Vain Lovea
Love-aiheiset sanaleikkini käyvät yhä huonommiksi ja vielä pitäisi arvioida boksit 4-5. Viides nimittäin on jo ulkona. Puuh! Loven nelosen lisäksi ruodin tässä postissa myös Vain elämää -sarjan tämän syksyisen annin.
Musiikkia
Eri esittäjiä: Love Records – Kaikki Singlet 4 (2016)
6/10NELJÄS pakkaus kattaa singlet huhtikuusta 1976 joulukuuhun 1977 ja se alkaa Mikko Alatalon kappaleella Hasardi. Se kuvaakin osuvasti lievää tason laskua kautta linjan. Alatalon tuotanto on melko lailla vaipunut unohduksiin, ja jossain määrin se on Alatalon omaa syytä. On käsittämätöntä että melko lahjakas säveltäjä ja sanoittaja on suoltanut Hasardin kaltaista hömppää. Kuten toissa postissani osoitin, Alatalo osaa tehdä varsin koskettavia kappaleita. Miksi siis hän vaihtoi linjansa renkutuksiin ja huumoriin?
Epämääräinen huumori-rock leimaa muutenkin tämän setin alkupuolta. Virtanen, Juice ja M.A. Numminen heittävät hetulaa. (Ihmetteletkö omituista nimien lihavointia? Niin minäkin. Tässä "Virtanen" ja "Juice" ovat yhtyeiden nimiä, ja noudattamani korketasoinen journalistinen tyyli ei edellytä niiden boldaamista.)
Vasta 19. biisi laittaa punttini vipattamaan. Se on tuttuakin tutumpi Freemanin Ajetaan tandemilla. Hectorin sanat ovat toki kornit, mutta silti koen että tämä kappale kuuluu hyvästä syystä suomi-popin kaanoniin. Muistan kappaleen lapsuudestani. Tykkäsin laulaa ääneen "missä häät pidetään". Kotona ei kappaleesta tykätty.
Hämärämpää matskua esittää Koivumies. Herra kylmä -kappaleen kertojalla on jos jonkinlaista traumaa. Hän on sotaorpo, isä on kuollut rintamalla, äiti pommituksessa, ja sen lisäksi vuoden 1956 yleislakko kuulostaa järkyttäneen häntä syvästi. Kappale saattaa olla tarkoitettu vakavaksi, mutta vaihteeksi minä en osaa ottaa sitä sellaisena. Tyylilaji tuo mieleen Arttu Wiskarin (ja häntä ei juurikaan siedä). Jollain tapaa kiehtovaa Koivumiehen musiikki kuitenkin on.
Sitten kolahtaa Janus ja Hyvää matkaa / Huono juttu. Kirjoitin aikaisemmin etten kauheasti tykkää Maaritista, mutta tämä on kovaa settiä! Maarit siis laulaa ja miehensä Sami Hurmerinta ja muutama muu soittavat bändissä. Kappaleet ovat Samin sovittamia. Sanoituksista vastaavat Alatalo ja taas nimimerkki Gobseck.
Tuulikki Elorantaa, Hurriganesia, Äimää ja Baddingia kuullaan lisää. Nämä solahtavat minulta ohi ilman kummempia tunnereaktioita. Myös Hectorilta on useampi kappale. Hannikaisen baari on toki klassikko, muttei minun suosikkini.
Mikko Alatalo & Vanha Isäntä esittävät kappaleen Aino, joka on Saaran kalevalainen versio. Ei vedä vertoja Saaralle.
Aino, älä hyppää mun veneestäÄlä venytä tuuriasi, Mikko. Samanlainen juttu ei toimi toisella kertaa.
Minä kun lankesin loveen
Aino, älä hyppää mun veneestä
Pannaan mun nimi sun oveen
Terttu-Anneli Uhlenius esittää Partisaanivalssin. Miksi ihmeessä? Eikö Neilikan versio riittänyt? En voi uskoa että tämä olisi ollut vuosien 1975-1976 Hallelujah Suomessa (siis versioiden määrässä).
