Uneksivatko androidit sähkölampaista?
Jos luet tätä postia, luultavasti jo tiedät että Blade Runner -elokuva on saanut innoituksen Philip K. Dickin kirjasta Do Androids Dream of Electric Sheep? (1968), siitä siis otsikko. Kirjoitin edellä innoituksen tarkoituksella. Olisi nimittäin liioittelua sanoa että elokuva perustuu kirjaan. Luin itse kirjan suomennoksen Palkkionmetsästäjä (Jalava 1989) joskus 90-luvun alussa ja totesin itsekin ettei elokuva seuraa kirjaa, muuten kuin perusideansa osalta. Ajatus biologisista androideista, joita on vaikea erottaa ihmisistä ja palkkionmetsästäjistä jotka "poistavat" androideja on molemmille teoksille yhteinen. Kirjassa ei kuitenkaan puhuta blade runnereista saati replikanteista. Joidenkin päähenkilöiden nimet ovat kyllä samoja. Myös kirjassa androidien metsästäjä on nimeltään Deckard, ja Pris ja Roy ovat androideja. Toisaalta Tyrell Corporationia ei löydy kirjasta.
Kirja on nimensä lisäksi muutenkin unenomainen. On unilla osansa elokuvassakin (Director's Cut ja Final Cut -versioissa), mutta se on muuten ankkuroitu tiukasti todellisuuteen, vaikkakin spekulatiiviseen sellaiseen. En varsinaisesti edes suosittele Dickin kirjaa, koska elokuva on noussut sitä merkittävämmäksi. Uskon että pääosa tästä on käsikirjoittajien Hampton Fancherin ja David Peoplesin sekä ohjaaja Ridley Scottin ansiota. (Wikipedia kertoo Fancherin ja Scottin riitautuneen elokuvan tekovaiheessa, ja Peoplesin saattaneen käsikirjoituksen loppuun. Fancher on kuitenkin palannut käsikirjoittamaan jatko-osaa.) Elokuvan teko on kuitenkin aina tiimityötä eikä Blade Runner olisi sama ilman Vangeliksen ikonista musiikkia, aikaansa nähden loistavia erikoisefektejä ja osuvaa näyttelijäntyötä.
Jatkan siis tässä postissani edellisestä. Verestän muistia alkuperäisen elokuvan parissa, arvioin tuoreet Blade Runner -lyhytelokuvat ja spekuloin vielä uuden elokuvan juonenkäänteitä. Posti sisältää spoilereita kaikista elokuvista, joten jos et ole niitä nähnyt, suosittelen katsomaan ne ennen lukemista. Lyhäreiden katsomista en pidä välttämättömänä. Ne kuvittavat tapahtumia jotka käyvät täysin ilmi Blade Runner 2049 -elokuvasta.
Muistin viime postissani ensikokemukseni Blade Runnerista vuodella pieleen. Näin elokuvan ensimmäisen kerran 26.10.1985 ja olin kirjoittanut tapahtumasta päiväkirjaani seuraavasti:
Niin, jälkikäteen tätä on vaikea edes tajuta, mutta meillä ei kotona ollut VHS-nauhuria vielä tuohon aikaan! Siis ei ollut mitään keinoa katsoa elokuvia jos niitä ei sattunut tulemaan tv:stä. VHS tuli kotiini vasta keväällä 1986. Siis jos kaverin luona pääsin katsomaan VHS:iä, se oli yhtä juhlaa, ja leffoja katsottiin koko päivä ja ilta, hyvä ettei yökin! Otteessa mainittu Taistelupari on tietenkin Dempsey and Makepeace (1985-1986), tuo brittiläinen action-poliisisarja.
Blade Runner tunnettiin 1980-luvulla Suomessa lisämääreellä Metropolis 2020, ikäänkuin viittauksena Fritz Langin elokuvaan Metropolis (1927), eikä se paha viittaus olekaan, vaikka onkin suomentajan keksimä. Blade Runnerin kaupunkimaisemia syvine katukuiluineen, lentävine koneineen ja valomainoksineen on enteilty jo Langin elokuvassa. Eräitä Metropoliksen rakennuksia on lainattu Blade Runneriin lähes sellaisenaan.
Sittemmin lisämääre putosi ja Blade Runner esitettiin Suomen televisiossa ensimmäisen kerran vuonna 1990, jolloin tietenkin katsoin sen (kolmannen kerran) ja myös nauhoitin. Lienen katsonut tuon nauhoituksen pian uudestaan, ja ehkä yhteensä viidennenkin kerran. Blade Runnerin soundtrack oli myös yksi ensimmäisiä CD-levyjä jonka hankin, juuri noihin aikoihin.
