Nälkävuosi
Olin alunperin suunnitellut julkaisevani tämän vuodatuksen osana Missä kuljimme kerran -arviota, mutta totesin että Aki Ollikaisen Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon 2012 saanut pienoisromaani Nälkävuosi ansaitsee oman postinsa. Tämä posti jatkaa Suomi 100 -teemaa. Saatat myös huomata että palaan posteissani toistuvasti tiettyihin Suomen historian merkkihenkilöihin...
Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala 2012)
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (10/10)
Aki Ollikaisen Nälkävuosi on vain 141-sivuinen ja sellaisena se luokiteltaneen pienoisromaaniksi. Silti se lyhyessä mitassaan avaa lukijan eteen kokonaisen todellisen maailman todellisine henkilöineen. Ja millainen maailma se onkaan, samaan aikaan tuttu ja pelottavan vieras, samaan aikaan kaunis ja inhottavan julma. Se iskee tajuntaan kovaa!
Nälkävuoden tapahtumat sijoittuvat aikaan syksystä 1867 kevääseen 1868, viimeiseen Suomessa koettuun todelliseen nälänhätään. Suurien nälkävuosien aikana arvioidaan jopa 200 000 suomalaisen menehtyneen nälkään ja tauteihin. Se on kymmenesosa Suomen silloisesta väestöstä.
Kuten edellisessä postissani esitellyssä Westön kirjassakin, Nälkävuodessa esitetään kohtauksia sekä ylä- että alaluokan elämästä. Tässä kirjassa pääosassa on kuitenkin nälästä kärsivien torpparien kohtalo ja helsinkiläinen yläluokka kuvataan kontrastina tälle. Samaan aikaan kuin torppariperhe lähtee kodistaan talven alla pakolaiseksi, pelaavat oppineet veljekset Helsingissä shakkia ja eräs senaattori kokee syyllisyyttä ja pohtii olisiko voinut tehdä jotain enemmän nälänhädän torjumiseksi. Ei vaadi lukijalta kovin syvällistä historiantuntemusta tajuta, että senaattori on J. V. Snellman. Muut kirjan henkilöt ovat nähdäkseni fiktiivisiä.
Nälkävuoden tapahtumista on 150 vuotta ja se ei ole pitkä aika! Suomi ei ollut tuolloin enää kampa-keramiikkaa väsäävien metsästäjä-keräilijöiden asuttama erämaa, vaan paljolti nykyisen kaltainen teollinen yhteiskunta. Rautatie kulki Helsingistä Hämeenlinnaan. Hyörylaivat kuljettivat tavaraa ja ihmisiä. Finlaysonin, Tampellan ja Nokian tehtaat pyörivät jo Tammerkosken rannalla. Eräs Gustaf Mannerheim syntyi nälkävuosien keskelle 4.6.1867. Hänen syntymäpaikkansa ei tosin ollut torppa vaan kartano. Moni muu tuona kesänä syntynyt lapsi ei nähnyt seuraavaa kesää. Nyt itsenäisyyden juhlavuonna on sopiva hetki palauttaa mieleen myös nämä tapahtumat. Nämä olivat todellisuutta ehkä sinun isovanhempiesi vanhemmille. Muualla maailmassa, esimerkiksi Pohjois-Koreassa, nälänhätä on todellisuutta juuri nyt.
Vaikka kirjan kuvaus ei ole mitenkään kattava, minun täytyy myöntää etten ollut koskaan aiemmin lukenut näin tarkkaa kuvausta suurista nälkävuosista. Silti kirjan kuvaamat tilanteet tuntuivat yllättävän tutuilta. Miksi? Kylmyydestä johtuva nälänhätä on toistunut usein pohjoisten kansojen historiassa ja se on edelleen osa kansojen kollektiivista muistia. Viikinkien mytologiassa esiintyy Fimbulvetr, talvi joka kestää kolme vuotta ja edeltää maailmanloppua, Ragnarökiä. Tästä mytologiasta ammentavat niin tuoreet Marvel-filmatisoinnit kuin Game of Throneskin. Todellinen vuoden 1866-1867 talvi lähenteli tätä maailmanlopun talvea. Ensimmäinen halla tuli jo elokuussa ja useiden pakkasöiden myötä lähes koko pohjois-Suomen viljasato menetettiin. Luminen talvi jatkui pitkälle toukokuuhun ja järvistä lähtivät jäät paikoin vasta kesäkuussa. Uudelleen talvisäät alkoivat jo lokakuussa.
Toisaalta fiktiossa esiintyy kertomuksia teollisen yhteiskunnan romahtamisesta, jotka saattavat olla muistumia juuri suurten nälkävuosien kaltaisista kriiseistä. Erilaiset apokalyptiset tarinat, vaikkapa elokuvat The Road (2009) ja Mad Max: Fury Road (2015) kertovat tulevaisuuksista joissa ihmiset saalistavat toisiaan ja vain harvoihin voi luottaa. Myös kertomukset zombie-apokalypsistä kuten tv-sarja The Walking Dead (2010-) ja loistelias videopeli The Last of Us (2013) kertovat samaa perustarinaa. Usein näissä apokalyptisissä tarinoissa on joku myyttinen päämäärä jonne päähenkilöt pyrkivät turvaan, niin myös tässä tosipohjaisessa Aki Ollikaisen apokalypsissä. Torppariemäntä Marjalle toiveiden turvapaikka on Pietari, jossa vuosina 1866-1867 pärjättiin kohtuullisen hyvin.