POHDIN edellisen Love-pakkauksen arvostelussa miksi suomalaisen miehen täytyy naamioida herkkyys huumoriin. Miksi emme vain anna kyynelten tulla! Freeman on herkkä korniuden rajoille, mutta ei yli. Kaksi lensi yli käenpesän / Olet mun kaikuluotain on ollut aikoinaan järisyttävän vahva singlejulkaisu. Kaikuluotaimessa lauletaan:
Anna kyynelten juostaSävellys on John Denverin Annie's Song. Suomen kielinen teksti on Hectorin. Sanoinko jo että Hector on kova! Ville Valo on tehnyt kappaleesta hiljattain uuden version, joka toimii myös.
Anna viereesi tulla
Suo mulle aikaa
Sua vain rakastaa
Jatketaan Hectorista. Käännösbiisejä ei nykyään juurikaan levytetä, mutta 70-luvulla käännöksiä syntyi eturivin sanoittajien kynästä. Yllätän itseni ja todella diggaan Muskan esitystä Tää se päivä on. Se on siis Hectorin suomentama Buddy Hollyn That'll Be the Day. Muskaahan löytyi jo toiselta kokoelmalta, mutta vasta tämä räjäyttää potin! Mieletön energia!
Kari Peitsamo tekee debyyttinsä. Kauppaopiston naiset on klassikko, mutta ei todella käännä mun päätä! Albert Järvisen ja Pave Maijasen Royals-bändi sen sijaan kääntää.
Appe Vanajas esittää menevää blues rockia lievällä punk-vivahteella sinkulla My rock'n'roll star / Invention of freedom. Appe oikealta nimeltään Arja on kuulunut 70-luvun alun Helsingin underground-piireihin, ja on harmi ettei hän ilmeisesti ole levyttänyt enempää. Samoihin piireihin on kuulunut myös J.O. Mallander ja olen kiitollinen että hänen "levytyksensä" on jäänyt singleen 1962 / 1968. Jään odottamaan että alun kekkosten jälkeen alkaisi joku biisi, mutta eipä ala! Kumpikin "kappale" on pelkkää ääntenlaskun toistoa. Vaikea ymmärtää mikä tässä on taidetta.
Mikko Alatalon Rokkilaulaja kuulostaakin vaihteeksi terävältä. Alkaakin tuntua että Alatalo soveltaa eri musiikkityylejä taitavasti. Kappale päättyy Für Elise ja Kissanpolkka -pastissiin. Nämä lienevät kaikille pianonsoittoa harrastaneille tuttuja. Itse olin mestari Kissanpolkassa, luultavasti osaisin soittaa sen vieläkin, 35 vuotta soiton lopetettuani, mutta Für Eliseä en koskaan oppinut alkutahteja pidemmälle.
Markku Lindqvistin laulama Liehuva Liekinvarsi jää mieleen vahvalla sanoituksellaan. Jo kappaleen alku kertoo että murhaballadista on taas kyse:
Tuolla metsässä makaa kuollut miesKappaleen edetessä paljastuu jonkinlainen kolmiodraama. Kertosäe on vertauskuvallinen, mutta helppo tulkita:
Näin huutaen poika juoksi kylään
Sillä yksi oli liehuva liekinvarsi ja toinen oli kuivaa puutaPepe Willbergin Ero on kypsemmän aikuisen miehen erobiisi. Hectorin sanat ovat suorastaan inhorealistiset:
Mutta minä olin tulehen tuijottaja, jolle tuli niin tukalasti kuuma
Liikaa töitä tein ja riistin meiltä hetket tärkeimmät
Mä unohdin sut liian usein oottamaan
Minne hukkasin mä talven, kesän, lasten syntymät
Kun lakimies sen mulle kertoo, nyt sen vasta tajuan
Kuinka paljon mä sua rakastan
Nyt menee Hectorillakin pikkaisen yli. Ehkä tämä on 70-luvulla toiminut, mutta ei toimi enää.