Jo ennen Director's Cutin julkaisua alettiin netissä huhuta versiosta jossa Deckard näkisi unta yksisarvisesta ja tämä vahvistaisi Deckardin olevan kuudes karannut replikantti, teoria jossa ei ole mitään järkeä (kyllä, Internet oli todellakin olemassa jo 1980-luvulla, ja siellä liikkui jo silloin kaikenlaista höpö-juttua). Kun Director's Cut sitten tuli Suomeen syksyllä 1992, olin katsomassa sitä ensi-illassa, ja myöhemmin hankin sen VHS-ostokasetilla. Kuten aiemmassa postissani totesin, en pitänyt Director's Cutia tuolloin alkuperäistä parempana.
Katsoin vasta nyt ensi kertaa elokuvan Final Cut -version vuodelta 2007. Tämän on väitetty olevan elokuvan ainoa versio johon ohjaaja Ridley Scottilla on ollut täydellinen päätösvalta. Ja nyt minun täytyy myöntää että tämä on versioista puhtain ja yksinkertaisesti paras.
Mainitsin jo käsikirjoituksen ja ohjauksen ja musiikin ja erikoisefektit. Pienoismalleilla tehdyt trikkikuvat muuten näyttävät hyviltä edelleen. Ainoa mikä pistää silmiin on kuvaputkinäytöt, niin ja puhelinkoppien käyttö kännyköiden sijaan. Tätä ei osattu, eikä voitu, ennakoida elokuvan tekovaiheessa, joten annetaan se anteeksi. Sitä paitsi on muutenkin turha väitellä siitä että Blade Runner ei voisi tapahtua vuonna 2019, koska Nexus-6-replikattien olisi pitänyt jo syntyä, eikä Los Angelesissa ole mitään Tyrellin pyramidia, ja Pan Amkin on mennyt konkurssiin, ja niin edelleen. Blade Runner tapahtuukin meidän kannaltamme rinnakkaistodellisuudessa. Jos kehitys olisi mennyt eri suuntaan vuodesta 1982 alkaen, jos bio- ja avaruustekniikkaa olisi painotettu mobiili-tietotekniikan sijaan, on jotenkuten ajateltavissa että vuonna 2019 maailma olisi kuvatun kaltainen. Tämä on mielestäni yksi Blade Runnerin hienous. Vaikka elämmme kohta elokuvan tapahtumavuotta, sen maailma ei tunnu millään lailla älyttömältä tai vanhentuneelta. Samaa ei voi sanoa kaikista muista scifi-elokuvista. Esim. sinänsä hyvä Kathryn Bigelown Strange Days (1995) jotenkin vanheni muutamassa vuodessa yrittäessään maalata liian radikaalia kuvaa vuosituhannen vaihteesta.
Mutta sitten ovat Blade Runnerin näyttelijät. Harrison Ford on tietenkin ainoa oikea Deckard, sopivan karski, sopivan hauras. Edward James Olmos on Gaffin roolissa tärkeämpi kuin muistinkaan ja en voi ajatella ketään muuta hänen tilalleen. F. Emmet Walsh edellisten esimiehenä komisario Bryantina tuo elokuvaan maanläheisyyttä ja perinteisen poliisielokuvan meininkiä. Sean Young on juuri sopiva Rachaelin rooliin, eikä siihenkään voi ajatella ketään muuta. Kaikki muukin näyttelijäntyö on solidia.
Väitän kuitenkin että elokuvan kohottaa lopullisesti legendaksi Rutger Hauer replikanttien johtajana Roy Battynä. Hänen suorituksensa on edelleen kahdeksannen kerran nähtynä hämmentävä ja koskettava. Hauer ilmentää täydellisesti miltä tuntuu olla ylivertaisen voimakas ja älykäs ihmisenkaltainen, joka vain nelivuotiaana on kokenut asioita joita tavalliset ihmiset eivät tule koskaan kokemaan. Roy ei ymmärrä miksi hänen on kuoltava niin nuorena, mutta lopulta hän sen hyväksyy. Kuollessaan hän haluaa näyttää inhimillisyytensä edes yhdelle todistajalle. Siksi Deckard saa armon häneltä. Elokuvan loppuhuipentuma on niin odottamaton ja epätyypillinen, että se ihmetyttää edelleen.
Blade Runner jättää paljon asioita katsojan mielikuvituksen varaan. Ei ole olennaista tietää mikä on C-beam tai Tannhäuser Gate, tai edes millaista elämä on siirtokunnissa. Voin kuvitella, mutta en koskaan halua että minulle näytetään ne. Kiroan sen päivän jos joku jatko-osamaakari keksii viedä meidät siirtokuntiin. Siksi myös Final Cutin viimeinen kuva on ainoa oikea tapa päättää elokuva. Ei voi tietää pääsevätkö Deckard ja Rachael pakoon. Ei voi tietää jäävätkö he henkiin.
K: Hampton Fancher, Michael Green
10/10
En tiedä kuuluuko Black Out 2022 kaanoniin, mutta se tarjoilee katsojalle erään näkemyksen vuoden 2022 pimennyksestä, jossa suurin osa, jos ei maailman, niin ainakin Los Angelesin alueen elektronisista tiedoista hävisi. Blade Runner 2049 antaa ymmärtää Deckardin olleen osallinen tapahtuneeseen, mutta Deckardia ei nähdä tässä animaatiossa.
