi melkein kymppi, mutta viimeinen jakso menee hiukan överiksi.

Vitosvaihe?

Muutamasta painokkaasta esityksetä huolimatta, MCU:n nelosvaihe on selvä välivaihe. Jään odottamaan vitosvaihetta ja jatkan odotellessani 1960-luvun Hämisten lukemista.