TABULA RASAN Rakastatko vielä kun on ilta käyttää ohimennen Raamattu-viittausta Eesaun ja hernekeiton muodossa. Sanoittajana on nyt Alatalon sijaan Juice Leskinen. Neljäs pakkaus alkaa Alatalosta ja myös päättyy Alataloon. Viimeinen sinkku on Hannelore / Pequeña. Ensimmäinen on saksalaisen marssimusiikin tyyliin tehty huumoripläjäys Schwarzwaldin kaunottaresta. Toisessa taas ylistetään madeiralaiskaunotarta(?) ja musiikkityyli on jotain pseudo-lattaria. Pakko tunnustaa, melko taitavia pastisseja taas, vaikka sanat vahvasti pelleilyä.
Tälläkin kokoelmalla Alatalo ja Leskinen jyräävät. Heiltä on yhteensä ainakin 26 kappaletta säveltäjänä, sanoittajana ja/tai esittäjänä. Tabula Rasan lisäksi Coitus Inc ja Välikausitakki ovat Alatalon tai Leskisen vaikutuspiirissä.
Kun soittolista pyörähtää ympäri, alkaa jälleen Hasardi soimaan. Ja mikä kauheinta, olen alkanut pitää kappaleesta! On tämä Love Recordsien kuuntelu melkoista hasardihommaa!
SYKSYLLÄ 2016 olemme perjantai-iltaisin saaneet nauttia Hectorin, Mikko Kuustosen, Mikael Gabrielin, Lauri Tähkän, Chisun, Anna Puun ja Suvi Teräsniskan seurasta tv-ruudun välityksellä. Ennen tämänsyksyistä sarjaa voin sanoa kuunnelleeni Chisua ja Mikael Gabrielia ja arvostaneeni hieman Hectoria. Olen myös ollut vastentahtoinen Anna Puu fani. En haluaisi tykätä hänestä, mokoma Idols-tähti, mutta jotkut hänen lauluistaan ovat vastustamattoman koskettavia. Sarjan myötä arvostukseni myös muita artisteja kohtaan on noussut.
Totean siis heti aluksi että viides kausi on ollut tähän mennessä ehdottomasti Vain elämää -sarjan paras. Ensimmäistä kautta 2012 en aktiivisesti seurannut, mutta toisesta kaudesta eteenpäin lienen katsonut kaikki jaksot. Sarja on toiminut enimmäkseen kertakäyttöviihteenä. Sen vahvuutena on kuitenkin ollut se miten se yhdistää sukupolvia, ruudun molemmilla puolilla, ja jopa luo jonkinlaista positiivista kansallisen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tämä on varsin harvinaista nykypäivänä!
Nyt en kuitenkaan varsinaisesti analysoi perjantai-illan viihdesarjaa, vaan musiikkiesityksiä, jotka jäävät elämään kauden päätyttyä. Jo ensimmäiseltä kaudelta jäi radiosoittoon kappaleita, jotka nyt tunnetaan paremmin vain elämää -versioina kuin alkuperäisinä, esimerkkeinä Jari Sillanpään Liekeissä, Erinin Mitä tänne jää ja Cheekin Tinakenkätyttö. Tekisi mieleni ennustaa että viidenneltä kaudelta näitä biisejä jää soittoon enemmän kappaleita kuin kaikilta aiemmilta kausilta yhteensä!
MUSIIKILLISESTI tämän vuoden esiintyjäkaarti on ollut todella vahva. Vahvin kaikista on ollut Hector, ei välttämättä aina esiintyjänä, mutta sen materiaalin kautta jonka hän on tuonut muille versioitavaksi. Ennen Love Recordsien kuuntelua en ollut edes tajunnut miten raskaan sarjan tekijä Hector onkaan. Kuten ylläkin kävi ilmi, oman tuotantonsa lisäksi hän on ollut taustavoimana lukuisilla muilla artisteilla. Ei tule mieleen toista elossa olevaan suomi-rokkaria, jolla olisi yhtä mittava ja vaikuttava ura. Manan majoille menneistä joutuu hakemaan vertailukohdetta Juicesta tai Junnu Vainiosta. Bändien puolella on edelleen hengissä Eppu Normaali, ja heidän vaikutuksena on toki Hectoria suurempi. Onhan Hector tehnyt hutejakin, missä lienee syy siihen miksi hän on ollut pitkiä aikoja unohduksissa.