Black Out 2022:ssa esitetään omituinen tapahtumakulku, joka toisaalta on Blade Runner 2049:n tarinalle uskollinen, mutta ristiriidassa ensimmäisen elokuvan kanssa. Välittömästi Eldon Tyrellin kuoltua Tyrell Corp. olisi tuonut markkinoille Nexus-8-mallisarjan, joilla on rajoittamaton elinikä, ja työntänyt mallia suuria määriä myös Maan markkinoille. Tämä on epäjohdonmukaista juuri tapahtuneen valossa ja ristiriidassa ensimmäisen elokuvan lähtöasetelman kanssa: replikantit ovat kiellettyjä Maassa, niiden käyttö on sallittu ainoastaan siirtokunnissa. Tietysti voidaan ajatella että Tyrell Corp ei olisi enää valmistanut Roy Battyn kaltaisia Physical A, Mental A -malleja, ja alhaisemman älykkyystason replikantit olisi sallittu. Tai voidaan ajatella että Tyrellin uusien johtajien ahneus oli rajaton ja he saivat jotenkin lainsäätäjät lahjottua. Jäkimmäinen selitys olisi tietenkin uskottava. Vuoden 2022 tapahtumien jälkeen replikantit olisi sitten kielletty uudestaan, kunnes...
Kirja on nimensä lisäksi muutenkin unenomainen. On unilla osansa elokuvassakin (Director's Cut ja Final Cut -versioissa), mutta se on muuten ankkuroitu tiukasti todellisuuteen, vaikkakin spekulatiiviseen sellaiseen. En varsinaisesti edes suosittele Dickin kirjaa, koska elokuva on noussut sitä merkittävämmäksi. Uskon että pääosa tästä on käsikirjoittajien Hampton Fancherin ja David Peoplesin sekä ohjaaja Ridley Scottin ansiota. (Wikipedia kertoo Fancherin ja Scottin riitautuneen elokuvan tekovaiheessa, ja Peoplesin saattaneen käsikirjoituksen loppuun. Fancher on kuitenkin palannut käsikirjoittamaan jatko-osaa.) Elokuvan teko on kuitenkin aina tiimityötä eikä Blade Runner olisi sama ilman Vangeliksen ikonista musiikkia, aikaansa nähden loistavia erikoisefektejä ja osuvaa näyttelijäntyötä.
Jatkan siis tässä postissani edellisestä. Verestän muistia alkuperäisen elokuvan parissa, arvioin tuoreet Blade Runner -lyhytelokuvat ja spekuloin vielä uuden elokuvan juonenkäänteitä. Posti sisältää spoilereita kaikista elokuvista, joten jos et ole niitä nähnyt, suosittelen katsomaan ne ennen lukemista. Lyhäreiden katsomista en pidä välttämättömänä. Ne kuvittavat tapahtumia jotka käyvät täysin ilmi Blade Runner 2049 -elokuvasta.
Blade Runner (1982/2007)
O: Ridley Scott
K: Hampton Fancher, David Peoples (pohjautuu Philip K. Dickin kirjaan)
10/10
Muistin viime postissani ensikokemukseni Blade Runnerista vuodella pieleen. Näin elokuvan ensimmäisen kerran 26.10.1985 ja olin kirjoittanut tapahtumasta päiväkirjaani seuraavasti:
Iltapäivällä katsoimme STAR WARSin videolta. Sen jälkeen ... lainasimme BLADE RUNNER nimisen leffan. Leffan katsoimme illalla syöden ranskalaisia. Se oli hyvä. Sen jälkeen kävimme saunassa ja puolen yön maissa katsoimme Taisteluparin.Aika lakoninen arvio ensimmäisellä katsomalla. Etenkin koska tuo oli myös ensimmäinen kerta kun näin elokuvan Star Wars (1977)! Se ei kirvoittanut minulta edes arviota, ja selkeästi näistä kahdesta elokuvasta Blade Runner (1982) syöpyi minulle mieleen. Return of the Jedin (1983) olin kyllä jo nähnyt teatterissa ilmestymisvuonnaan, ja pidin sitä silloin parhaana elokuvana ikinä!
Aamulla kävelimme vähän ulkona ja sen jälkeen katsoimme BLADE RUNNERIN uudestaan...
Niin, jälkikäteen tätä on vaikea edes tajuta, mutta meillä ei kotona ollut VHS-nauhuria vielä tuohon aikaan! Siis ei ollut mitään keinoa katsoa elokuvia jos niitä ei sattunut tulemaan tv:stä. VHS tuli kotiini vasta keväällä 1986. Siis jos kaverin luona pääsin katsomaan VHS:iä, se oli yhtä juhlaa, ja leffoja katsottiin koko päivä ja ilta, hyvä ettei yökin! Otteessa mainittu Taistelupari on tietenkin Dempsey and Makepeace (1985-1986), tuo brittiläinen action-poliisisarja.
