Ihmeotukset ja niiden kaupallistaminen
Tänään minulla on aiheena muutama tuoreehko elokuva fantasian ja satujen ystäville: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016), Paddington (2014) sekä Paddington 2 (2017). Postin otsikko on kyyninen, mutta sisältö menee fanituksen puolelle. Antaa tulla vaan lisää jatko-osia molempiin jos taso on näin hyvä!
Fantastic Beasts and Where to Find Them (2016)
O: David Yates
K: J.K. Rowling
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)
David Yates sai kunnian ohjata neljä viimeistä (ja synkintä) Harry Potter -elokuvaa ja hänet on nyt kiinnitetty ohjaamaan viiden(!) elokuvan Ihmeotukset-sarja. Käsikirjoituksesta vastaa J.K. Rowling itse! Fantastic Beasts on ikäänkuin prequel-pentalogia Harry Pottereille ja sen tapahtumat sijoittuvat aikaan n. 70 vuotta ennen Harrya.
Tarkemmin sanottuna tämä ensimmäinen osa tapahtuu vuonna 1926 New York Cityssä. Tuo aika, Roaring Twenties, oli Yhdysvalloissa vahvaa nousukautta, kaupungistumisen ja teknologisten edistysten aikaa, mutta myös kieltolain ja gangsterien aikaa. Nousukausi oli myös Euroopassa, mutta synkät varjot hiipivät jo esiin. Katsojan eteen avataan 1920-luvun Amerikan epookki, vahvoilla fantasiamausteilla. Kuten Potter-mytologiaan kuuluu, ihmiset (jästit) elävät autuaan tietämättöminä velhomaailmasta joka ilmenee näkymättömissä ihmismaailman lomassa. Vain ne jotka osaavat katsoa, huomaavat jotain outoa. Tässä voinee nähdä allegorian syrjittyihin alakulttuureihin, jos haluaa.

J.K. Rowling ei tyydy selittämään vanhoja myyttejä uusiksi vaan hän kehittää niiden rinnalle omaa mytologiaansa. Tämä on hänen kirjoissaan sekä vahvuus että heikkous. Välillä Rowlingin itse keksimä mytologia tuntuu liian keksityltä ja herää kysymys miksi hän ei ole soveltanut jotain tunnettua mytologiaa. Näin on esimerkiksi joidenkin Rowlingin ideoimien taikaolentojen kohdalla. Liika omapäisyys vaikeuttaa epäuskosta luopumista. Toki parhaimmillaan Rowlingin oma mytologia on jo lähes tunkeutunut osaksi yhteistä kulttuuriperimää. Luulisin että vaikkapa ankeuttajat (dementors) ja Avada Kedavra -loitsu jäävät elämään myöhempiin mytologioihin, niinkuin J.R.R. Tolkienin örkit ja mahtisormus.
Elokuva palkitsee vanhan Potter-fanin hienovaraisilla viittauksilla velhomaailman käsitteisiin ja henkilöihin. Päähenkilö Newt Scamanderin nimi on tuttu taikakoululaisten oppikirjan kirjoittajana. Alkujakson aikana rullaavissa velhomaailman uutisissa esiintyvä Gellert Grindelwald on Potter-kirjoissa mainittu Voldemortin edeltäjänä. Elokuva kuitekin tarjoaa hyvän kosketuspinnan myös Potteria tuntemattomille. Lähestyminen velhomaailmaan on nyt selvästi aikuisempi. Päähenkilöihin ei kuulu yhtään nokkelaa tai samaistuttavaa lasta, ja sekä aika että paikka ovat ankarampia. 1920-luvun iloisuus on pelkkää pintaa.
En ole voinut sietää kaikkia Jaana Kapari-Jatan tekemiä Potter-kirjojen suomennoksia. (Olen lukenut kirjat alkukielellä, mutta törmännyt suomennoksiin väkisin elokuvien tekstityksessä.) Mielestäni hän on kääntänyt nimiä "liikaa", niin että nimestä tulee enemmän hänen tulkintansa kuin J.K. Rowlingin tarkoittama. Nyt esim. päähenkilön nimi etunimi Newt (lyhennelmä Newtonista) on kännetty Liskoksi! Edellä mainitut jästit ja ankeuttajat ovat toki osuvia käännöksiä!
Fantastic Beasts on varsin toimivaa fantasiaviihdettä. jossa on myös nykyaikaan sovellettavaa sanomaa. Se sopii koko perheelle, ikäraja K12 huomioiden. Elokuva löytyy parhaillaan Netflixistä. Toinen osa Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald on tulossa ensi-iltaan marraskuussa 2018.
K: Paul King
⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (6/10)
Karhuherra Paddington on englantilaisen Michael Bondin luomus jo yli 50 vuoden takaa. Kirjojen ja tv-sarjoen myötä se on tullut tutuksi useille sukupolville. Täytyy myöntää ettei itselläni ole selkeää lapsuuden (eikä aikuisuuden) muistikuvaa Paddingtonista. Oletan että olen vuonna 1975 alkanutta nukke- ja piirrosanimaatiota yhdistelevää tv-sarjaa Paddington Bear seurannut, mutta sen sisältö ei ole jäänyt pysyväismuistiin.