Hectorin ääni on vanhoilla päivillä vain syventynyt, päinvastoin kuin esim. Vesa-Matti Loiriin, jonka ääni on haurastunut. Hectorin versio Mikael Gabrielin Vastatuuleen -kappaleesta uusine sanoineen ja puheosuuksineen saa kylmät väreet selkäpiihin. Tuo kappale muistettaneen tämän jälkeen "Hectorin biisinä", alkuperäinen versio kun ei ole kovin mieleenpainuva.
Muiden versioimista Hectorin kappaleista jää erityisesti mieleen Mikko Kuustosen Woyzeck. Kappale oli minulle aiemmin vieras, mutta nyt Kuustosen versio on tämän kappaleen kohdalla se definitiivinen! Myös Chisun versioima Asfalttiprinssi ja Miklun Lumi teki enkelin eteiseen ovat kestohittimateriaalia.
Duettopäivän kappaleet eivät valitettavasti näytä olevan saatavana suoratoistossa. Siellä kuultiin Hectorin ja Anna Puun yhteisesitys Palkkasoturi-kappaleesta. Tämän alkuperäinen versio on Buffy Sainte-Marien Universal Soldier. Sivumennen, myös ruotsalainen First Aid Kit on tehnyt tästä kappaleesta haikean version, joka kannattaa tarkistaa jos olet folkin ystävä.
MIKKO Kuustonen on viime aikoina ollut esillä lähinnä tv-pellenä ja on päässyt unohtumaan että hänkin on taitava artisti joka on luonut monia vaikuttavia biisejä. Kuustosen esityksistä Woyzeckin lisäksi voisin kuvitella että Viimeisen kerran jää soittoon. Mikael Gabrielin itsetuhoinen vuodatus saa siinä svengaavan käsittelyn. Myös Sinä olet minä ja Kaipuu puoltavat paikkaansa jäädä elämään alkuperäisen esityksen rinnalla tai jopa pidempään!
Muiden esittämät Kuustosen kappaleet ovat kyllä ihan kuunneltavia, mutta en tiedä erottuuko yksikään niistä edukseen alkuperäisestä. Jos niistä täytyy nostaa esille joku, on se ehkä Suvi Teräsniskan 11. hetki tai Chisun Kaktusviinaa.
LAURI Tähkä ei ole oikeastaan aiemmin kuulunut suosikkeihini, mutta tämän jälkeen arvostan häntä suuresti. Tähkän esityksistä Vaiettu rakkaus nousee alkuperäisen edelle ja kaikki muutkin esitykset ansaitsevat paikkansa alkuperäisen rinnalla. Tähkä tuo esityksiin oman energiansa ja todella heittäytyy ja elää musiikin mukana.
Muiden esittämistä Tähkän biiseistä Chisun Polte, Mikael Gabrielin Pauhaava sydän ja Suvi Teräsniskan Puolikas ovat erityisen mieleenpainuvia.
CHISU taitaakin olla tämän kauden versioijista kiinnostavin. Yksikään hänen esityksensä ei jätä toivomisen varaa. Kaikki tuovat jotain henkeä uutta alkuperäiseen. Älä herätä mua unesta kääntää taas parikymppisen angstin äidilliseksi elämänuskon julistukseksi. "Älä luovuta beibi!"
Chisun omista biisesitä Suvi Teräsniskan versio Baden-Badenista on spesiaali!