Blade Runner tunnettiin 1980-luvulla Suomessa lisämääreellä Metropolis 2020, ikäänkuin viittauksena Fritz Langin elokuvaan Metropolis (1927), eikä se paha viittaus olekaan, vaikka onkin suomentajan keksimä. Blade Runnerin kaupunkimaisemia syvine katukuiluineen, lentävine koneineen ja valomainoksineen on enteilty jo Langin elokuvassa. Eräitä Metropoliksen rakennuksia on lainattu Blade Runneriin lähes sellaisenaan.
Sittemmin lisämääre putosi ja Blade Runner esitettiin Suomen televisiossa ensimmäisen kerran vuonna 1990, jolloin tietenkin katsoin sen (kolmannen kerran) ja myös nauhoitin. Lienen katsonut tuon nauhoituksen pian uudestaan, ja ehkä yhteensä viidennenkin kerran. Blade Runnerin soundtrack oli myös yksi ensimmäisiä CD-levyjä jonka hankin, juuri noihin aikoihin.
Jo ennen Director's Cutin julkaisua alettiin netissä huhuta versiosta jossa Deckard näkisi unta yksisarvisesta ja tämä vahvistaisi Deckardin olevan kuudes karannut replikantti, teoria jossa ei ole mitään järkeä (kyllä, Internet oli todellakin olemassa jo 1980-luvulla, ja siellä liikkui jo silloin kaikenlaista höpö-juttua). Kun Director's Cut sitten tuli Suomeen syksyllä 1992, olin katsomassa sitä ensi-illassa, ja myöhemmin hankin sen VHS-ostokasetilla. Kuten aiemmassa postissani totesin, en pitänyt Director's Cutia tuolloin alkuperäistä parempana.
Katsoin vasta nyt ensi kertaa elokuvan Final Cut -version vuodelta 2007. Tämän on väitetty olevan elokuvan ainoa versio johon ohjaaja Ridley Scottilla on ollut täydellinen päätösvalta. Ja nyt minun täytyy myöntää että tämä on versioista puhtain ja yksinkertaisesti paras.
Mainitsin jo käsikirjoituksen ja ohjauksen ja musiikin ja erikoisefektit. Pienoismalleilla tehdyt trikkikuvat muuten näyttävät hyviltä edelleen. Ainoa mikä pistää silmiin on kuvaputkinäytöt, niin ja puhelinkoppien käyttö kännyköiden sijaan. Tätä ei osattu, eikä voitu, ennakoida elokuvan tekovaiheessa, joten annetaan se anteeksi. Sitä paitsi on muutenkin turha väitellä siitä että Blade Runner ei voisi tapahtua vuonna 2019, koska Nexus-6-replikattien olisi pitänyt jo syntyä, eikä Los Angelesissa ole mitään Tyrellin pyramidia, ja Pan Amkin on mennyt konkurssiin, ja niin edelleen. Blade Runner tapahtuukin meidän kannaltamme rinnakkaistodellisuudessa. Jos kehitys olisi mennyt eri suuntaan vuodesta 1982 alkaen, jos bio- ja avaruustekniikkaa olisi painotettu mobiili-tietotekniikan sijaan, on jotenkuten ajateltavissa että vuonna 2019 maailma olisi kuvatun kaltainen. Tämä on mielestäni yksi Blade Runnerin hienous. Vaikka elämmme kohta elokuvan tapahtumavuotta, sen maailma ei tunnu millään lailla älyttömältä tai vanhentuneelta. Samaa ei voi sanoa kaikista muista scifi-elokuvista. Esim. sinänsä hyvä Kathryn Bigelown Strange Days (1995) jotenkin vanheni muutamassa vuodessa yrittäessään maalata liian radikaalia kuvaa vuosituhannen vaihteesta.
Mutta sitten ovat Blade Runnerin näyttelijät. Harrison Ford on tietenkin ainoa oikea Deckard, sopivan karski, sopivan hauras. Edward James Olmos on Gaffin roolissa tärkeämpi kuin muistinkaan ja en voi ajatella ketään muuta hänen tilalleen. F. Emmet Walsh edellisten esimiehenä komisario Bryantina tuo elokuvaan maanläheisyyttä ja perinteisen poliisielokuvan meininkiä. Sean Young on juuri sopiva Rachaelin rooliin, eikä siihenkään voi ajatella ketään muuta. Kaikki muukin näyttelijäntyö on solidia.
