Rokkia ja sateenvarjoja
Edellisessä postissani mainitsemani The Umbrella Academy (2019) tulikin ahmittua loppuun melkoista vauhtia ja se ansaitsee heti oman postinsa. Siis sontikat auki ja menoksi!
★★★★
Kuten toinen fantastinen Netflix-sarja Locke & Key (2020), myös The Umbrella Academy (2019) perustuu sarjakuvaan, mutta sarjakuvan käsikirjoittajalla on tässä tapauksessa hiukan värikkäämpi tausta.
Umbrella Academy -sarjakuvat (Dark Horse 2007-2019) on käsikirjoittanut Gerard Way, joka kunnostautui 2000-luvun ensikymmenellä My Chemical Romance -yhtyeen nokkamiehenä. MCR:n albumi The Black Parade (2006) teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen ja kävimme jopa katsomassa yhtyeen keikan Helsingin jäähallissa heinäkuussa 2007. Vaikka jo Black Parade oli konseptialbumi, yhtyeen seuraava studioalbumi Danger Days: The True Lives of the Fabulous Killjoys (2010) oli varsinainen kuriositeetti! Albumin taustatarina oli silkkaa sarjis-scifiä ja Gerard Way myös julkaisi albumille jatkoa vuonna 2013 — sarjakuvana. Gerard Way ei toki ole lajissaan ainoa. Kotimainen CMX julkaisi scifi-konseptialbumin Talvikuningas vuonna 2007, mutta A.W. Yrjänä ei sentään jatkanut tarinaa sen jälkeen. Toisaalta Antti Hyyrynen on nyt Wayn kanssa aivan samoilla linjoilla kirjallaan Viiminen Atlantis (Like 2020). Samanniminen Stam1nan albumi julkaistiin 2010.
Fabulous Killjoysta poiketen Umbrella Academy on (ainakin toistaiseksi) ilman dedikoitua soundtrackiä mutta se on nautittavissa sarjakuvan lisäksi tv-sarjamuodossa. Musiikilla on kuitenkin tv-sarjassa tärkeä rooli.
Umbrella Academy kertoo seitsemän sisarpuolen muodostamasta supersankariryhmästä, joka palaa vuosien jälkeen yhteen selvittämään ottoisänsä kuolemaan liittyvää mysteeriä. Sarjan maailma on outo ja vinksahtanut eivätkä supersankaritkaan ole perinteisiä Marvel/DC-sankareita. Ehkä lähin verrokki tunnelmalle löytyy Alan Mooren legendaarisesta Watchmen-sarjakuvasta (DC 1986-1987).
Vaikka päähenkilöt ovat sankareita, heillä on tukku inhimillisiä ja vähemmän inhimillisiä ongelmia. Kaikki kärsivät jonkinlaisesta isätraumasta. Sisarusten menehtynyt ottoisä Reginald Hargreeves (esittäjänä Colm Feore) on ollut tiukka ja rakkaudeton kasvattaja, enemmän rehtori kuin isä, joka on kaiken lisäksi kutsunut lapsiaan numeroilla nimen sijaan. Numero Ykkönen on viettänyt neljä vuotta Kuussa eristyksissä isän käskystä, ilmeisesti turhaan. Numero Kakkonen yrittää vielä elää supersankarielämää ja toimii jonkinlaisena naamioituneena kostajana. Numero Kolmonen on ryhtynyt näyttelijäksi, mutta menettänyt tyttärensä avioerossa. Numero Nelonen juo, polttaa ja rännittää kaikkia huumeita mitä käsiinsä saa jottei hänen supervoimansa, haamujen näkeminen, toimisi. Jos Nelosen pää hiukan selviää, hän näkee usein Numero Kutosen joka on kuollut nuorena epäselvissä oloissa.
Numero Vitonen on puolestaan kadonnut 13-vuotiaana, mutta pian isän kuoltua hän ilmestyy jälleen paikalle, ulkoisesti lainkaan vanhentumatta. Vitosen näkökulmasta aikaa on kuitenkin kulunut 45 vuotta. Nuori Aidan Gallagher tekee mainion roolityön Numero Vitosena, kärkkäänä ja pilkallisena teininä, joka ottaa sisarusparven johdon käsiinsä.
