Kaksi Tuntematonta
Suomen satavuotispäivä oli ja meni, mutta itsenäisyyden juhlavuosi toki jatkuu edelleen. On siis ajankohtaista viipyä vielä hetki itsenäisissä tunnelmissa ja katsoa pari elokuvaversiota Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta (1954). Oletan että kirja tai joku elokuvista on sinulle tuttu, joten spoilaan arviossani lievästi sen tapahtumia. Ovathan kaikki elokuvaversiot pääasioissa uskollisia kirjalle.
O: Aku Louhimies
K: Aku Louhimies, Jari Olavi Rantala (perustuu Väinö Linnan kirjaan)
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (9/10)
Suhtauduin ennakolta skeptisesti Tuntemattoman sotilaan kolmanteen filmatisointiin. Totean kuitenkin oikopäätä että Aku Louhimiehen versio on kolmesta paras. Täydellinen se ei kuitenkaan ole.
Olen lukenut alkuteoksen vain kertaalleen, n. 25 vuotta sitten, juuri sotilasvalan vannoneena jääkärinä. Alkuteos on muistikuvieni mukaan täyden kympin arvoinen. Siinä miten teos kuvaa eri puolilta Suomea tulevien ja eri yhteiskuntaluokkiin ja aatemaailmoihin kuuluvien miesten sotataivalta on jotain ainutlaatuista, maailmanlaajuisestikin.
Louhimiehen Tuntemattoman budjetti oli tietojen mukaan 7 miljoonaa euroa. Tuntuu hölmöltä sanoa, mutta uskon että n. 15 miljoonan euron budjetilla elokuva olisi voinut saavuttaa kirjan tehon ja siten täyden kympin. Joihinkin kohtauksiin olisi kaivattu lisää ihmismassaa ja näyttävyyttä. Myös elokuvaan ujutetuissa kaupunkikuvissa on pieni epäuskottavuuden pistos. Suomenlinna saa esittää Äänislinnaa.
Yllättäen Rauni Mollbergin versio näyttää enemmän elävää voimaa, sekä neuvosto-siviilejä että ‑sotilaita. Myös palavat rakennukset ja Pohjois-Karjalan vaaramaisemat luovat ajan ja paikan tuntua. Lappeenrannan Linnoitus esittää Äänislinnaa. Mollen Tuntemattoman budjetti oli 14 miljoonaa markkaa, nykyrahassa n. 5 milj. euroa. Toisaalta Mollen versiossa silmiin pistävät bensaräjähdykset. Louhimiehen tiimi käyttää pyrotekniikkaa uskottavammin.
Jos verrataan äskeisiin suuren maailman tuotantoihin, esim. Hacksaw Ridgen (2016) budjetti oli 40 miljoonaa dollaria ja se ei jättänyt näyttävyydessä tai epookin syvyydessä ollenkaan toivomisen varaa.
Mikä sitten nostaa Louhimiehen version aiempien edelle? Sen tekee ennen kaikkea napakka käsikirjoitus ja ohjaus sekä muutama ylivertainen näyttelijäsuoritus. Aiempienkin Tuntemattomien näyttelijäkaarti on ollut pätevää ja rooleihinsa sopivaa, mutta nyt käsikirjoitus ja roolityö tuovat muutamiin kriittisiin hahmoihin piirun verran lisäsyvyyttä.
Elokuva alkaa suoraan toiminnasta kesällä 1944, mutta tämän lyhyen alkukohtauksen jälkeen siirrytään kesään 3 vuotta aiemmin. Tapahtumia seurataan ennen kaikkea nuoren vänrikki Kariluodon silmin. Eivät aiemmatkaan Kariluodon näyttelijät olleet huonoja, mutta Johannes Holopainen sopii rooliin kuin valettu. Hän on habitukseltaan hyvin paljon Mollen Tuntemattomassa Kariluotoa näytelleen Pekka Ketosen kaltainen, mutta hiukan parempi näyttelijä. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Elokuvan alkupuoli on kovin samanlainen aiempien versioiden kanssa, ja sitä katsoessani mietin edelleen elokuvan tarpeellisuutta. Mietiskely karisee vasta siinä vaiheessa kuin Rokan Antti saapuu täydennysmiehenä rähinään mukaan. Eero Ahon täytyy olla yksi sukupolvensa (so. minun sukupolveni) taitavimpia näyttelijöitä! Hänen Rokkansa on vimmainen, suorastaan demoninen, taistelussa, olkoon se sitten teräksellä ja lyijylllä käytävää taistelua vihollista vastaan tai sitten sanallista yhteenottoa komppanianpäällikkö Lammion kurinpitoa vastaan. Toisaalta Rokka on se sama aiemmista versioista tuttu supliikkimies ja rakastava perheenisä, jonka kotona myös piipahdetaan tässä versiossa. Rokan vaimo Lyyti mainitaan kirjassa, mutta hän ei siinä esiinny. Nyt Lyyti saa Paula Vesalan kasvot. Näitä kirjaan kuulumattomia lisäyksiä ovat jotkut arvostelijat kritisoineet, mutta mielestäni kotirintaman vilauttaminen konkretisoi Rokan puheet vaimosta ja lapsista ja heidän evakkomatkastaan.