Väitän kuitenkin että elokuvan kohottaa lopullisesti legendaksi Rutger Hauer replikanttien johtajana Roy Battynä. Hänen suorituksensa on edelleen kahdeksannen kerran nähtynä hämmentävä ja koskettava. Hauer ilmentää täydellisesti miltä tuntuu olla ylivertaisen voimakas ja älykäs ihmisenkaltainen, joka vain nelivuotiaana on kokenut asioita joita tavalliset ihmiset eivät tule koskaan kokemaan. Roy ei ymmärrä miksi hänen on kuoltava niin nuorena, mutta lopulta hän sen hyväksyy. Kuollessaan hän haluaa näyttää inhimillisyytensä edes yhdelle todistajalle. Siksi Deckard saa armon häneltä. Elokuvan loppuhuipentuma on niin odottamaton ja epätyypillinen, että se ihmetyttää edelleen.
Blade Runner jättää paljon asioita katsojan mielikuvituksen varaan. Ei ole olennaista tietää mikä on C-beam tai Tannhäuser Gate, tai edes millaista elämä on siirtokunnissa. Voin kuvitella, mutta en koskaan halua että minulle näytetään ne. Kiroan sen päivän jos joku jatko-osamaakari keksii viedä meidät siirtokuntiin. Siksi myös Final Cutin viimeinen kuva on ainoa oikea tapa päättää elokuva. Ei voi tietää pääsevätkö Deckard ja Rachael pakoon. Ei voi tietää jäävätkö he henkiin.
It's too bad she won't live.
But then again, who does?
Blade Runner 2049 (2017)
O: Denis VilleneuveK: Hampton Fancher, Michael Green
10/10
Arvio edellisessä postissani oli niin niukka että palaan tässä vielä uuden elokuvan pariin. Denis Villeneuve on todellakin onnistunut luotsaamaan jatko-osan alkuperäisen rinnalle. Se on uskollinen ensimmäisen elokuvan maailmalle ja haikealle tunnelmalle. Jälleen otetaan projektio vuodesta 1982 ja nyt heitetään soppaan myös tietotekniikan kehittyminen. Biologisten replikanttien rinnalle ovat nousseet tekoälyt, joiden tärkein sovellusalue näyttää tosin olevan viihde.
Tuotesijoittelu tällaisessa futuristisessa elokuvassa pistää silmiin, mutta koska sitä oli jo ensimmäisessä elokuvassa, sallittakoon se tässäkin. Ei jää epäselväksi että K ajaa/lentää Peugeotilla, tai että Coca-Cola ja Diageo ovat edelleen vahvoja vuonna 2049. (Diageon mainos hiukan ihmetyttää, sillä brändillä kun ei suoraan myydä mitään. Toisaalta Johnnie Walker esiintyy näyttävästi leffassa.) Myös Pan Amin ja Atarin valomainokset nähdään, hyvänä jatkumona ensimmäiselle elokuvalle. Tämä hiukan ironisoi koko tuotesijoittelua.
Tuotesijoittelu tällaisessa futuristisessa elokuvassa pistää silmiin, mutta koska sitä oli jo ensimmäisessä elokuvassa, sallittakoon se tässäkin. Ei jää epäselväksi että K ajaa/lentää Peugeotilla, tai että Coca-Cola ja Diageo ovat edelleen vahvoja vuonna 2049. (Diageon mainos hiukan ihmetyttää, sillä brändillä kun ei suoraan myydä mitään. Toisaalta Johnnie Walker esiintyy näyttävästi leffassa.) Myös Pan Amin ja Atarin valomainokset nähdään, hyvänä jatkumona ensimmäiselle elokuvalle. Tämä hiukan ironisoi koko tuotesijoittelua.
Ensimmäisen elokuvan (ja kirjan) Voight-Kampff-testi yritti selvittää onko olento replikantti vai ihminen. Nyt ei ole epäselvää ketkä ovat replikantteja, ja heille onkin uudenlainen post-trauma baseline test, jolla pyritään varmistamaan ettei replikantti osoita inhimillisiä tunnereaktioita. Lauseet joita testissä toistetaan on lainattu Vladimir Nabokovin Pale Fire -runosta (1962):
Vangeliksen musiikki on niin olennainen osa ensimmäistä elokuvaa, että on kummallista miksi häntä ei ole pyydetty säveltämään myös tätä toista. Sen sijaan työ on annettu vanhalle sotaratsulle Hans Zimmerille, joka, vaikkakin taitava säveltäjä, on aivan ylikäytetty viime aikojen elokuvissa. Zimmerin parina on toiminut vähemmän tunnettu Benjamin Wallfisch. Kuitenkin Zimmerin ja Wallfischin pauhaava musiikki toimii! Siinä on sopivasti lainattu teemoja Vangeliksen alkuperäisestä musiikista. Elokuvan soundtrackillä kuullaan myös Elvistä ja Frank Sinatraa.
Näyttelijät sopivat hienosti rooleihinsa. Ryan Gosling on juuri sopiva blade runner K:na. Robin Wright on jämäkkä poliisipäällikkö, jolle maistuu viina kuten edeltäjilleenkin. Jared Leto onnistuu olemaan todella uhkaava magnaatti Niander Wallace. Sylvia Hoeks on mieleenpainuva Wallacen apuri Luv, joka kyllä tottelee pomoaan, mutta kokee niin tehdessään ristiriitaisia tunteita.
