Matkalle Narniaan

Narnia-sarja oli minulle lapsena ja nuorena hyvin läheinen. Muistan lukeneni kaikki kirjat pariin kertaan itsekseni ja vielä kolmannen kerran veljelleni ääneen. Olen ollut pitkään aikeissa esitellä sarjan omille lapsilleni, mutta se on tähän asti jäänyt tekemättä. Kirjaston lastenhyllystä bongasin kuitenkin sarjan ensimmäisen osan äänikirjana ja nappasin sen lainaan. Olemme nyt kuunnelleet Narnia-sarjan kolme ensimmäistä osaa äänikirjoina ja sen jälkeen myös katsoneet 2000-luvulla tehdyt elokuvat. Kirjoitan niistä tänään.

Mikä ihmeen Narnia?

Narnia on englantilaisen C.S. Lewsin luoma fantasiamaailma, jonka ei sinänsä luulisi esittelyä kaipaavaan. Lewis kirjoitti seitsemän Narniaan sijoittuvaa kirjaa vuosina 1950-1958 ja kirjoja on myyty yhteensä yli 120 miljoonaa kappaletta. Tällä luvulla sarja jää toki jälkeen aikalaisensa J.R.R. Tolkienin myyntiluvuista. Tarua sormusten herrasta (1954-1955) ja Hobittia (1937) on myyty yhteensä yli 250 miljoonaa kappaletta. Kumpikin vanhoista herroista häviää vielä J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjoille (1997-), joiden yhteenlaskettu julkaisumäärä ylittää jo 500 miljoonan rajan. Ylipäätään fantasiakirjallisuutta on julkaistu sitten Tolkienin ja Lewisin päivien pilvin pimein. Onko Narnia siis jäänyt tunnettuudesta tuoreimpien tulokkaiden jalkoihin? Ja jos on, onko tämä ansaittua? Kestääkö Aslan aikaa yhtä hyvin kuin Gandalf? Mennään itse teoksiin ja otetaan selvää.

Äänikirjoja

C. S. Lewis: Velho ja leijona (1950)

Suomentaja: Kyllikki Hämäläinen (Otava 1960)
Lukija: Mikko Lempilampi (Otava 2005)

6/10

Velhon ja leijonan tapahtumat alkavat 1940-luvulta sota-ajan Britanniasta. Neljä Pevensien sisarusta, Peter, Susan, Edmund ja Lucy lähetetään sukulaisten luo maalle pakoon Lontoon pommituksia. Vanhassa kartanossa he löytävät salaperäisen vaatekaapin joka osoittautuu portaaliksi Narnian maailmaan (alkuteoksen nimi onkin The Lion, the Witch and the Wardrobe). Narniassa lapset joutuva keskelle taistelua jossa Valkea velho ja Aslan-leijona ottavat mittaa toisistaan. Narnian maata asuttavat taruolennot, kuten faunit, dryadit, kääpiöt ja kentaurit. Näiden lisäksi osa eläimistä on älykkäitä ja ne osaavat puhua. Taikuutta esiintyy monenlaisissa muodoissa.

Ensimmäisen kirjan tarina on melko simppeli ja sen läpi kantava juonenkaari on lasten, etenkin toiseksi nuorimman Edmundin, kasvu. Sivussa C.S. Lewis tarjoilee version vapahtaja-myytistä. Lewis oli syvästi kristitty, ja hän rakensi Narniaan harkitusti viittauksia kristinuskoon. Jopa hänen lähtöajatuksensa oli pohtia millaisen hahmon Kristus ottaisi muissa maailmoissa.

Nyt kuunneltuna kirjan kerrontatyyli tuntuu vanhanaikaiselta ja sen kristinusko-viittaukset suorastaan julkean ilmeisiltä. Tuntuu siltä että kirjan kohdeyleisö ovat 7-12-vuotiaat lapset, siis suunnilleen samanikäiset kun kirjan päähenkilöt, ja kirjoittaja saarnaa heille ylhäältä päin.

