Oudompia asioita
Tähän postiin innoituksen antaa (tietenkin) Netflixin Stranger Things -sarja. Pari oudompaa elokuvaa seuraa mukana. Tuore kotimainen Bodom (2016) ei jää historiankirjoihin. Toisaalta 55 vuoden takainen The Manchurian Candidate (1962) on tänään yhtä ajankohtainen kuin ilmestyessään!
★★★★½
Stranger Things on Netflixin tuottama scifi-kauhusarja joka sai ensi-iltansa kesällä 2016. Katsoin sen ensimmäisen kauden äskettäin. Jos sarja ei ole sinulle tuttu, nyt on varsin sopiva aika tutustua siihen. Sarjan toinen kausi on nimittäin tulossa Netflixiin lokakuun 2017 lopussa.
Sarja sijoittuu vuoden 1983 syksyyn Hawkinsin pikkukaupunkiin Yhdysvaltoihin. Sen tapahtumat saavat alkunsa kun 12-vuotias Will Byers (Noah Schnapp) katoaa kaverusten roolipeli-illan jälkeen. Soppaan sekaantuu läheinen Yhdysvaltain Energiaministeriön tutkimuslaboratorio, joka vaikuttaa jatkavan tutkimuksia siitä mihin CIA:n MK-Ultra-kokeet jäivät kesken.
Tapahtumia katsotaan eri-ikäisten päähenkilöiden silmin. Ensinnäkin seurataan Willin kavereiden omaehtoisia etsintäyrityksiä, joiden tuoksinassa he tutustuvat samanikäiseen El-tyttöön joka saattaa tietää jotain Willin kohtalosta. Toisaalta seurataan Willin isoveljen Jonathanin ja hänen ikätovereidensa suhteita. Kolmanneksi nähdään Willin äidin Joycen epätoivo ja luisuminen hulluuteen (ainakin ulkopuolisten silmissä), jota kaupungin poliisipäällikkö Jim Hopper yrittää suitsia.
Sarja on saanut vahvasti vaikutteita tuon vuosikymmenen elokuvista, kuten E.T. (1982), Firestarter (1984), Ghostbusters (1984), Gremlins (1984), Stand by Me (1986) ja Aliens (1986). Päähenkilöiden seinillä jopa näkyy elokuvien The Evil Dead (1981), The Thing (1982) ja Risky Business (1983) julisteita. Myös seuraavan vuosikymmenen Twin Peaks (1990-1991) ja The X-Files (1993-) ovat vahvasti vaikuttaneet sarjan maailmaan.
Sinänsä järkyttävää että sarjan luojat Matt ja Ross Duffer ovat syntyneet vasta 1984 ja eivät ole kokeneet aikaa omakohtaisesti! Ehkä onkin oikein sanoa että Stranger Things ei heijasta 1980-luvun todellisuutta, vaan pikemmin elokuvien siitä luomaa kuvaa. Ja sen se tekee taitavammin kuin moni alkuperäisteos. Sarjasta paistaa läpi tarantinomainen rakkaus tuon ajan populaarikulttuuriin. Enkä minäkään voi olla rakastumatta tähän kuvaan. Olenhan kaiken lisäksi juuri samanikäinen fiktiivisen Will Byersin kanssa ja samoihin aikoihin viettänyt iltoja örkkejä ja demoneja metsästäen!
Sarjan näyttelijäkaarti on järjestään loistava. Aidot 80-luvun starat Winona Ryder ja Matthew Modine tekevät upeat roolit, Ryder kadonneen Will Byersin äitinä ja Modine salaperäisenä tohtori Brennerinä. David Harbour on mainio seriffi Hopperina, joka ryhdistäytyy tapahtumien edetessä. Lapsinäyttelijöistä erityisesti mieleen painuvat Millie Bobby Brown Elinä ja Finn Wolfhard Mikenä. Mike on Willin paras ystävä ja toverusten henkinen johtaja, ja koko sarjan tapahtumia katsotaan eniten juuri hänen silmillään.
Turha sanoakaan, mutta sarjan tuotantoarvot ovat erittäin korkeat. Netflix ei säästele rahaa houkutellessaan katsojia kuukausitilauksen pariin. Lavastus, kuvaus, erikoistehosteet ja musiikki ovat kaikki huippuluokkaa. Ajan musiikista The Clashin Should I Stay or Should I Go (1982) on juonen kannalta tärkeä.