Elokuva alkaa niin hyvin itsenäisenä teoksena, että siinä vaiheessa kun Harrison Fordin ääni kuullaan ensimmäisen kerran tallenteelta, on jo unohtanut että kyseessä on jatko-osa ja että Deckard tullaan vielä näkemään elokuvassa. Elokuvan päähenkilö on kuitenkin koko ajan K, niinkuin pitääkin.
Jatkan sanasella lyhytelokuvista jotka on tehty mainostamaan Blade Runner 2049:ä, tai mitään muutakaan syytä niiden tekemiselle en keksi.
And blood-black nothingness began to spinHämmentävää ja unenomaista, niinkuin ilmeisesti koko Pale Fire -teos! K näyttää sitä lukevan elokuvassa ja täytyy itsekin tutustua siihen tarkemmin.
A system of cells interlinked within
Cells interlinked within cells interlinked
Within one stem. And dreadfully distinct
Against the dark, a tall white fountain played.
Vangeliksen musiikki on niin olennainen osa ensimmäistä elokuvaa, että on kummallista miksi häntä ei ole pyydetty säveltämään myös tätä toista. Sen sijaan työ on annettu vanhalle sotaratsulle Hans Zimmerille, joka, vaikkakin taitava säveltäjä, on aivan ylikäytetty viime aikojen elokuvissa. Zimmerin parina on toiminut vähemmän tunnettu Benjamin Wallfisch. Kuitenkin Zimmerin ja Wallfischin pauhaava musiikki toimii! Siinä on sopivasti lainattu teemoja Vangeliksen alkuperäisestä musiikista. Elokuvan soundtrackillä kuullaan myös Elvistä ja Frank Sinatraa.
Näyttelijät sopivat hienosti rooleihinsa. Ryan Gosling on juuri sopiva blade runner K:na. Robin Wright on jämäkkä poliisipäällikkö, jolle maistuu viina kuten edeltäjilleenkin. Jared Leto onnistuu olemaan todella uhkaava magnaatti Niander Wallace. Sylvia Hoeks on mieleenpainuva Wallacen apuri Luv, joka kyllä tottelee pomoaan, mutta kokee niin tehdessään ristiriitaisia tunteita.
Elokuva alkaa niin hyvin itsenäisenä teoksena, että siinä vaiheessa kun Harrison Fordin ääni kuullaan ensimmäisen kerran tallenteelta, on jo unohtanut että kyseessä on jatko-osa ja että Deckard tullaan vielä näkemään elokuvassa. Elokuvan päähenkilö on kuitenkin koko ajan K, niinkuin pitääkin.
Jatkan sanasella lyhytelokuvista jotka on tehty mainostamaan Blade Runner 2049:ä, tai mitään muutakaan syytä niiden tekemiselle en keksi.
Blade Runner: Black Out 2022 (2017)
O: Shinichiro Watanabe
K: Shinichiro Watanabe
6/10
K: Shinichiro Watanabe
6/10
Kuten jo johdannossa totesin, en pidä tuoreiden lyhytelokuvien katsomista mitenkään tarpeellisena. Yksi alkuperäisen ja jälkimmäisenkin elokuvan viehätyksestä on että se jättää tilaa katsojan mielikuvitukselle. Kuten jo totesin, esim. off-world siirtokuntia ei näytetä kummassakaan elokuvassa. Ensimmäisessä annetaan ymmärtää että siellä soditaan. Toisessa, että ihmiset elävät siellä yltäkylläisyydessä, paremmissa oloissa kuin Maassa. Tämä tieto riittää.
Lyhytelokuvat täyttävät vuosien 2019-2049 väliin jäävää aukkoa, joiden tapahtumat käyvät kyllä riittävästi selville Blade Runner 2049 -elokuvasta. Vaikka näissä onkin samoja näyttelijöitä ja kahdessa jopa sama käsikirjoittaja kuin pitkissä elokuvissa, näissä on jonkinlainen fan-fictionin tunnelma. Mieleen tulee The Animatrix (2003) -kokoelma, etenkin kun Blade Runner: Black Out 2022 on tosiaankin animaatio.
Lyhytelokuvat täyttävät vuosien 2019-2049 väliin jäävää aukkoa, joiden tapahtumat käyvät kyllä riittävästi selville Blade Runner 2049 -elokuvasta. Vaikka näissä onkin samoja näyttelijöitä ja kahdessa jopa sama käsikirjoittaja kuin pitkissä elokuvissa, näissä on jonkinlainen fan-fictionin tunnelma. Mieleen tulee The Animatrix (2003) -kokoelma, etenkin kun Blade Runner: Black Out 2022 on tosiaankin animaatio.