Lewisin naiskuva vaikuttaa olevan vähemmän tasa-arvoinen kuin aikalaisellaan Tolkienilla. Ainakaan tästä ensimmäisestä kirjasta on turha etsiä Sormusten Herran Éowynin kaltaista sankaritarhahmoa. Tarinan vahvin nainen, Valkea velho, on klassinen lumikuningatarmainen ilkeä noita, eikä edes ihminen. Vaikka Susanille jousi annetaankin, häntä kielletään käyttämästä sitä muuten kuin itsepuolustukseksi. Lucyn tehtäväksi jää toimia taistelun jälkeen parantajana. Lucy on kyllä koko seikkailun alullepanija, ja tietyllä tavalla koko kirjan keskushenkilö. Hän on kaikkein puhtain ja oikeamielisin lapsista, tai ylipäätään koko kirjan henkilöistä, ehkä itse Aslania lukuunottamatta. Toisaalta sellaisena Lucy on tässä ensimmäisessä kirjassa varsin yksioikoinen hahmo, kiltin tytön stereotyyppi.

Kyllikki Hämäläisen käännös on oikein toimiva. Hän ei ole kääntänyt esim. hahmojen nimiä turhaan. Mikko Leppilampi kertojana eläytyy vahvasti kirjan roolihahmoihin, mikä varmasti kohottaa lapsikuulijoiden tunnelmaa. Aikuiskuulijoille se entisestään korostaa ensimmäisen kirjan jopa naivistista satumaisuutta.

Kirja loppuu yllättäen. Alkukielellä siinä on alle 200 sivua. Toisaalta juuri loppuratkaisu on kutkuttavan fantastinen ja se on yksi syistä miksi Velho ja leijona puolustaa edelleen paikkansa fantasiakirjallisuuden klassikkona!

C. S. Lewis: Prinssi Kaspian (1951)

Suomentaja: Kyllikki Hämäläinen (Otava 1961)
Lukija: Mikko Leppilampi (Otava 2008)

8/10

Prinssi Kaspian (alkup. Prince Caspian) tapahtuu Maan ajassa n. vuosi edellisen kirjan tapahtumien jälkeen. Pevensien sisarukset tempautuvat koulumatkaltaan Narniaan, jossa aikaa on kuitenkin kulunut 1300 vuotta. Pelkästään tämä lähtötilanne tuo kirjaan yllättävää särmää. Narnian maailma on samanaikaisesti tuttu mutta ajan kulumisen takia kuitenkin pelottavan vieras. Lukija jakaa tässä sisarusten kokemuksen. Narnia muuttuu lasten satumaailmasta eläväksi ja hengittäväksi todellisuudeksi, jossa vallitsevat johdonmukaiset säännöt, fantastiset toki.

Lucy, Edmund, Susan ja Peter ovat tässä kirjassa oikeastaan sivuhenkilöinä. Pääosa on nimihenkilö Kaspianilla. Hän on telmarilainen prinssi, joka saattaisi olla Narnian laillinen hallitsija ellei hänen setänsä Miraz hautoisi juonia hänen päänsä menoksi. Kestää hyvän tovin ennen kuin sisarukset ja Kaspian tapaavat. Suuri osa kerrontaa on takaumia ja historianlukua. Kirjan rakenne kuitenkin toimii. Takaumat ja historia ovat jännittäviä.

Vaikka Prinssi Kaspian on edelleen lastenkirja, siinä on niin paljon aikuistakin houkuttelevia fantasiaelementtejä ja toisaalta raadollista valtaistuinpeliä, niin että se nousee arvosteluasteikolla selvästi ykkösosan edelle.

Mikko Leppilampi eläytyy edelleen kertojana, mutta nyt hänen esittämillään hahmoillaankin on enemmän aikuismaisia aikeita ja siksi tämä kirja toimii erittäin hyvin sekä aikuisille että lapsille.

C. S. Lewis: Kaspianin matka maailman ääriin (1952)

Suomentaja: Kyllikki Hämäläinen (Otava 1963)
Lukija: Lauri Kortelainen (Otava 2010)

7/10

Yllätys, yllätys, kolmannen kirjan alussa lapset temmataan jälleen kerran Narniaan meidän maailmastamme, joka on siis edelleen sota-ajan Britannia, noin vuosi edellisen kirjan tapahtumien jälkeen. Nyt Narniassa on kulunut aikaa kolmisen vuotta ja Kaspianista on tullut kuningas. Tällä kertaa Pevensien sisaruksista vain kaksi nuorinta, Edmund ja Lucy, siirtyvät Narniaan. Heidän lisäkseen sinne temmataan heidän serkkunsa Eustace Scrubb. Eustace ikäänkuin ottaa Edmundin roolin ensimmäisestä kirjasta ilkeänä lapsena, joka kirjan aikana kasvaa kunnialliseksi.