Moni muu noihin aikoihin ruutuun ilmestynyt sarja, kuten ruotsalainen Kallen kiipeilypuu (alkup. Kalles klätterträd), tšekkoslovakialainen Rosvo-Rudolf (alkup. O loupežníku Rumcajsovi) tai puolalainen Nalle Luppakorva (alkup. Miś Uszatek), on jättänyt minuun syvemmän muistijäljen. Ollako mahdollista että länsimaista hapatusta edustavaa Paddingtonia ei olisi esitelty suomalaislapsille vielä 1970-luvulla?
Oli miten oli, muistikuvien puute ei nyt haittaa, sillä tuore 2010-luvun versio uudistaa Paddingtonia rajulla kädellä. Se yhdistelee tietokoneanimaatiota ja ihmisnäyttelijöitä, tai oikeastaan ainoat tietokoneanimoidut hahmot ovat Paddington ja hänen sukulaisena. Sen ei siis ole tarkoitus jäljitellä 70-luvun sarjan kahden tekniikan tyyliä. Paddington ei ehkä ole hahmona yhtä taitavasti animoitu kuin Guardians of the Galaxyn Rocket, mutta tämä ei pahemmin häiritse koska Paddington on pohjimmiltaan satujen teddykarhu. Paddington on kotoisin "Perun perukoilta", mutta hänen elämänsä siellä on ollut varsin fantastista. Elokuvassa, kuten kirjoissakin, Paddington saapuu Lontooseen ja päättyy Brownien perheen adoptoimaksi. Siitä seuraa hauskoja kommelluksia ja jännittäviä kiemuroita.
Katsoin elokuvan lasten kanssa suomeksi dubattuna versiona. Lienee tarpeetonta sanoakaan, mutta hiukan häiritsee kun kuulee esim. Nicole Kidmanin puhuvan selvää suomea (Ella Pyhältön äänellä). Koko katselunautintoa se ei toki pilaa.
Paddington (2014) on ihan hyvää ajanvietettä lapsille ja lapsenmielisille, ei kuitenkaan aivan taaperoikäisille. Elokuvan ikäraja on K7, ja se on jännittävien ja sarjakuvaväkivaltaa sisältävien kohtausten vuoksi aiheellinen.
K: Simon Farnaby, Paul King
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)
Jos Paddington (2014) on kelpo ajanvietettä lapsenmielisille, on juuri ensi-iltaan tullut Paddington 2 (2017) hillittömän komedian juhlaa kaikenikäisille. Nyt ei tarvita kovin paljon edes lapsenmielisyyttä kunhan vaan hyväksyy elokuvan lähtöasetelman, so. puhuva antropomorfinen nallekarhu elää ihmisten parissa Lontoossa.
Elokuva alkaa harmittomana hupailuna, mutta jo alkupuolella tapahtuu yllätys kun Paddington lavastetaan syylliseksi rikokseen ja tuomitaan vankilaan. Siitä eteenpäin elokuva yhdistelee Da Vinci -koodista tuttuja arvoituksia Indiana Jonesmaiseen toimintaan ja siinä sivussa pelaa hauskasti vankila-elokuvien kliseillä. Kaikki on tehty sopivan sympaattisesti, niin että lapsikatsojatkaan tuskin näkevät tapahtumista painajaisia. Edelleen K7 ikäraja on kuitenkin aiheellinen.
Hugh Grant ja Brendan Gleeson ovat loistavia rooleissaan (suomen kielisinä ääninä Jukka Rasila ja Santeri Kinnunen). Heidän lisäkseen useat mieleenpainuvat sivuhenkilöt, osa heistä tuttuja ykkösosasta, saavat omat hetkensä.
Paddington 2 (2017) on kaikin puolin hyväntahtoinen elokuva. Sen maailmankuva on valoisan optimistinen, myös pahiksia ymmärretään. He saavat toki rangaistuksen, mutta se ei ole turhan ankara. Jos haluat hetkeksi unohtaa marraskuun harmauden, suosittelen lääkkeeksi tätä elokuvaa.
Elokuva palkitsee vanhan Potter-fanin hienovaraisilla viittauksilla velhomaailman käsitteisiin ja henkilöihin. Päähenkilö Newt Scamanderin nimi on tuttu taikakoululaisten oppikirjan kirjoittajana. Alkujakson aikana rullaavissa velhomaailman uutisissa esiintyvä Gellert Grindelwald on Potter-kirjoissa mainittu Voldemortin edeltäjänä. Elokuva kuitekin tarjoaa hyvän kosketuspinnan myös Potteria tuntemattomille. Lähestyminen velhomaailmaan on nyt selvästi aikuisempi. Päähenkilöihin ei kuulu yhtään nokkelaa tai samaistuttavaa lasta, ja sekä aika että paikka ovat ankarampia. 1920-luvun iloisuus on pelkkää pintaa.