Tärkeimmässä roolissa Vanya Hargreevesinä eli Numero Seiskana näyttelee Ellen Page. Pagelle sankarigenre ei ole vieras. Hän oli kahdessa X-Men-elokuvassa (2006, 2014) Kitty Pryde, ja vaikka hänen ruutuaikansa elokuvissa ei ollut kovin suuri, oli hänen roolinsa merkittävä ja mieleenpainuva. Page on toki kunnostautunut vakavammissa draamaelokuvissa ja Umbrella Academyn katsottuani on minun mahdotonta ajatella ketään muuta Vanyan / Numero Seiskan rooliin. Vanya elää normaalia elämää takarivin konserttiviulistina. Hänen ongelmansa näyttääkin olevan että hän on ainoa sisarista jolla ei ole supervoimia ja hän on sen vuoksi ollut koko lapsuutensa syrjitty ja ulkopuolinen.
Sisarusparven lisäksi mysteeriin sekaantuu kaksi naamareihin pukeutuvaa salamurhaajaa, Hazel (Cameron Britton) ja Cha-Cha (Mary J. Bilge), jotka näyttävät jahtaavan Numero Vitosta ja eivät kaihda sivullisia uhreja. Aluksi sivuhenkilöiltä vaikuttavista tappajista muodostuu sarjan edetessä yksi tärkein syy jatkaa sarjan katsomista.
Kuten rokkarin käsikirjoittamaan sarja(kuva)an sopii, musiikki on tärkeässä osassa sarjassa. Simon & Garfunkelin Hazy Shade of Winter saa uuden käsittelyn Gerard Wayltä itseltään. Tiffanyn I Think We're Alone Now pistää tanssimaan ja Woodkidin Run Boy Run juoksemaan. Lopussa soi viulu.
Umbrella Academyn ensimmäinen kausi päättyy cliffhangeriin ja jatkoa on selvästi tulossa. Ensimmäinen kausi oli lupaava, mutta vasta jatko ratkaisee jääkö sarja tv-historiaan, vai hautatuu muiden sarjakuva-sarjojen sedimentiin.
Jos olet supersankareiden ystävä, The Umbrella Academy on pakollista katsottavaa. Toisaalta sarja on riittävän outo, että saatat viehättyä siitä vaikkei genre sinänsä kiinnostaisi.
The Umbrella Academy (2019-)
K: Steve Blackman, Jeremy Slater (perustuen Gerard Wayn ja Gabriel Bán sarjakuvaan)★★★★
Kuten toinen fantastinen Netflix-sarja Locke & Key (2020), myös The Umbrella Academy (2019) perustuu sarjakuvaan, mutta sarjakuvan käsikirjoittajalla on tässä tapauksessa hiukan värikkäämpi tausta.
Umbrella Academy -sarjakuvat (Dark Horse 2007-2019) on käsikirjoittanut Gerard Way, joka kunnostautui 2000-luvun ensikymmenellä My Chemical Romance -yhtyeen nokkamiehenä. MCR:n albumi The Black Parade (2006) teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen ja kävimme jopa katsomassa yhtyeen keikan Helsingin jäähallissa heinäkuussa 2007. Vaikka jo Black Parade oli konseptialbumi, yhtyeen seuraava studioalbumi Danger Days: The True Lives of the Fabulous Killjoys (2010) oli varsinainen kuriositeetti! Albumin taustatarina oli silkkaa sarjis-scifiä ja Gerard Way myös julkaisi albumille jatkoa vuonna 2013 — sarjakuvana. Gerard Way ei toki ole lajissaan ainoa. Kotimainen CMX julkaisi scifi-konseptialbumin Talvikuningas vuonna 2007, mutta A.W. Yrjänä ei sentään jatkanut tarinaa sen jälkeen. Toisaalta Antti Hyyrynen on nyt Wayn kanssa aivan samoilla linjoilla kirjallaan Viiminen Atlantis (Like 2020). Samanniminen Stam1nan albumi julkaistiin 2010.
 |
| Sateenvarjosymboli esiintyy jokaisen jakson alkuteksteissä eri muodossa |
Fabulous Killjoysta poiketen Umbrella Academy on (ainakin toistaiseksi) ilman dedikoitua soundtrackiä mutta se on nautittavissa sarjakuvan lisäksi tv-sarjamuodossa. Musiikilla on kuitenkin tv-sarjassa tärkeä rooli.