SUHTEESTANI Anna Puuhun vihjasin alussa. Hänen omat kappaleensa ovat usein surumielisiä. On hänen äskettäin julkaistu kokoelmansakin saanut nimen Melankolian riemut (2016). Minut yllätti miten iloluontoinen Anna Puu on ihmisenä ja esiintyjänä. (Tai ainakin hänen tv-persoonansa on tätä.) Hän lisääkin useisiin esityksiin riemua ja svengiä, Uusi aamunkoi tästä mainiona esimerkkinä! Toisaalta Kovaa on jopa melankolisempi kuin alkuperäinen.
Anna Puun alkuperäisistä kappaleista täytyy nostaa esille Mestaripiirros. Chisun versio siitä toimii oikein hyvin, mutta erityishuomion kiinnittää Mariskan sanoitus. Olin jotenkin aiemmin ajatellut kappaleesta että nainen laulaa siinä miehelleen, mutta Chisun version myötä aukesi yksiselitteisesti että äiti siinä laulaa lapselleen! Ei näistä aina tiedä ja sanoituksia voi tulkita monella tavalla. Minulle ei esimerkiksi ole koskaan varmuudella selvinnyt kummasta on kyse Anna Erikssonin Kun katsoit minuun -kappaleessa tai Movetronin Soittorasiassa. Minusta nuo laulut voi tulkita äidin lauluksi aikuistuneelle pojalleen, vaikka tämän tulkinnan läpi jotkut värssyt ovat hieman, hmm, outoja. Toisaalta jos ne ovat naisen lauluja miehelle, naisen asenne miestä kohtaan on, hmm, oudon holhoava.
KAUDEN pakollinen räppäri on ollut Mikael Gabriel. Yleensä Vain elämää on esitellyt räppärin herkkää puolta, mutta poiketen Cheekistä tai Elastisesta, Miklu on esitellyt sitä jo aiemmassa tuotannossaan. Odotetusti Mikael Gabriel on tehnyt muiden kappaleista rap/hiphop-version jossa suuri osa on hänen omaa uutta sanoitustaan. Parhaiten tämä toimii jo edellä mainituissa versioissa Hectorin ja Lauri Tähkän biiseistä. Uskon että myös Tyhjässä huoneessa jää elämään.
Mikael Gabrielin omista kappaleista mainitsinkin jo Hectorin (Vastatuuleen), Kuustosen (Viimeisen kerran), Chisun (Älä herätä mua unesta) ja Anna Puun (Kovaa) versiot, mutta myös Suvi Teräsniska (Päästä mut pois) ja Lauri Tähkä (Kipua) tekevät kuuntelua kestävät coverit. Alkuperäistekstit ovat tunteikkaita ja saavat uuden ilmeen taitavien artistien käsittelyssä.
VIIMEINEN mutta ei vähäisin joukossa on Suvi Teräsniska. Olen kategorisoinut hänet iskelmään, enkä ole juurikaan kuunnellut aiemmin. Hän on kuitenkin erittäin taitava ja antaumuksellinen tulkitsija. Tulkinnat eivät välttämättä nouse alkuperäistä paremmaksi, mutta tuovat oman lisävärinsä kappaleisiin. Ainakin jo mainitsemani 11. hetki, Baden-Baden ja Puolikas saisivat jäädä soittoon.
Vaikka Teräsniska on taitava, jotenkin hullusti hänen omista kappaleistaan useimmat versiot, ehkä Hectorin Täydellinen elämä ja Chisun Jos menet pois covereita lukuunottamatta, menevät minun kirjoissani alkuperäisen edelle! Johtuneeko tämä siitä että Teräsniskan musiikki on minulle ollut aiemmin tuntematonta ja olen osan kappaleista kuullut nyt vasta ensimmäisen kerran. Teräsniskan alkuperäisesityksissä on myös iskelmällinen sovitus, joka ei minuun niin vetoa.
Kaiken kaikkiaan hienoja artisteja! Hienoja esityksiä! Vain elämää ja lovea!
MUSIIKKIA olen puinut blogissani paljon. Ensi kerralla tarkoitukseni on sukeltaa kirjallisuuden pariin.