Sarjan mysteeri purkautuu taitavasti ja tasaisesti kahdeksan jakson kuluessa. Kokonaisuus on loogisesti melko eheä ja selitykset ovat genren kontekstissa tyydyttäviä, eivätkä mitään 2000-luvun Lost-tuubaa (tai 1980-luvun Dallas-tuubaa). Vaikka tarina saa päätöksensä kahdeksan jakson jälkeen, jää useita mysteerejä auki, aivan kuten nuorten päähenkilöiden Dungeons & Dragons -pelissä.
Suosittelen ja jään odottamaan toista kautta!
K: Aleksi Hyvärinen, Taneli Mustonen
★★½
Erehdyin jäämään tuoreen Vain elämää -kauden Cheekin päivän jälkeen TV:n ääreen ja päädyin katsomaan sieltä tämän viimevuotisen kotimaisen kauhuelokuvan. Heikkohermoisena ihmisenä en erityisemmin pidä slasher-elokuvista, joskin Wes Cravenin Scream-elokuvasarja saa minulta synninpäästön nokkelan huumorinsa ansiosta.
Elokuva alkaa kun neljä nuorta matkustaa telttailemaan Bodominjärvelle aikeinaan tutkia teoriaa vuoden 1960 murhista. Kuten odottaa saattaa, kohta alkaa kuitenkin tapahtua oikeasti kauheita. Nuoria esittävät Apulanta-elokuvasta tuttu Mimosa Willamo, muusikkona tutumpi Mikael Gabriel, sekä ei-niin-tutut Nelly Hirst-Gee ja Santeri Helinheimo Mäntylä.
Elokuvan juonessa ei ole realismin tai loogisuuden hiventäkään, mutta se on melko taitavasti toteutettu. Kuvaus, äänet ja musiikki ovat kohdillaan. Kuten Stranger Thingsissä, pimeä metsä on tärkeä kauhua luova elementti. Lieneekö hyvän kauhuelokuvan merkki että filmin kuvamaailma jää häiritsevästi mieleen usean päivän ajaksi. Toisaalta elokuvassa ei ole lainkaan sitä huumoria joka ylentää Scream-elokuvat.
Elokuvaa ei todellakaan ole kuvattu oikealla Bodomjärvellä Espoossa. Jos olisi, sitä olisikin hiukan vaikea pitää pelottavana. Nykyisin murhapaikan läheisyydessä on meluisa lasten uimaranta ja Angry Birds -puisto. Muutaman kilometrin päässä on Ikea ja toisessa suunnassa Kauppakeskus Sello. Elokuvan todellisuudessa Bodomjärvi on keskellä erämaata, kymmenien kilometrien päässä asutuksesta, mikä on tapahtumien kannalta olennaista.
En voi varsinaisesti suositella, muuten kuin ehkä kuriositeettina. On tämä parempi kuin saman ohjaajan Luokkakokous (2015).
K: George Axelrod (perustuu Richard Condonin kirjaan)
★★★★½
Stranger Thingsissä viitataan CIA:n MK-Ultra-kokeisiin. Tämä viittaus oli minulle viimeinen muistutus katsoa alkuperäinen John Frankenheimerin ohjaama kylmän sodan ajan merkkiteos Mantsurian kandidaatti vuodelta 1962. Jonathan Demme ohjasi samaa lähdemateriaalia hyödyntäen uuden filmatisoinnin vuonna 2004. Tämä Denzel Washingtonin, Liev Schreiberin ja Meryl Streepin tähdittämä versio saattaa olla sinulle tuttu. Alkuperäisteos kuitenkin pesee remaken juonen rohkeudessa ja silkassa jännityksessä.
Alkuperäistä elokuvaa on ollut vaikea nähdä. Yhden teorian mukaan joko elokuvan päätähti Frank Sinatra tai ohjaaja Frankenheimer kielsi elokuvan uudet teatteriesitykset John F. Kennedyn salamurhan jälkeen marraskuussa 1963. Tämä teoria on toisaalta kiistetty ja todettu että elokuvan poistuminen levityksestä noihin aikoihin olisi ollut pelkästään sattumaa. Elokuva näet sai ensi-iltansa lokakuussa 1962, ja noihin aikoihin esityskierros oli n. vuoden mittainen. Oli miten oli, elokuva "löydettiin uudelleen" 1988 ja sen jälkeen se on ollut suuressa maailmassa saatavilla. Toisaalta Suomessa elokuvan esittäminen todella kiellettiin kokonaan ulkopoliittisista syistä ja Suomen ensi-iltansa elokuva sai vasta vuonna 1989. Sen jälkeen se on esitetty meillä muutaman kerran televisiossa, viimeksi vuonna 2011. Valitettavasti elokuva ei ole tällä hetkellä saatavissa Suomessa, ei levyllä eikä suoratoistossa. Sen saa kuitenkin tilattua blu-rayllä amazon.co.uk:sta.