Muista kirjan roolihahmoista versio nostaa esiin ja yli aiempien versioiden Vanhalan, Honkajoen ja Suden. Heitä näyttelevät mainiot Hannes Suominen, Juho Milonoff ja Arttu Kapulainen. Etenkin introvertti ja uskollinen Susi saa nyt ansaittua tilaa. Vanhalan, Honkajoen ja Asumaniemen loppurynnistys on oivallisesti toteutettu. (Rauni Mollbergin versiosta tämä kohtaus puuttuu kokonaan ja Edvin Laineen versiossa se on onneton turaus.)
Sen sijaan aiemmissa versioissa isommin noteeratut Lehto ja Riitaoja jäävät sivuosaan. Heidän kuolinkohtauksensa jää alitehoiseksi. Sekä Laine että Mollberg osasivat ottaa siitä vahvemmin draamaa irti.
Elokuva sitoo tapahtumia aikaan ja paikkaan muita versioita paremmin tekstityksellä siirtyminen alussa. Tämä on etenkin nykykatsojalle tarpeellinen tieto. Aikaisempien versioiden kohdalla on ehkä ajateltu että sotatapahtumien kulku 1941-1944, hyökkäysvaihe-asemasota-vetäytyminen, on yleisölle tuttu. Voi myös olla että tekstitysten käyttö on Sotaromaanin vaikutusta. Tähän Linnan ensimmäiseen versioon sisältyi jälkiviisasta tapahtumien taustoitusta.
Suosittelen katsomaan. Elokuva vetää mukaansa ja on tasan kolmetuntisena juuri sopivan mittainen.
K: Rauni Mollberg, Väinö Linna, Veikko Aaltonen
| Alkuteoksen painos 40 vuoden takaa |
Tuntematon sotilas (2017)
O: Aku LouhimiesK: Aku Louhimies, Jari Olavi Rantala (perustuu Väinö Linnan kirjaan)

Tuntematon sotilas (1985)
O: Rauni MollbergK: Rauni Mollberg, Väinö Linna, Veikko Aaltonen
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)
Vuoden 1985 Tuntemattomasta tuli itsenäisyyspäivän alla 20 minuuttia pidennetty versio, tämä venyttää elokuvan kokonaiskeston 3 tuntiin 40 minuttiin, ja nyt täytyy sanoa että siinä on n. puoli tuntia liikaa. Alun koulutusjakso on tarpeettoman pitkä ja toisaalta elokuva loppuu "kesken" jättämällä tuon edellä mainitun loppurynnistyksen pois.
Kerroin joistain Mollen version hyvistä puolista jo yllä. Niiden lisäksi täytyy mainita Mollen version ylivertaiset näyttelijät kahdessa merkittävässä roolissa. Vaikka Jussi Vatanen on mukiinmenevä Koskela kolmannessa versiossa, on Risto Tuorila minun Koskelani ja tulee aina olemaan. Eikä Aku Hirviniemi ole ollenkaan huono Hietanen, mutta Pirkka-Pekka Petelius on hitusen parempi. (Hassua toki on että Petelius näyttelee kapteeni Kaarnaa kolmosversiossa.)
Huonoja puolia jo edellämainittujen lisäksi ovat heiluvan käsivarakameran käyttö taistelukohtauksissa ja musiikin täydellinen puute. Mollberghän on tehnyt suorastaan Dogma-elokuvaa 10 vuotta ennen Lars von Trieriä!
Suosittelen katsomaan tämänkin, mutta ehkä kuitenkin sen 3 h 19 min pitkän teatteriversion.
Edvin Laineen Tuntemattoman parissa en tähän hätään ehtinyt virkistää muistia, mutta jos mielikuvien mukaan pitäisi se arvioida, antaisin sille seiskan kympistä. Jään odottelemaan neljättä holokuvaversiota joskus vuoden 2044 paikkeilla. Näet silloin on kulunut 100 vuotta jatkosodan loppumisesta. Pakkohan sitä on muistella!

Comments
Post a Comment