TABULA RASAN Rakastatko vielä kun on ilta käyttää ohimennen Raamattu-viittausta Eesaun ja hernekeiton muodossa. Sanoittajana on nyt Alatalon sijaan Juice Leskinen. Neljäs pakkaus alkaa Alatalosta ja myös päättyy Alataloon. Viimeinen sinkku on Hannelore / Pequeña. Ensimmäinen on saksalaisen marssimusiikin tyyliin tehty huumoripläjäys Schwarzwaldin kaunottaresta. Toisessa taas ylistetään madeiralaiskaunotarta(?) ja musiikkityyli on jotain pseudo-lattaria. Pakko tunnustaa, melko taitavia pastisseja taas, vaikka sanat vahvasti pelleilyä.
Tälläkin kokoelmalla Alatalo ja Leskinen jyräävät. Heiltä on yhteensä ainakin 26 kappaletta säveltäjänä, sanoittajana ja/tai esittäjänä. Tabula Rasan lisäksi Coitus Inc ja Välikausitakki ovat Alatalon tai Leskisen vaikutuspiirissä.
Kun soittolista pyörähtää ympäri, alkaa jälleen Hasardi soimaan. Ja mikä kauheinta, olen alkanut pitää kappaleesta! On tämä Love Recordsien kuuntelu melkoista hasardihommaa!
Eri esittäjiä: Vain elämää - kausi 5 (2016)
8/10SYKSYLLÄ 2016 olemme perjantai-iltaisin saaneet nauttia Hectorin, Mikko Kuustosen, Mikael Gabrielin, Lauri Tähkän, Chisun, Anna Puun ja Suvi Teräsniskan seurasta tv-ruudun välityksellä. Ennen tämänsyksyistä sarjaa voin sanoa kuunnelleeni Chisua ja Mikael Gabrielia ja arvostaneeni hieman Hectoria. Olen myös ollut vastentahtoinen Anna Puu fani. En haluaisi tykätä hänestä, mokoma Idols-tähti, mutta jotkut hänen lauluistaan ovat vastustamattoman koskettavia. Sarjan myötä arvostukseni myös muita artisteja kohtaan on noussut.
Totean siis heti aluksi että viides kausi on ollut tähän mennessä ehdottomasti Vain elämää -sarjan paras. Ensimmäistä kautta 2012 en aktiivisesti seurannut, mutta toisesta kaudesta eteenpäin lienen katsonut kaikki jaksot. Sarja on toiminut enimmäkseen kertakäyttöviihteenä. Sen vahvuutena on kuitenkin ollut se miten se yhdistää sukupolvia, ruudun molemmilla puolilla, ja jopa luo jonkinlaista positiivista kansallisen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tämä on varsin harvinaista nykypäivänä!
Nyt en kuitenkaan varsinaisesti analysoi perjantai-illan viihdesarjaa, vaan musiikkiesityksiä, jotka jäävät elämään kauden päätyttyä. Jo ensimmäiseltä kaudelta jäi radiosoittoon kappaleita, jotka nyt tunnetaan paremmin vain elämää -versioina kuin alkuperäisinä, esimerkkeinä Jari Sillanpään Liekeissä, Erinin Mitä tänne jää ja Cheekin Tinakenkätyttö. Tekisi mieleni ennustaa että viidenneltä kaudelta näitä biisejä jää soittoon enemmän kappaleita kuin kaikilta aiemmilta kausilta yhteensä!
MUSIIKILLISESTI tämän vuoden esiintyjäkaarti on ollut todella vahva. Vahvin kaikista on ollut Hector, ei välttämättä aina esiintyjänä, mutta sen materiaalin kautta jonka hän on tuonut muille versioitavaksi. Ennen Love Recordsien kuuntelua en ollut edes tajunnut miten raskaan sarjan tekijä Hector onkaan. Kuten ylläkin kävi ilmi, oman tuotantonsa lisäksi hän on ollut taustavoimana lukuisilla muilla artisteilla. Ei tule mieleen toista elossa olevaan suomi-rokkaria, jolla olisi yhtä mittava ja vaikuttava ura. Manan majoille menneistä joutuu hakemaan vertailukohdetta Juicesta tai Junnu Vainiosta. Bändien puolella on edelleen hengissä Eppu Normaali, ja heidän vaikutuksena on toki Hectoria suurempi. Onhan Hector tehnyt hutejakin, missä lienee syy siihen miksi hän on ollut pitkiä aikoja unohduksissa.