The Manchurian Candidate (1962) on poliittinen trilleri, jossa on mukana hienoisia scifi-elementtejä. Poliittiset kuviot ovat pelottavan uskottavia, mutta scifiä on voimakas aivopesu (ja linkous), joka altistaa uhrinsa täydelliselle hallinnalle. Elokuva perustuu Richard Condonin vuoden 1958 samannimiseen kirjaan. Kirjalla ja elokuvalla on ollut valtava vaikutus myöhempään kulttuuriin. Vuoden 2004 remaken lisäksi, ainakin tv-sarja Homelandin (2011-) kaksi ensimmäistä kautta on saanut vahvoja vaikutteita tästä elokuvasta. Teemaa aivopesusta on varioitu myös paljon science-fictionin puolella, vaikkapa elokuvassa Total Recall (1990 ja 2012). Ja muun fiktion puolella, myös aiemmin mainitsemani Ed Brubakerin The Death of Captain America (2007-2008) -saagan poliittinen juonikuvio toistaa vahvasti elokuvan asetelmaa. Onpa itse termi "Mantsurian kandidaatti" otettu yleiseen poliittiseen kielenkäyttöön. Sillä viitataan poliitikkoon joka on (tai jonka epäillään olevan) vieraan valtion talutusnuorassa. Termin tuntevat nekin joilla ei ole mitään hajua sen alkuperästä.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvulle Korean sotaan ja McCarthyismin synkentämiin Yhdysvaltoihin. Se alkaa Koreasta vuonna 1952 jossa amerikkalainen yksikkö jää kiinalaisten vangiksi. Heidät kuljetetaan helikoptereilla jonnekin, joista he kuitenkin omituisesti selviävät kotiin vain parin miehen tappioilla. Kersantti Raymond Shaw on ilmeisesti pelastanut koko joukon tukalasta paikasta, ja hänen päästyään kotiin hänelle myönnetään Medal of Honor, USA:n korkein mahdollinen sotilaallinen kunniamerkki. Shawn äiti Eleanor on (uusissa) naimisissa senaattori John Iselinin kanssa ja käyttää pojan kunniamerkkiä keppihevosena edistääkseen senaattorin poliittista uraa. Shawn yksikön päällikkö majuri Ben Marco kuitenkin alkaa nähdä omituisia unia sota-ajasta ja sitä kautta epäillä tarinaa Shawn sankaruudesta. (En tässä pahemmin spoilaa, koska kaikki tämä selviää elokuvan seitsemän ensimmäisen minuutin aikana.) Onko yksikön sotilaat siis aivopesty lyhyen vankeutensa aikana uskomaan tapahtumia jotka eivät ole tapahtuneet ja sisältyykö aivopesuun jokin isompi tarkoitus?
Minut yllätti miten vereslihalla Frank Sinatra näyttelee majuri Marcoa! Hänen roolityössään ei ole häivääkään filmitähteyttä saati Vegasin Rat Packin viihdyttäjää. Laurence Harvey on hukassa olevana kersantti Shawna hiukan tönkömpi, mutta ehkä tämä menee roolihahmon luonteen piikkiin. Angela Lansbury on hyytävä sotasankari Shawn äitinä ja senaattori Iselinin vaimona, joka kontrolloi sekä miestään että poikaansa. Janet Leigh on myös tärkeässä roolissa, ja yhdessä Sinatran kanssa vastaa yhdestä elokuvan mieleenpainuvimmista kohtauksista.
Nyt katsottuna elokuvan poliittinen juoni tuntuu erityisen iskevältä. Voisiko näin todella tapahtua Yhdysvalloissa vuonna 1956? Entäpä 60 vuotta myöhemmin? Entä Suomessa?
