Tack och adjö, Annika
Liza Marklund oli 1990-luvun lopulla yksi nordic noir -genren edelläkävijöistä. Nyt 20 vuotta myöhemmin hän on jo hiukan jäänyt tuoreempien tekijöiden jalkoihin. En tiedä tullaanko hänen yksitoistaosaiseksi venynyttä Annika Bengtzon -sarjaansa (1998-2015) muistamaan enää sadan vuoden kuluttua, mutta koen itse sen olevan ainakin hitusen merkityksellinen teoskokonaisuus. Uskon että rikosjuonten lisäksi kirjat tarjoavat myöhempien aikojen lukijoille kiinnostavan ajankuvan 2000-luvun alkuvuosilta ja dokumentoivat silloin tapahtunutta tiedonvälityksen murrosta. Aloitin itse lukemaan rikosreportteri Annika Bengtzonista kertovaa sarjaa jo sen alkuaikoina, silloisen tyttöystäväni (ja nykyisen vaimoni) suosittelemana. Nolkytluvulla pidimme tapana ostaa ja lukea sarjan uudet osat aina tuoreeltaan, alkuperäiskielellä. Minä luin kirjan ensin ja passasin sitten vaimolleni. Sarjan yhdeksännen osan, Du gamla du fria (2011, suom. Panttivanki ), kohdalla järjestys kuitenkin vaihtui ja v...