Hectorin ääni on vanhoilla päivillä vain syventynyt, päinvastoin kuin esim. Vesa-Matti Loiriin, jonka ääni on haurastunut. Hectorin versio Mikael Gabrielin Vastatuuleen -kappaleesta uusine sanoineen ja puheosuuksineen saa kylmät väreet selkäpiihin. Tuo kappale muistettaneen tämän jälkeen "Hectorin biisinä", alkuperäinen versio kun ei ole kovin mieleenpainuva.
Muiden versioimista Hectorin kappaleista jää erityisesti mieleen Mikko Kuustosen Woyzeck. Kappale oli minulle aiemmin vieras, mutta nyt Kuustosen versio on tämän kappaleen kohdalla se definitiivinen! Myös Chisun versioima Asfalttiprinssi ja Miklun Lumi teki enkelin eteiseen ovat kestohittimateriaalia.
Duettopäivän kappaleet eivät valitettavasti näytä olevan saatavana suoratoistossa. Siellä kuultiin Hectorin ja Anna Puun yhteisesitys Palkkasoturi-kappaleesta. Tämän alkuperäinen versio on Buffy Sainte-Marien Universal Soldier. Sivumennen, myös ruotsalainen First Aid Kit on tehnyt tästä kappaleesta haikean version, joka kannattaa tarkistaa jos olet folkin ystävä.
MIKKO Kuustonen on viime aikoina ollut esillä lähinnä tv-pellenä ja on päässyt unohtumaan että hänkin on taitava artisti joka on luonut monia vaikuttavia biisejä. Kuustosen esityksistä Woyzeckin lisäksi voisin kuvitella että Viimeisen kerran jää soittoon. Mikael Gabrielin itsetuhoinen vuodatus saa siinä svengaavan käsittelyn. Myös Sinä olet minä ja Kaipuu puoltavat paikkaansa jäädä elämään alkuperäisen esityksen rinnalla tai jopa pidempään!
Muiden esittämät Kuustosen kappaleet ovat kyllä ihan kuunneltavia, mutta en tiedä erottuuko yksikään niistä edukseen alkuperäisestä. Jos niistä täytyy nostaa esille joku, on se ehkä Suvi Teräsniskan 11. hetki tai Chisun Kaktusviinaa.
LAURI Tähkä ei ole oikeastaan aiemmin kuulunut suosikkeihini, mutta tämän jälkeen arvostan häntä suuresti. Tähkän esityksistä Vaiettu rakkaus nousee alkuperäisen edelle ja kaikki muutkin esitykset ansaitsevat paikkansa alkuperäisen rinnalla. Tähkä tuo esityksiin oman energiansa ja todella heittäytyy ja elää musiikin mukana.
Muiden esittämistä Tähkän biiseistä Chisun Polte, Mikael Gabrielin Pauhaava sydän ja Suvi Teräsniskan Puolikas ovat erityisen mieleenpainuvia.
CHISU taitaakin olla tämän kauden versioijista kiinnostavin. Yksikään hänen esityksensä ei jätä toivomisen varaa. Kaikki tuovat jotain henkeä uutta alkuperäiseen. Älä herätä mua unesta kääntää taas parikymppisen angstin äidilliseksi elämänuskon julistukseksi. "Älä luovuta beibi!"
Chisun omista biisesitä Suvi Teräsniskan versio Baden-Badenista on spesiaali!