Entä se aivopesu ja mielenhallinta? Tuomitsin sen jo scifiksi, ja MK-Ultra-ohjelmakin lopetettiin vailla toivottuja tuloksia. Ihmisiä saatiin kyllä huumeilla ja aivopesulla hulluiksi, mutta ei hallitusti kontrolliin. Robert F. Kennedyn murhasta tuomittu Sirhan Sirhan väitti puolustuksessaan olleensa hypnotisoituna murhan tehdessään, mutta tämä vaikuttaa enemmän puolustuksen hätäiseltä teorialta kuin todisteelta mielenhallinnasta. Todellista aivopesua kyllä tapahtuu, mutta se tehdään epäsuorasti propagandan keinoin. Onko sitten vielä pelottavampaa että ihmiset saadaan tällä tavalla itse haluamaan aivopesijän ajamia asioita jää jokaisen itse päätettäväksi.
Totuus on tuolla ulkona, joten palaan asiaan!
Stranger Things (2016)
K: The Duffer Brothers ym.★★★★½
Tapahtumia katsotaan eri-ikäisten päähenkilöiden silmin. Ensinnäkin seurataan Willin kavereiden omaehtoisia etsintäyrityksiä, joiden tuoksinassa he tutustuvat samanikäiseen El-tyttöön joka saattaa tietää jotain Willin kohtalosta. Toisaalta seurataan Willin isoveljen Jonathanin ja hänen ikätovereidensa suhteita. Kolmanneksi nähdään Willin äidin Joycen epätoivo ja luisuminen hulluuteen (ainakin ulkopuolisten silmissä), jota kaupungin poliisipäällikkö Jim Hopper yrittää suitsia.
Sarja on saanut vahvasti vaikutteita tuon vuosikymmenen elokuvista, kuten E.T. (1982), Firestarter (1984), Ghostbusters (1984), Gremlins (1984), Stand by Me (1986) ja Aliens (1986). Päähenkilöiden seinillä jopa näkyy elokuvien The Evil Dead (1981), The Thing (1982) ja Risky Business (1983) julisteita. Myös seuraavan vuosikymmenen Twin Peaks (1990-1991) ja The X-Files (1993-) ovat vahvasti vaikuttaneet sarjan maailmaan.
Sinänsä järkyttävää että sarjan luojat Matt ja Ross Duffer ovat syntyneet vasta 1984 ja eivät ole kokeneet aikaa omakohtaisesti! Ehkä onkin oikein sanoa että Stranger Things ei heijasta 1980-luvun todellisuutta, vaan pikemmin elokuvien siitä luomaa kuvaa. Ja sen se tekee taitavammin kuin moni alkuperäisteos. Sarjasta paistaa läpi tarantinomainen rakkaus tuon ajan populaarikulttuuriin. Enkä minäkään voi olla rakastumatta tähän kuvaan. Olenhan kaiken lisäksi juuri samanikäinen fiktiivisen Will Byersin kanssa ja samoihin aikoihin viettänyt iltoja örkkejä ja demoneja metsästäen!
Sarjan näyttelijäkaarti on järjestään loistava. Aidot 80-luvun starat Winona Ryder ja Matthew Modine tekevät upeat roolit, Ryder kadonneen Will Byersin äitinä ja Modine salaperäisenä tohtori Brennerinä. David Harbour on mainio seriffi Hopperina, joka ryhdistäytyy tapahtumien edetessä. Lapsinäyttelijöistä erityisesti mieleen painuvat Millie Bobby Brown Elinä ja Finn Wolfhard Mikenä. Mike on Willin paras ystävä ja toverusten henkinen johtaja, ja koko sarjan tapahtumia katsotaan eniten juuri hänen silmillään.
Turha sanoakaan, mutta sarjan tuotantoarvot ovat erittäin korkeat. Netflix ei säästele rahaa houkutellessaan katsojia kuukausitilauksen pariin. Lavastus, kuvaus, erikoistehosteet ja musiikki ovat kaikki huippuluokkaa. Ajan musiikista The Clashin Should I Stay or Should I Go (1982) on juonen kannalta tärkeä.
Sarjan mysteeri purkautuu taitavasti ja tasaisesti kahdeksan jakson kuluessa. Kokonaisuus on loogisesti melko eheä ja selitykset ovat genren kontekstissa tyydyttäviä, eivätkä mitään 2000-luvun Lost-tuubaa (tai 1980-luvun Dallas-tuubaa). Vaikka tarina saa päätöksensä kahdeksan jakson jälkeen, jää useita mysteerejä auki, aivan kuten nuorten päähenkilöiden Dungeons & Dragons -pelissä.
Suosittelen ja jään odottamaan toista kautta!