En tiedä kuuluuko Black Out 2022 kaanoniin, mutta se tarjoilee katsojalle erään näkemyksen vuoden 2022 pimennyksestä, jossa suurin osa, jos ei maailman, niin ainakin Los Angelesin alueen elektronisista tiedoista hävisi. Blade Runner 2049 antaa ymmärtää Deckardin olleen osallinen tapahtuneeseen, mutta Deckardia ei nähdä tässä animaatiossa.
Black Out 2022:ssa esitetään omituinen tapahtumakulku, joka toisaalta on Blade Runner 2049:n tarinalle uskollinen, mutta ristiriidassa ensimmäisen elokuvan kanssa. Välittömästi Eldon Tyrellin kuoltua Tyrell Corp. olisi tuonut markkinoille Nexus-8-mallisarjan, joilla on rajoittamaton elinikä, ja työntänyt mallia suuria määriä myös Maan markkinoille. Tämä on epäjohdonmukaista juuri tapahtuneen valossa ja ristiriidassa ensimmäisen elokuvan lähtöasetelman kanssa: replikantit ovat kiellettyjä Maassa, niiden käyttö on sallittu ainoastaan siirtokunnissa. Tietysti voidaan ajatella että Tyrell Corp ei olisi enää valmistanut Roy Battyn kaltaisia Physical A, Mental A -malleja, ja alhaisemman älykkyystason replikantit olisi sallittu. Tai voidaan ajatella että Tyrellin uusien johtajien ahneus oli rajaton ja he saivat jotenkin lainsäätäjät lahjottua. Jäkimmäinen selitys olisi tietenkin uskottava. Vuoden 2022 tapahtumien jälkeen replikantit olisi sitten kielletty uudestaan, kunnes...
2036: Nexus Dawn (2017)
O: Luke Scott
K: Hampton Fancher, Michael Green
6/10
2036: Nexus Dawn näyttää kohtauksen 14 vuotta animaation tapahtumien jälkeen ja yrittää selittää miten replikantit olisi sallittu uudestaan.
Tämän filmin valopilkku on Benedict Wongin esittämä lainsäätäjä. Jared Leto esittää Niander Wallacea kuten pitkässä elokuvassakin.
Elokuvassa on nähdäkseni pieni fiba. Wallacen esittelemän replikantin silmämuna osoittaa hänen olevan NX-8-mallia, kun tarkoituksena oli nimenomaan esitellä Nexus-9-replikantteja, jotka ovat täysin tottelevaisia. Huomasitko saman fiban, vai harittavatko omat silmäni?
K: Hampton Fancher, Michael Green
7/10
Tarinaltaan vuoteen 2048 sijoittuva lyhäri on kaikista yksioikoisin. Toisaalta se nivoutuu parhaiten Blade Runner 2049 -elokuvaan. On harmi että Sapper Morton (Dave Bautista) kuolee jo elokuvan ensimetreillä. Siksi hänen puuhiaan seuraa mielenkiinnolla tämän kuusiminuuttisen ajan.
2036: Nexus Dawn näyttää kohtauksen 14 vuotta animaation tapahtumien jälkeen ja yrittää selittää miten replikantit olisi sallittu uudestaan.
Tämän filmin valopilkku on Benedict Wongin esittämä lainsäätäjä. Jared Leto esittää Niander Wallacea kuten pitkässä elokuvassakin.
Elokuvassa on nähdäkseni pieni fiba. Wallacen esittelemän replikantin silmämuna osoittaa hänen olevan NX-8-mallia, kun tarkoituksena oli nimenomaan esitellä Nexus-9-replikantteja, jotka ovat täysin tottelevaisia. Huomasitko saman fiban, vai harittavatko omat silmäni?
2048: Nowhere to Run (2017)
O: Luke Scott
Tarinaltaan vuoteen 2048 sijoittuva lyhäri on kaikista yksioikoisin. Toisaalta se nivoutuu parhaiten Blade Runner 2049 -elokuvaan. On harmi että Sapper Morton (Dave Bautista) kuolee jo elokuvan ensimetreillä. Siksi hänen puuhiaan seuraa mielenkiinnolla tämän kuusiminuuttisen ajan.
Spekulaatiota ja spoilereita
Yksi fanien kesto-kiistanaiheista on Deckardin ihmisyys. Olin aikoinaan vahvasti sillä kannalla että Deckard on ihminen. Nyt en enää välitä, eivätkä välitä Blade Runner 2049:n tekijätkään. Uusi elokuva antaa tilaa molemmille tulkinnoille. On melko selvää että toinen blade runner Gaff on ihminen. Samoin uudessa elokuvassa K:n pomo Joshi on selvästi ihminen. K itse taas on vahvistetusti replikantti, mallia Nexus-9, eikä tämä ole kenellekään elokuvan henkilöistä epäselvää. Samoin Luv on Nexus-9-replikantti. Sapper Morton ja muut kapinalliset replikantit ovat mallia Nexus-8. Rachaelin paljastetaan olleen mallia Nexus-7, viimeisin itsensä Tyrellin kehittämä replikantti. Tämä paljastus myös validoi Blade Runnerin molemmat pääversiot. Vaikka Deckard ja Rachael eivät ehkä suorastaan lentäneet auringonlaskuun, Rachaelin elinikä todellakin oli rajoittamaton! Kuitenkin jos Deckard on replikantti, olisi myös hän mallia Nexus-7.
