Tappajan näköiset miehet

Pika-arvostelussa tällä kertaa pari tuoretta elokuvaa. Molemmissa on tappelua ja ammuskelua, mutta genre näissä kahdessa on silti tyystin erin. Löyhä yhteinen tekijä on että molemmat tapahtuvat (ainakin osittain) Moskovassa.

Elokuvaa

Tappajan näköinen mies (2016)

O: Lauri Nurkse
K: Mika Ripatti, Seppo Vesiluoma (perustuu Matti Röngän kirjaan Tuliaiset Moskovasta)

7/10

Muutaman vuoden takainen tv-sarja Tappajan näköinen mies (2011) esitteli katsojille Viktor Kärpän, Matti Röngän kirjoihin perustuvan hahmon. (Sarjan katsominen ei ole edellytys tämän elokuvan ymmärtämiselle, mutta sarja on itsessään tutustumisen arvoinen.) Viktor Kärppä, venäläiseltä nimeltään Gornostajev, on Venäjän-Karjalasta kotoisin oleva entinen spetsnaz-sotilas joka on päätynyt asumaan Suomeen ja toimii jonkinlaisena yksityisetsivänä (tai palkattuna kovistelijana) lain harmaalla alueella. Häntä esittää sekä sarjassa että elokuvassa Samuli Edelmann, ja varsin uskottavasti esittääkin, sikäli kun taustajuoni ylipäätään on uskottava. Edelmann on sopivan raamikas ja vakavailmeinen ex-sotilaana. Ja mikäs on hänen ollessa, kun hän on hankkinut kannuksensa esittelemällä kovistelijaa myös kansainvälisillä areenoilla Johan Falk (2009) -sarjassa ja  Mission: Impossible - Ghost Protocol (2011) -leffassa. Edellistä suosittelen, jälkimmäistä en suosittele.

Muissa rooleissa nähdään myös sarjasta tutut Maria Ylipää Kärpän vaimona, Ville Haapasalo veljenä ja Martti Suosalo velmuna poliisina. Krista Kosonen esittää uutta hahmoa Supon tarkastajaa.

Viktor Klimenko tekee sivuosan Venäjän Suomen suurlähetystön vanhempana virkailijana, mikä ilahduttaa minua suuresti! Laulava kasakka Viki esiintyi aikoinaan jo Vodkaa, komisario Palmu (1969) -elokuvassa, mutta kun viihdeura väistyi uskoon tulon myötä, ei häntä ole kymmeniin vuosiin näkynyt missään. Tämä on sääli, sillä esimerkiksi tässä elokuvassa hän tekee mainion roolin! Edellisen kerran hänet nähtiin AJ Annilan Sauna (2008) -elokuvassa, joka on muuten pelottavin näkemäni kotimainen elokuva. Huono, mutta pelottava kuin painajaisuni!

Tämä Kärppä-elokuva alkaa melko hitaasti, mutta vauhtiin päästyään osoittautuu varsin päteväksi trilleriksi. Suunnitteilla on kansainvälinen salajuoni, jonka toteutuspaikaksi on uskottavasti valittu Helsinki. Moskovassakin käydään hankkimassa lisätietoja ja tappelemassa. Jason Bourne meets nordic noir! Tappelua ja ammuskelua on tässä elokuvassa lopulta varsin vähän, mutta sanoisin että ne kohtaukset on tehty paremmin kuin yhdessäkään suomalaiselokuvassa aiemmin. Ohjaaja Lauri Nurkse on työssään onnistunut.

Suosittelen kaikille jännärien ja/tai edellä mainittujen näyttelijöiden ystäville!

Hardcore (2015)

O: Ilya Naishuller
K: Ilya Naishuller, Will Stewart

4/10

Hardcore (tunnetaan myös nimellä Hardcore Henry) on venäläis-amerikkalaista yhteistuotantoa. Ohjaaja Ilya Naishuller ja suurin osa näyttelijöistä ja tekijätiimistä on venäläisiä. Myös tapahtumapaikkana on Moskova, mikä tuo elokuvaan varsin virkistävän vivahteen. Muutamassa pääosassa on länsimainen näyttelijä. Tuottaja Timur Bekmambetov lienee aukonut ovia tämänkaltaiselle yhteistyölle.

Elokuva on kuvattu lähes kokonaan päähenkilön silmin, ikäänkuin first person shooter (FPS) -tietokonepeli. Elokuva on sikälikin tietokonepelimäinen, että sen juoni on todella älytön, ja muodostaa lähinnä löyhän siteen taistelu- ja takaa-ajokohtauksien välille. Ja ne ovatkin ällistyttävän vauhdikkaasti tehtyjä! Joku arvostelija myös vertasi elokuvaa HowTo Basic Youtube-videoihin. En suosittele niitä katsomaan, mutta tämä vertaus on kyllä osuva.

FPS-päähenkilö ei puhu eikä pukahda koko elokuvan aikana. (Tälle on juonessa selitys). Elokuvan kantava voima onkin Sharlto Copelyn esittämä Jimmy. Jimmyn tarina on juonen ainoita elementtejä joka onnistuu olemaan hiukan yllättävä.

Elokuva on varsin raaka ja osa väkivaltakohtauksista ylittää minun "huumorintajuni" rajat. Se on myös hiukan liian pitkä. Vähemmälläkin nahistelulla olisi asia tullut selväksi. Näillä varauksilla elokuva on juuri ja juuri näkemisen arvoinen älyttömien stunt-temppujen, omituisen venäläisen meiningin ja Sharlto Copelyn takia. Uudestaan en tätä hevillä aio katsoa.


ENSI kerralla taas jotain aivan muuta...

Comments

Popular posts from this blog

MCU:n välivaihe

Uneksivatko androidit sähkölampaista?

Sukupolvia, natseja ja supersankareita