En ole voinut sietää kaikkia Jaana Kapari-Jatan tekemiä Potter-kirjojen suomennoksia. (Olen lukenut kirjat alkukielellä, mutta törmännyt suomennoksiin väkisin elokuvien tekstityksessä.) Mielestäni hän on kääntänyt nimiä "liikaa", niin että nimestä tulee enemmän hänen tulkintansa kuin J.K. Rowlingin tarkoittama. Nyt esim. päähenkilön nimi etunimi Newt (lyhennelmä Newtonista) on kännetty Liskoksi! Edellä mainitut jästit ja ankeuttajat ovat toki osuvia käännöksiä!
Fantastic Beasts on varsin toimivaa fantasiaviihdettä. jossa on myös nykyaikaan sovellettavaa sanomaa. Se sopii koko perheelle, ikäraja K12 huomioiden. Elokuva löytyy parhaillaan Netflixistä. Toinen osa Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald on tulossa ensi-iltaan marraskuussa 2018.
| Newt Scamander vierailee New York Cityssä ja karhuherra Paddington Lontoossa |
Paddington (2014)
O: Paul KingK: Paul King
⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (6/10)
Moni muu noihin aikoihin ruutuun ilmestynyt sarja, kuten ruotsalainen Kallen kiipeilypuu (alkup. Kalles klätterträd), tšekkoslovakialainen Rosvo-Rudolf (alkup. O loupežníku Rumcajsovi) tai puolalainen Nalle Luppakorva (alkup. Miś Uszatek), on jättänyt minuun syvemmän muistijäljen. Ollako mahdollista että länsimaista hapatusta edustavaa Paddingtonia ei olisi esitelty suomalaislapsille vielä 1970-luvulla?
Oli miten oli, muistikuvien puute ei nyt haittaa, sillä tuore 2010-luvun versio uudistaa Paddingtonia rajulla kädellä. Se yhdistelee tietokoneanimaatiota ja ihmisnäyttelijöitä, tai oikeastaan ainoat tietokoneanimoidut hahmot ovat Paddington ja hänen sukulaisena. Sen ei siis ole tarkoitus jäljitellä 70-luvun sarjan kahden tekniikan tyyliä. Paddington ei ehkä ole hahmona yhtä taitavasti animoitu kuin Guardians of the Galaxyn Rocket, mutta tämä ei pahemmin häiritse koska Paddington on pohjimmiltaan satujen teddykarhu. Paddington on kotoisin "Perun perukoilta", mutta hänen elämänsä siellä on ollut varsin fantastista. Elokuvassa, kuten kirjoissakin, Paddington saapuu Lontooseen ja päättyy Brownien perheen adoptoimaksi. Siitä seuraa hauskoja kommelluksia ja jännittäviä kiemuroita.
Katsoin elokuvan lasten kanssa suomeksi dubattuna versiona. Lienee tarpeetonta sanoakaan, mutta hiukan häiritsee kun kuulee esim. Nicole Kidmanin puhuvan selvää suomea (Ella Pyhältön äänellä). Koko katselunautintoa se ei toki pilaa.
Paddington (2014) on ihan hyvää ajanvietettä lapsille ja lapsenmielisille, ei kuitenkaan aivan taaperoikäisille. Elokuvan ikäraja on K7, ja se on jännittävien ja sarjakuvaväkivaltaa sisältävien kohtausten vuoksi aiheellinen.
Paddington 2 (2017)
O: Paul KingK: Simon Farnaby, Paul King
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)
Jos Paddington (2014) on kelpo ajanvietettä lapsenmielisille, on juuri ensi-iltaan tullut Paddington 2 (2017) hillittömän komedian juhlaa kaikenikäisille. Nyt ei tarvita kovin paljon edes lapsenmielisyyttä kunhan vaan hyväksyy elokuvan lähtöasetelman, so. puhuva antropomorfinen nallekarhu elää ihmisten parissa Lontoossa.
Elokuva alkaa harmittomana hupailuna, mutta jo alkupuolella tapahtuu yllätys kun Paddington lavastetaan syylliseksi rikokseen ja tuomitaan vankilaan. Siitä eteenpäin elokuva yhdistelee Da Vinci -koodista tuttuja arvoituksia Indiana Jonesmaiseen toimintaan ja siinä sivussa pelaa hauskasti vankila-elokuvien kliseillä. Kaikki on tehty sopivan sympaattisesti, niin että lapsikatsojatkaan tuskin näkevät tapahtumista painajaisia. Edelleen K7 ikäraja on kuitenkin aiheellinen.
Hugh Grant ja Brendan Gleeson ovat loistavia rooleissaan (suomen kielisinä ääninä Jukka Rasila ja Santeri Kinnunen). Heidän lisäkseen useat mieleenpainuvat sivuhenkilöt, osa heistä tuttuja ykkösosasta, saavat omat hetkensä.
Paddington 2 (2017) on kaikin puolin hyväntahtoinen elokuva. Sen maailmankuva on valoisan optimistinen, myös pahiksia ymmärretään. He saavat toki rangaistuksen, mutta se ei ole turhan ankara. Jos haluat hetkeksi unohtaa marraskuun harmauden, suosittelen lääkkeeksi tätä elokuvaa.
Comments
Post a Comment