Bodom (2016)
O: Taneli MustonenK: Aleksi Hyvärinen, Taneli Mustonen
★★½
Erehdyin jäämään tuoreen Vain elämää -kauden Cheekin päivän jälkeen TV:n ääreen ja päädyin katsomaan sieltä tämän viimevuotisen kotimaisen kauhuelokuvan. Heikkohermoisena ihmisenä en erityisemmin pidä slasher-elokuvista, joskin Wes Cravenin Scream-elokuvasarja saa minulta synninpäästön nokkelan huumorinsa ansiosta.
Elokuva alkaa kun neljä nuorta matkustaa telttailemaan Bodominjärvelle aikeinaan tutkia teoriaa vuoden 1960 murhista. Kuten odottaa saattaa, kohta alkaa kuitenkin tapahtua oikeasti kauheita. Nuoria esittävät Apulanta-elokuvasta tuttu Mimosa Willamo, muusikkona tutumpi Mikael Gabriel, sekä ei-niin-tutut Nelly Hirst-Gee ja Santeri Helinheimo Mäntylä.
Elokuvan juonessa ei ole realismin tai loogisuuden hiventäkään, mutta se on melko taitavasti toteutettu. Kuvaus, äänet ja musiikki ovat kohdillaan. Kuten Stranger Thingsissä, pimeä metsä on tärkeä kauhua luova elementti. Lieneekö hyvän kauhuelokuvan merkki että filmin kuvamaailma jää häiritsevästi mieleen usean päivän ajaksi. Toisaalta elokuvassa ei ole lainkaan sitä huumoria joka ylentää Scream-elokuvat.
Elokuvaa ei todellakaan ole kuvattu oikealla Bodomjärvellä Espoossa. Jos olisi, sitä olisikin hiukan vaikea pitää pelottavana. Nykyisin murhapaikan läheisyydessä on meluisa lasten uimaranta ja Angry Birds -puisto. Muutaman kilometrin päässä on Ikea ja toisessa suunnassa Kauppakeskus Sello. Elokuvan todellisuudessa Bodomjärvi on keskellä erämaata, kymmenien kilometrien päässä asutuksesta, mikä on tapahtumien kannalta olennaista.
En voi varsinaisesti suositella, muuten kuin ehkä kuriositeettina. On tämä parempi kuin saman ohjaajan Luokkakokous (2015).
The Manchurian Candidate (1962)
O: John FrankenheimerK: George Axelrod (perustuu Richard Condonin kirjaan)
★★★★½
Stranger Thingsissä viitataan CIA:n MK-Ultra-kokeisiin. Tämä viittaus oli minulle viimeinen muistutus katsoa alkuperäinen John Frankenheimerin ohjaama kylmän sodan ajan merkkiteos Mantsurian kandidaatti vuodelta 1962. Jonathan Demme ohjasi samaa lähdemateriaalia hyödyntäen uuden filmatisoinnin vuonna 2004. Tämä Denzel Washingtonin, Liev Schreiberin ja Meryl Streepin tähdittämä versio saattaa olla sinulle tuttu. Alkuperäisteos kuitenkin pesee remaken juonen rohkeudessa ja silkassa jännityksessä.
Alkuperäistä elokuvaa on ollut vaikea nähdä. Yhden teorian mukaan joko elokuvan päätähti Frank Sinatra tai ohjaaja Frankenheimer kielsi elokuvan uudet teatteriesitykset John F. Kennedyn salamurhan jälkeen marraskuussa 1963. Tämä teoria on toisaalta kiistetty ja todettu että elokuvan poistuminen levityksestä noihin aikoihin olisi ollut pelkästään sattumaa. Elokuva näet sai ensi-iltansa lokakuussa 1962, ja noihin aikoihin esityskierros oli n. vuoden mittainen. Oli miten oli, elokuva "löydettiin uudelleen" 1988 ja sen jälkeen se on ollut suuressa maailmassa saatavilla. Toisaalta Suomessa elokuvan esittäminen todella kiellettiin kokonaan ulkopoliittisista syistä ja Suomen ensi-iltansa elokuva sai vasta vuonna 1989. Sen jälkeen se on esitetty meillä muutaman kerran televisiossa, viimeksi vuonna 2011. Valitettavasti elokuva ei ole tällä hetkellä saatavissa Suomessa, ei levyllä eikä suoratoistossa. Sen saa kuitenkin tilattua blu-rayllä amazon.co.uk:sta.