Irvokas sivuhuomio on että toisessa maailmansodassa Leningradin 900 päivää kestäneessä piirityksessä arvioidaan n. miljoonan ihmisen kuolleen nälkään ja tauteihin. Suomalaiset myös olivat jollain tavalla osallisia tähän piiritykseen Leningradin pohjoispuolella, vaikka Suomen marsalkka Mannerheim kielsi hyökkäyksen itse kaupunkiin.
Aki Ollikaisen Nälkävuosi on vain 141-sivuinen ja sellaisena se luokiteltaneen pienoisromaaniksi. Silti se lyhyessä mitassaan avaa lukijan eteen kokonaisen todellisen maailman todellisine henkilöineen. Ja millainen maailma se onkaan, samaan aikaan tuttu ja pelottavan vieras, samaan aikaan kaunis ja inhottavan julma. Se iskee tajuntaan kovaa!
Nälkävuoden tapahtumat sijoittuvat aikaan syksystä 1867 kevääseen 1868, viimeiseen Suomessa koettuun todelliseen nälänhätään. Suurien nälkävuosien aikana arvioidaan jopa 200 000 suomalaisen menehtyneen nälkään ja tauteihin. Se on kymmenesosa Suomen silloisesta väestöstä.
Kuten edellisessä postissani esitellyssä Westön kirjassakin, Nälkävuodessa esitetään kohtauksia sekä ylä- että alaluokan elämästä. Tässä kirjassa pääosassa on kuitenkin nälästä kärsivien torpparien kohtalo ja helsinkiläinen yläluokka kuvataan kontrastina tälle. Samaan aikaan kuin torppariperhe lähtee kodistaan talven alla pakolaiseksi, pelaavat oppineet veljekset Helsingissä shakkia ja eräs senaattori kokee syyllisyyttä ja pohtii olisiko voinut tehdä jotain enemmän nälänhädän torjumiseksi. Ei vaadi lukijalta kovin syvällistä historiantuntemusta tajuta, että senaattori on J. V. Snellman. Muut kirjan henkilöt ovat nähdäkseni fiktiivisiä.
 |
| Senaattorin koruton hautakivi Hietaniemen hautausmaalla |
Vaikka kirjan kuvaus ei ole mitenkään kattava, minun täytyy myöntää etten ollut koskaan aiemmin lukenut näin tarkkaa kuvausta suurista nälkävuosista. Silti kirjan kuvaamat tilanteet tuntuivat yllättävän tutuilta. Miksi? Kylmyydestä johtuva nälänhätä on toistunut usein pohjoisten kansojen historiassa ja se on edelleen osa kansojen kollektiivista muistia. Viikinkien mytologiassa esiintyy Fimbulvetr, talvi joka kestää kolme vuotta ja edeltää maailmanloppua, Ragnarökiä. Tästä mytologiasta ammentavat niin tuoreet Marvel-filmatisoinnit kuin Game of Throneskin. Todellinen vuoden 1866-1867 talvi lähenteli tätä maailmanlopun talvea. Ensimmäinen halla tuli jo elokuussa ja useiden pakkasöiden myötä lähes koko pohjois-Suomen viljasato menetettiin. Luminen talvi jatkui pitkälle toukokuuhun ja järvistä lähtivät jäät paikoin vasta kesäkuussa. Uudelleen talvisäät alkoivat jo lokakuussa.
Toisaalta fiktiossa esiintyy kertomuksia teollisen yhteiskunnan romahtamisesta, jotka saattavat olla muistumia juuri suurten nälkävuosien kaltaisista kriiseistä. Erilaiset apokalyptiset tarinat, vaikkapa elokuvat The Road (2009) ja Mad Max: Fury Road (2015) kertovat tulevaisuuksista joissa ihmiset saalistavat toisiaan ja vain harvoihin voi luottaa. Myös kertomukset zombie-apokalypsistä kuten tv-sarja The Walking Dead (2010-) ja loistelias videopeli The Last of Us (2013) kertovat samaa perustarinaa. Usein näissä apokalyptisissä tarinoissa on joku myyttinen päämäärä jonne päähenkilöt pyrkivät turvaan, niin myös tässä tosipohjaisessa Aki Ollikaisen apokalypsissä. Torppariemäntä Marjalle toiveiden turvapaikka on Pietari, jossa vuosina 1866-1867 pärjättiin kohtuullisen hyvin.
Irvokas sivuhuomio on että toisessa maailmansodassa Leningradin 900 päivää kestäneessä piirityksessä arvioidaan n. miljoonan ihmisen kuolleen nälkään ja tauteihin. Suomalaiset myös olivat jollain tavalla osallisia tähän piiritykseen Leningradin pohjoispuolella, vaikka Suomen marsalkka Mannerheim kielsi hyökkäyksen itse kaupunkiin.
Nälkävuosi on ehdottomasti vaikuttavin lukemani 2010-luvun kotimainen kirja. Kaipaan juuri tällaista kirjallisuutta enemmän. Täsmällistä ja tiivistä kerrontaa, ei turhaa jaarittelua. Silti kirja pureutuu tunteisiin ja jää ajatuksiin vielä pitkäksi aikaa sen lukemisen jälkeen. Suosittelen vahvasti Nälkävuoden lukemista.
Hyvä rapina! En ollut tullut ajatelleeksi kuinka "teollinen" Suomi tuolloin jo oli. Mutta samaa mieltä, kirja oli tosi vaikuttava. Lähdin lukemaan, koska Aki Ollikainen oli muistaakseni Man Bookerin short listillä, mitä pidin jonkinlaisena meriittinä, että kirjan täytyy olla hyvä.
ReplyDelete