Kohti Hämähäkkiversumia
Aloittaessani blogitusta kolme ja puoli vuotta sitten tarkoitukseni oli kirjoittaa yleistä kulttuuriblogia. Pienen mutta äänekkään yleisönosan silmissä olen kuitenkin leimaantunut "sarjakuvabloggariksi". Teidän pyynnöstänne jatkan siis sarjakuva-elokuva-aiheesta. Päähenkilönä tänään on Spider-Man, eli kotimaisittain Hämähäkkimies.
Hämähäkkimies on supersankarien tunnettuudessa joko ykkös- tai kakkossijalla, listasta riippuen. Googlen mukaan Spider-Man on myös kaikkien aikojen tuottoisin supersankari. Onko tämän syy vai seuraus sille että Hämis-elokuville on 2010-luvulla tehty peräti kaksi uudelleenkäynnistystä, yksi spin-off ja näytelmäelokuvien lisäksi yksi ison rahan animaatio.
Käsittelen tänään 2010-luvun Spider-Man-elokuvat, poislukien Spider-Man: Homecoming (2017), josta kirjoitin aiemmin. Itse hämähäkkien lisäksi keitosta löytyy (hämähäkin)myrkkyä! Kaikki mainitut elokuvat löytyvät suoratoistopalvelujen vuokraamoista ja osan pääsee katsomaan kuukausimaksulla esim. Netflixistä.
Vuosien kuluessa Peter varttuu aikuiseksi, siirtyy yliopistoon ja myöhemmin työelämään. Tosin tämä ei tapahdu aivan reaaliajassa, muutenhan Peter olisi jo eläkkeellä. Toisin kun esim. Aku Ankassa, Marvel-sarjakuvissa aika ei kuitenkaan seiso täysin paikallaan, vaan hahmot vanhenevat hitaasti ja menneisyyden tapahtumat muistetaan, ainakin osittain. Yleisen näkemyksen mukaan Marvelin liukuva aikajanalla noin neljän vuoden sarjakuvat vastaavat yhtä vuotta. Todellisen ajan kuluessa "Marvel-ajan" alkupiste, oikeasti vuosi 1961, siirtyy lähemmäs nykyaikaa, ja on nyt noin vuodessa 2005. Peter on siis vanhentunut sarjakuvien aikana n. 15 vuotta ja kolkuttelee nyt kolmeakymppiä.
Varttuessaan Peter Parker on kohdannut useita normaalin ihmiselämän käänteitä. Hän on menettänyt läheisiään. Hänen työpaikkansa eivät ole kovin pysyviä. Hänellä on jatkuvasti rahahuolia. Lemmensuhteet eivät aina suju toivotulla tavalla.
K: Chris McKenna, Erik Sommers
★★★★
K: Phil Lord, Rodney Rothman
★★★★
Vaikka Sony lainasi Spider-Manin Disneyn käyttöön MCU-elokuviin, Sony säilytti oikeuden myös jatkaa omia Spider-Man -elokuviaan. Sony ei kuitenkaan tee suoraan kilpailevaa live action -elokuvien sarjaa vaan keskittyy animaatioon (ja tekemään omia elokuvia Hämähäkkimiehen vihollisista). Animaatioelokuvan tekeminen sarjakuvan pohjalta on jo lähtökohdiltaan toimiva ratkaisu, mutta kovin monta kertaa niitä ei ole tehty niin isolla budjetilla kuin elokuvaa Spider-Man: Into the Spider-Verse (2018)!
Spider-Verse perustuu löyhästi samannimiseen juonenkaareen joka esiintyi sarjakuvissa vuosina 2014-2015. Kuten nimestä saattaa päätellä, se pöyhii Marvel-sarjakuvissa usein toistuvaa aihetta rinnakkaisista todellisuuksista. Elokuva alkaa nuoren Miles Moralesin silmin. Miles saa supervoimat hämähäkin puraisusta ja törmää pian sen jälkeen "oikeaan" Spider-Maniin, Peter Parkeriin. Rikollispomo Wilson Fisk (alias Kingpin) suunnittelee jotain kamaluuksia, jotka Peter ja Miles yrittävät yhdessä estää. Myöhemmin Milesia auttaa supervoimainen tyttö Gwen Stacy, alias Spider-Gwen.
Kingpinin hahmo saattaa olla tuttu Netflixin Daredevil-tv-sarjasta (2015-2018). Kingpin on yksi Marvel-sarjakuvien inhimillisimmistä pahiksista. Hänet on esitelty jo 1967 ja hän on varsinainen super-mafioso: täysin häikäilemätön ja raaka, mutta samalla perheestään huolehtiva ja kunnian mies. Sarjakuvissa Kingpinin kohtalo on usein traaginen. Tavoitellessaan valtaa ja rikkauksia hän menettää enemmän kuin saa.
Miles Morales puolestaan esiintyi sarjakuvissa ensimmäisen kerran vasta 2011, ns. Ultimate Marvelin puolella. Hän on Brian Michael Bendisin luomus. Bendis on yksi 2000-luvun tuotteliaimpia ja vaikutusvaltaisempia Marvel-käsikirjoittajia. Hänen jaksoaan Daredevil-sarjakuvan käsikirjoittajana 2001-2006 pidetään yhtenä lehden historian parhaista, ja juuri tällä ajanjaksolla Kingpinin hahmo saa lisää syvyyttä. Bendis onkin ollut myös Spider-Versen taustavoimissa, mutta häntä ei mainita suoraan käsikirjoittajana.