Kirja alkaa melko hitaasti ja jopa tylsästi, mutta loksauttaa viidennessä luvussa suun ammolleen auki. Siitä eteenpäin kirja onkin fantasian ilotulitusta Kaspianin ja lasten matkatessa Sarastus-laivalla maailman ääriin. Kirjan alkuperäisessä nimessä The Voyage of the Dawn Treader onkin Kaspianin sijaan paatin nimi.

Matkan edetessä halki meren saarelta toiselle kohtaavat matkalaiset mitä kummallisempia tilanteita, joista heidän on selvittävä ja samalla opittava jotain itsestään. Vaikka tilanteet ovat enimmäkseen sekä sala- että omaperäisiä, juuri tässä rakenteessa piilee kirjan lievä heikkous. Oudot tilanteet vaan seuraavat toinen toistaan, eikä matkalla tunnu olevan tarkoitusta tai järjellistä päämäärää, vaikka matkan alkusyy onkin joten kuten perusteltu. Kirja jääkin jälkeen Prinssi Kaspianista, mutta on kuitenkin terävämpi kuuntelu/lukukokemus kuin Velho ja leijona.

Lauri Kortelainen on lukijana Mikko Leppilampea asiallisempi. Hiukan jäin kaipaamaan Leppilammen eläytyvää tyyliä.

On harmillista ettei sarjan neljännestä kirjasta, Hopeinen tuoli (1953), ole saatavilla äänikirjaa, eikä sitä ole filmattu isolla rahalla. Se tosin kuvattiin osana BBC:n 1990-luvun tv-sarjaa. Pidän neljättä kirjaa sarjan parhaana. Se on muistikuvieni mukaan kaikkein synkin ja fantastisin sarjan osista. Kirjan voi toki lukea itse. Ja ilokseni huomasin että elokuvasovitus olisi nyt tekeillä.

Elokuvaa

The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe (2005)

O: Andrew Adamson
K: Ann Peacock, Andrew Adamson, Christopher Markus, Stephen McFeely (perustuu C.S. Lewisin kirjaan)

7/10

Elokuvan alkukohtaus on fantasiaelokuvaksi erikoinen. Saksalaiset lentokoneet pommittavat Lontoota ja Pevensien lapset ryntäävät turvaan pihapommisuojaan. Kohtausta ei löydy kirjasta, mutta se sijoittaa elokuvan hyvin tapahtumaaikaansa.

Pian toki siirrytään vaatekaapin kautta lumiseen Narniaan. CGI-olennot häiritsevät elokuvan alkupuolella. Muutenkin useissa kohtauksissa green-screen- tai matte-tausta pistää silmiin. Tuntuu siltä että elokuvan 180 miljoonan dollarin budjettia on säästelty loppupuolelle.

Alun pommituskohtauksen lisäksi mukaan on ujutettu ylimääräinen toimintakohtaus jäiden lähtiessä joesta, mutta muuten elokuva etenee kirjaa uskollisesti seuraillen. Toisaalta kirjassa niukasti kuvattu lopputaistelu saa elokuvassa suuren osan, ja siinä ei mikään CGI enää takkua eikä häiritse. C.S. Lewis ylipäätään kuvailee taisteluja kirjoissa niukasti ja jopa epäselvästi. Siksi juuri lopun massiivinen ja dramaattinen taistelu nostaa elokuvan lopulta alkuperäisteoksen edelle!

The Chronicles of Narnia: Prince Caspian (2008)

O: Andrew Adamson
K: Andrew Adamson, Christopher Markus, Stephen McFeely (perustuu C.S. Lewisin kirjaan)

7/10

Toinen elokuva poikkeaa kirjasta merkittävin osin, sekä kerrontatekniikan että juonen osalta. Kirjassa kerrotaan pitkät pätkät Narnian historiaa professori Corneliuksen suulla ja Kaspianin alkuvaiheet kuullaan kääpiö Piiparin kertomana takaumana. Tällainen kerronta ei olisi toiminut valkokankaalla. Nyt elokuva alkaa suoraan Narniasta ja prinssi Kaspian esitellään katsojille jo ensiminuuteilla.