Siis se onko Deckard ihminen vai replikantti on yhtä kiinnostavaa kuin onko Antti Tuisku homo vai hetero (En kommentoi). Deckardin syntyperällä ei ole mitään merkitystä hänen ihmisarvonsa kannalta. Älyllinen ja tunteva olento ansaitsee ihmisarvon syntyperästään riippumatta. Tämä on perus-settiä 2010-luvulla.
Entä kuuluuko ihmisarvo myös tekoälylle? Ainakin katsoja ehtii kiintyä tekoäly-Joihin ja jää suremaan hänen kuolemaansa. Tässä pätee sama pohdinta kuin Ex Machinan (2015) kohdalla. Jos tekoälylle on mahdollista tehdä niin täydellisesti ihmisen ilmeitä ja eleitä matkivat kasvot kuin tässä elokuvassa näyttelijä Ana de Armas antaa Joille, ei häntä voi pitää muuta kuin inhimillisenä.
Odotin muuten koko ajan, että Joi olisi tosimaailman Amazon Alexan kaltainen call-home-projekti, mutta näin häntä ei ollut käsikirjoitettu. Joi oli itsenäisesti oppiva tekoäly ja jokainen Joi kehittyisi siis yksilöllisesti ostohetken jälkeen.
Tässä pohdintani tällä kertaa. Ensi kerralla taas jotain aivan muuta.
Entä kuuluuko ihmisarvo myös tekoälylle? Ainakin katsoja ehtii kiintyä tekoäly-Joihin ja jää suremaan hänen kuolemaansa. Tässä pätee sama pohdinta kuin Ex Machinan (2015) kohdalla. Jos tekoälylle on mahdollista tehdä niin täydellisesti ihmisen ilmeitä ja eleitä matkivat kasvot kuin tässä elokuvassa näyttelijä Ana de Armas antaa Joille, ei häntä voi pitää muuta kuin inhimillisenä.
Odotin muuten koko ajan, että Joi olisi tosimaailman Amazon Alexan kaltainen call-home-projekti, mutta näin häntä ei ollut käsikirjoitettu. Joi oli itsenäisesti oppiva tekoäly ja jokainen Joi kehittyisi siis yksilöllisesti ostohetken jälkeen.
Tässä pohdintani tällä kertaa. Ensi kerralla taas jotain aivan muuta.
Joo, uusi Blade Runner (kuten alkuperäinenkin) on huikea elokuva. Eniten arvostin uudessa Blade Runnerissa elokuvan hienoa rytmiä. Monen nykyelokuvan ongelma on liiallinen vauhti, kiire ja hosuminen. Uudessa Blade Runnerissa kohtauksissa oli selvästi aikaa (esimerkkinä vaikkapa K:n kävely orpokodin lämmitysuunien luona). Elokuvassa oli paljon dynamiikkaa niin rytmityksessä kuin äänissäkin. Tällaista tarinan kerrontaa on todella kaivattu. Lisäksi elokuva oli visuaalisesti huikea. Olisin kaivannut, ehkäpä sitten edes kädenojennuksensa Vangelikselle, ainakin yhtä alkuperäisessä leffassa ollut kappaletta johonkin väliin. Vangeliksen luoma alkup. tunnari patarumpuineen olisi sopinut tähänkin, vaikka hyvin uusikin Soundtrack toimi. Finnkino tosin pilaa hieman kaikkia elokuvia liian kovalla äänenvoimakkuudella. Muutama desibeli vähemmän olisi riittänyt hyvin esim. lopun "vesipauhukohtauksessa". Kun kaiuttimien taso ei riitä, johtaa liian kova volyymi äänen puuroutumiseen.
ReplyDeleteJoka tapauksessa, mahtava elokuva. Kannatti odottaa 25 vuotta uutta. Minulta löytyy muuten hyllystä myös Westwoodin Blade Runner peli, jota pidän edelleen yhtenä kaikkien aikojen parhaista tietokonepeleistä. Sen tunnelma ja äänet toimivat vieläkin niin hyvin, että peli tarjoaa "siellä olon" tunnelmaa erinomaisesti huolimatta graafikan rajoittuneisuudesta nykypeleihin verrattuna.
Paljolti samat ajatukset! BR2049:n rytmi on täydellinen! Eikä kiire poistu pelkästään elokuvan pituutta lisäämäällä, jos se lisäaika on lisää hosumista. Action/fantasia-elokuvan puolella on kärsitty mammuttitaudista, leffojen kesto on kasvanut mutta rytmitys ei niissä toimi optimaalisesti.
DeleteMutta huom, Vangeliksen "Tears In Rain" kuullaan elokuvassa!