The Manchurian Candidate (1962) on poliittinen trilleri, jossa on mukana hienoisia scifi-elementtejä. Poliittiset kuviot ovat pelottavan uskottavia, mutta scifiä on voimakas aivopesu (ja linkous), joka altistaa uhrinsa täydelliselle hallinnalle. Elokuva perustuu Richard Condonin vuoden 1958 samannimiseen kirjaan. Kirjalla ja elokuvalla on ollut valtava vaikutus myöhempään kulttuuriin. Vuoden 2004 remaken lisäksi, ainakin tv-sarja Homelandin (2011-) kaksi ensimmäistä kautta on saanut vahvoja vaikutteita tästä elokuvasta. Teemaa aivopesusta on varioitu myös paljon science-fictionin puolella, vaikkapa elokuvassa Total Recall (1990 ja 2012). Ja muun fiktion puolella, myös aiemmin mainitsemani Ed Brubakerin The Death of Captain America (2007-2008) -saagan poliittinen juonikuvio toistaa vahvasti elokuvan asetelmaa. Onpa itse termi "Mantsurian kandidaatti" otettu yleiseen poliittiseen kielenkäyttöön. Sillä viitataan poliitikkoon joka on (tai jonka epäillään olevan) vieraan valtion talutusnuorassa. Termin tuntevat nekin joilla ei ole mitään hajua sen alkuperästä.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvulle Korean sotaan ja McCarthyismin synkentämiin Yhdysvaltoihin. Se alkaa Koreasta vuonna 1952 jossa amerikkalainen yksikkö jää kiinalaisten vangiksi. Heidät kuljetetaan helikoptereilla jonnekin, joista he kuitenkin omituisesti selviävät kotiin vain parin miehen tappioilla. Kersantti Raymond Shaw on ilmeisesti pelastanut koko joukon tukalasta paikasta, ja hänen päästyään kotiin hänelle myönnetään Medal of Honor, USA:n korkein mahdollinen sotilaallinen kunniamerkki. Shawn äiti Eleanor on (uusissa) naimisissa senaattori John Iselinin kanssa ja käyttää pojan kunniamerkkiä keppihevosena edistääkseen senaattorin poliittista uraa. Shawn yksikön päällikkö majuri Ben Marco kuitenkin alkaa nähdä omituisia unia sota-ajasta ja sitä kautta epäillä tarinaa Shawn sankaruudesta. (En tässä pahemmin spoilaa, koska kaikki tämä selviää elokuvan seitsemän ensimmäisen minuutin aikana.) Onko yksikön sotilaat siis aivopesty lyhyen vankeutensa aikana uskomaan tapahtumia jotka eivät ole tapahtuneet ja sisältyykö aivopesuun jokin isompi tarkoitus?
Minut yllätti miten vereslihalla Frank Sinatra näyttelee majuri Marcoa! Hänen roolityössään ei ole häivääkään filmitähteyttä saati Vegasin Rat Packin viihdyttäjää. Laurence Harvey on hukassa olevana kersantti Shawna hiukan tönkömpi, mutta ehkä tämä menee roolihahmon luonteen piikkiin. Angela Lansbury on hyytävä sotasankari Shawn äitinä ja senaattori Iselinin vaimona, joka kontrolloi sekä miestään että poikaansa. Janet Leigh on myös tärkeässä roolissa, ja yhdessä Sinatran kanssa vastaa yhdestä elokuvan mieleenpainuvimmista kohtauksista.
Nyt katsottuna elokuvan poliittinen juoni tuntuu erityisen iskevältä. Voisiko näin todella tapahtua Yhdysvalloissa vuonna 1956? Entäpä 60 vuotta myöhemmin? Entä Suomessa?
Entä se aivopesu ja mielenhallinta? Tuomitsin sen jo scifiksi, ja MK-Ultra-ohjelmakin lopetettiin vailla toivottuja tuloksia. Ihmisiä saatiin kyllä huumeilla ja aivopesulla hulluiksi, mutta ei hallitusti kontrolliin. Robert F. Kennedyn murhasta tuomittu Sirhan Sirhan väitti puolustuksessaan olleensa hypnotisoituna murhan tehdessään, mutta tämä vaikuttaa enemmän puolustuksen hätäiseltä teorialta kuin todisteelta mielenhallinnasta. Todellista aivopesua kyllä tapahtuu, mutta se tehdään epäsuorasti propagandan keinoin. Onko sitten vielä pelottavampaa että ihmiset saadaan tällä tavalla itse haluamaan aivopesijän ajamia asioita jää jokaisen itse päätettäväksi.
Totuus on tuolla ulkona, joten palaan asiaan!
Comments
Post a Comment