SUHTEESTANI Anna Puuhun vihjasin alussa. Hänen omat kappaleensa ovat usein surumielisiä. On hänen äskettäin julkaistu kokoelmansakin saanut nimen Melankolian riemut (2016). Minut yllätti miten iloluontoinen Anna Puu on ihmisenä ja esiintyjänä. (Tai ainakin hänen tv-persoonansa on tätä.) Hän lisääkin useisiin esityksiin riemua ja svengiä, Uusi aamunkoi tästä mainiona esimerkkinä! Toisaalta Kovaa on jopa melankolisempi kuin alkuperäinen.
Anna Puun alkuperäisistä kappaleista täytyy nostaa esille Mestaripiirros. Chisun versio siitä toimii oikein hyvin, mutta erityishuomion kiinnittää Mariskan sanoitus. Olin jotenkin aiemmin ajatellut kappaleesta että nainen laulaa siinä miehelleen, mutta Chisun version myötä aukesi yksiselitteisesti että äiti siinä laulaa lapselleen! Ei näistä aina tiedä ja sanoituksia voi tulkita monella tavalla. Minulle ei esimerkiksi ole koskaan varmuudella selvinnyt kummasta on kyse Anna Erikssonin Kun katsoit minuun -kappaleessa tai Movetronin Soittorasiassa. Minusta nuo laulut voi tulkita äidin lauluksi aikuistuneelle pojalleen, vaikka tämän tulkinnan läpi jotkut värssyt ovat hieman, hmm, outoja. Toisaalta jos ne ovat naisen lauluja miehelle, naisen asenne miestä kohtaan on, hmm, oudon holhoava.
KAUDEN pakollinen räppäri on ollut Mikael Gabriel. Yleensä Vain elämää on esitellyt räppärin herkkää puolta, mutta poiketen Cheekistä tai Elastisesta, Miklu on esitellyt sitä jo aiemmassa tuotannossaan. Odotetusti Mikael Gabriel on tehnyt muiden kappaleista rap/hiphop-version jossa suuri osa on hänen omaa uutta sanoitustaan. Parhaiten tämä toimii jo edellä mainituissa versioissa Hectorin ja Lauri Tähkän biiseistä. Uskon että myös Tyhjässä huoneessa jää elämään.
Mikael Gabrielin omista kappaleista mainitsinkin jo Hectorin (Vastatuuleen), Kuustosen (Viimeisen kerran), Chisun (Älä herätä mua unesta) ja Anna Puun (Kovaa) versiot, mutta myös Suvi Teräsniska (Päästä mut pois) ja Lauri Tähkä (Kipua) tekevät kuuntelua kestävät coverit. Alkuperäistekstit ovat tunteikkaita ja saavat uuden ilmeen taitavien artistien käsittelyssä.
VIIMEINEN mutta ei vähäisin joukossa on Suvi Teräsniska. Olen kategorisoinut hänet iskelmään, enkä ole juurikaan kuunnellut aiemmin. Hän on kuitenkin erittäin taitava ja antaumuksellinen tulkitsija. Tulkinnat eivät välttämättä nouse alkuperäistä paremmaksi, mutta tuovat oman lisävärinsä kappaleisiin. Ainakin jo mainitsemani 11. hetki, Baden-Baden ja Puolikas saisivat jäädä soittoon.
Vaikka Teräsniska on taitava, jotenkin hullusti hänen omista kappaleistaan useimmat versiot, ehkä Hectorin Täydellinen elämä ja Chisun Jos menet pois covereita lukuunottamatta, menevät minun kirjoissani alkuperäisen edelle! Johtuneeko tämä siitä että Teräsniskan musiikki on minulle ollut aiemmin tuntematonta ja olen osan kappaleista kuullut nyt vasta ensimmäisen kerran. Teräsniskan alkuperäisesityksissä on myös iskelmällinen sovitus, joka ei minuun niin vetoa.
Kaiken kaikkiaan hienoja artisteja! Hienoja esityksiä! Vain elämää ja lovea!
MUSIIKKIA olen puinut blogissani paljon. Ensi kerralla tarkoitukseni on sukeltaa kirjallisuuden pariin.
Comments
Post a Comment