Henkilöistä Peter esitetään elokuvassa varsin erilaisena kuin kirjassa. Peterin "luonnemuutos" myös johtaa kirjasta poikkeaviin tapahtumiin. Ratkaisu ei ole huono, sille on oma perusteluna. Susan esitetään varsinaisena soturina, joka osallistuu taisteluun siinä missä veljensäkin. Tämä ei sinänsä vaikuta juoneen, onpahan 2000-luvun päivitys Lewisin naiskuvaan.

Jotenkin tietokonegrafiikka on kehittynyt kolmessa vuodessa tai sitten elokuvan 225 miljoonan dollarin budjettia on jaettu tasaisemmin. CGI-otukset eivät nyt niin häiritse. Näyttelijöistä Peter Dinklage varastaa huomion Piiparina.

Telmarilaiset esitetään espanjalaisina konkvistaodreina, joiden varusteetkin ovat pari vuosisataa edellä myöhäiskeskiaikaisia narnialaisia. Tuliaseita heillä ei sentään ole, mutta jalkajouset, ballistat ja trebuchet't kylvävät tuhoa. En koskaan kirjaa lukiessani/kuunnellessani ajatellut telmarilaisia näin, mutta kirjan tarjoama selitys heidän alkuperästään tukee filmintekijöiden ratkaisua.

Elokuva on peräti 150 minuuttia pitkä, mutta melkoinen osa ajasta käytetään taisteluihin. Mikä paransi ykköselokuvaa, ei nyt paranna tätä. Juuri liiallisen rymistelyn takia tämä elokuva ei tavoita kirjan tunnelmaa ja tehoa. On tämä silti oikein kelvollista koko perheen fantasiaviihdettä.

The Chronicles of Narnia: The Voyage of the Dawn Treader (2010)

O: Michael Apted
K: Christopher Markus, Stephen McFeely, Michael Petroni (perustuu C.S. Lewisin kirjaan)

7/10

Myös kolmas elokuva poikkeaa kirjasta melko merkittävillä tavoilla. Tapahtumapaikkoja on yhdistelty ja matkalle on kehitetty tarkoitus, joka puuttui kirjasta. Aluksi poikkeamat häiritsevät, mutta lopulta ne eivät tee elokuvasta huonompaa, vain erilaisen. Kirjan uskollinen seuraaminen olisi tuottanut melko tylsän ja luultavasti melko pitkän elokuvan. Nyt elokuva onnistuu olemaan maltillisen pituinen fantasiaelokuvaksi, vain 113 minuuttia. Toisaalta muutokset käsikirjoitukseen poistavat kirjan taitavimman kohtauksen, juuri sen joka loksauttaa leuat auki viidennessä luvussa. Myös visuaalinen näyttävyys korvaa juonen poikkeamia. Elokuva on juuri niin hienoa katsottavaa kuin kirjaa lukiessa voisi kuvitella.

Lapsinäyttelijät ovat vanhentuneet "liikaa" verrattuna kirjan aikajanaan, mutta toisaalta tämä ei haittaa yhtään, pikemminkin se lisää heidän uskottavuuttaan Kaspianin vertaisina. Edmund (Skandar Keynes) on n. 17-vuotiaana uskottavampi miekkamies kuin olisi n. 13-vuotiaana kirjojen mukaisesti. Lasten vanheneminen myös istuu edelleen sota-ajan 1940-1945 aikajanaan, eikä siten riko kirjojen taustatarinaa.

Tämä kolmas elokuva löytyy tällä hetkellä Netflixistä. Ja kuten todettua, jatkoa lienee vielä luvassa.

Summa summarum

Lewisin Narnia ei ole kestänyt aikaa yhtä hyvin kuin Tolkienin Keski-Maa, jos se alunperinkään tavoitti samaa eeppisyyttä. Silti teokset kuuluvat fantasiakirjallisuuden klassikoihin ja niihin tutustuminen kannattaa!