Umbrella Academy kertoo seitsemän sisarpuolen muodostamasta supersankariryhmästä, joka palaa vuosien jälkeen yhteen selvittämään ottoisänsä kuolemaan liittyvää mysteeriä. Sarjan maailma on outo ja vinksahtanut eivätkä supersankaritkaan ole perinteisiä Marvel/DC-sankareita. Ehkä lähin verrokki tunnelmalle löytyy Alan Mooren legendaarisesta Watchmen-sarjakuvasta (DC 1986-1987).
Vaikka päähenkilöt ovat sankareita, heillä on tukku inhimillisiä ja vähemmän inhimillisiä ongelmia. Kaikki kärsivät jonkinlaisesta isätraumasta. Sisarusten menehtynyt ottoisä Reginald Hargreeves (esittäjänä Colm Feore) on ollut tiukka ja rakkaudeton kasvattaja, enemmän rehtori kuin isä, joka on kaiken lisäksi kutsunut lapsiaan numeroilla nimen sijaan. Numero Ykkönen on viettänyt neljä vuotta Kuussa eristyksissä isän käskystä, ilmeisesti turhaan. Numero Kakkonen yrittää vielä elää supersankarielämää ja toimii jonkinlaisena naamioituneena kostajana. Numero Kolmonen on ryhtynyt näyttelijäksi, mutta menettänyt tyttärensä avioerossa. Numero Nelonen juo, polttaa ja rännittää kaikkia huumeita mitä käsiinsä saa jottei hänen supervoimansa, haamujen näkeminen, toimisi. Jos Nelosen pää hiukan selviää, hän näkee usein Numero Kutosen joka on kuollut nuorena epäselvissä oloissa.
Numero Vitonen on puolestaan kadonnut 13-vuotiaana, mutta pian isän kuoltua hän ilmestyy jälleen paikalle, ulkoisesti lainkaan vanhentumatta. Vitosen näkökulmasta aikaa on kuitenkin kulunut 45 vuotta. Nuori Aidan Gallagher tekee mainion roolityön Numero Vitosena, kärkkäänä ja pilkallisena teininä, joka ottaa sisarusparven johdon käsiinsä.
Sisarusparven lisäksi mysteeriin sekaantuu kaksi naamareihin pukeutuvaa salamurhaajaa, Hazel (Cameron Britton) ja Cha-Cha (Mary J. Bilge), jotka näyttävät jahtaavan Numero Vitosta ja eivät kaihda sivullisia uhreja. Aluksi sivuhenkilöiltä vaikuttavista tappajista muodostuu sarjan edetessä yksi tärkein syy jatkaa sarjan katsomista.
Kuten rokkarin käsikirjoittamaan sarja(kuva)an sopii, musiikki on tärkeässä osassa sarjassa. Simon & Garfunkelin Hazy Shade of Winter saa uuden käsittelyn Gerard Wayltä itseltään. Tiffanyn I Think We're Alone Now pistää tanssimaan ja Woodkidin Run Boy Run juoksemaan. Lopussa soi viulu.
Umbrella Academyn ensimmäinen kausi päättyy cliffhangeriin ja jatkoa on selvästi tulossa. Ensimmäinen kausi oli lupaava, mutta vasta jatko ratkaisee jääkö sarja tv-historiaan, vai hautatuu muiden sarjakuva-sarjojen sedimentiin.
Jos olet supersankareiden ystävä, The Umbrella Academy on pakollista katsottavaa. Toisaalta sarja on riittävän outo, että saatat viehättyä siitä vaikkei genre sinänsä kiinnostaisi.
Comments
Post a Comment