Spider-Gwen on hahmoista tuorein. Vaikka Gwen Stacy esiintyi Spider-Man-sarjakuvissa ensimmäisen kerran jo vuonna 1965, rinnakkaisuniversumin supervoimainen versio Gwenistä nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 2015 minisarjassa Spider-Gwen (Marvel 2015). Erikoisuutena mainittakoon että suomalainen Rosi Kämpe on yksi Spider-Gwen: Ghost-Spider (Marvel 2019) sarjan nykyisistä piirtäjistä.
Juonesta ja muista henkilöhahmoista en paljasta tämän enempää, nimittäin jo alkumetreillä tulee useita yllätyksiä. Elokuva on jatkossakin vauhdikas, dramaattinen, hauska ja kaunis katsoa. Animaatio on osittain fotorealistista ja osittain sarjakuvaefektien kyllästämää. Musiikki iskee kuin nyrkki silmään. Elokuvasta saa eniten irti jos jo tuntee Spider-Manin taustoja, mutta toisaalta se ei ole aivan välttämätöntä. Tämä elokuva voi myös herättää kiinnostuksen Spider-Maniin. Jos et jaksa lukea sarjiksia, taustojen avaamisessa auttavat esimerkiksi seuraavaksi esittelemäni kaksi elokuvaa.
Spider-Man: Into the Spider-Verse oli elokuvateattereissa menestys ja se on saamassa jatkoa keväällä 2022. Animaation tuotantoa tuskin edes pandemia hidastaa.
K: James Vanderbilt, Alvin Sargent, Steve Kloves
★★★★
★★★½
K: Jeff Pinkner, Scott Rosenberg, Kelly Marcel
★★½
Venom (2018) on joukon erikoisuus ja siksi jätän sen tämän jutun viimeiseksi. Se on elokuva Hämähäkkimiehen vihollisesta ilman itse Hämähäkkimiestä. Juuri tästä syytä elokuva tuntuu irralliselta ja puolinaiselta.
Tom Hardy esittää päähänpotkittua reportteri Eddie Brockia, jonka tutkimukset johdattavat ulkoavaruudesta saapuneen mönjämäisen symbiootti-olion jäljille. Symbiootti joka tuntee nimen Venom liimautuu Brockiin ja muuntaa hänet mustaksi terävähampaiseksi superolennoksi. Symbiootin perässä on tietenkin ilkeitä ihmisiä jotka haluavat sen supervoimat itselleen.
Eddie Brock ja symbiootti Venom esiintyivät sarjakuvissa ensimmäisen kerran 1988. Venom oli aluksi Spider-Manin vihollinen, mutta itse Brock teki myöhemmin parannuksen ja hänestä kuoriutui jonkin sortin antisankari. Eddie Brock ja Venom esiintyivät myös Sam Raimin Spider-Man 3 (2007) -elokuvassa Topher Gracen esittämänä, puhtaasti vihollisen roolissa.
Tuore Venom (2018) perustuu alusta asti antisankari-asetelmaa. Muuta näkökulmaa olisi vaikea ajatellakaan kun Brock/Venom on kuitenkin elokuvan päähenkilö. Hardy näyttelee Brockia/Venomia hauskasti ja irroittaa huumoria tilanteista. Elokuvan pääseminen vauhtiin kestää kuitenkin kauan ja pääjuoni on melko yhdentekevä. Plussaa annan San Franciscon maisemien oivallisesta hyödyntämisestä.
Täysin aiheeseen liittymättä, katsoimme juuri edellisenä iltana vuoden 1997 David Fincher -rainan The Game, joka myös tapahtui Friscossa. Tällä tavalla elokuvien kautta voi hiukan kokea vieraiden kaupunkien tunnelmaa vaikkei oikeasti matkustamaan pääsekään.
Venom oli lippukassalla kohtuullinen menestys ja se on saamassa jatkoa näillä näkymin lokakuussa 2020. Venom 2:n kuvaukset ehdittiin viimeistellä helmikuussa ennen kuin pandemia lykkäsi monen muun elokuvan tuotantoa.
Hämähäkkimies on supersankarien tunnettuudessa joko ykkös- tai kakkossijalla, listasta riippuen. Googlen mukaan Spider-Man on myös kaikkien aikojen tuottoisin supersankari. Onko tämän syy vai seuraus sille että Hämis-elokuville on 2010-luvulla tehty peräti kaksi uudelleenkäynnistystä, yksi spin-off ja näytelmäelokuvien lisäksi yksi ison rahan animaatio.
Käsittelen tänään 2010-luvun Spider-Man-elokuvat, poislukien Spider-Man: Homecoming (2017), josta kirjoitin aiemmin. Itse hämähäkkien lisäksi keitosta löytyy (hämähäkin)myrkkyä! Kaikki mainitut elokuvat löytyvät suoratoistopalvelujen vuokraamoista ja osan pääsee katsomaan kuukausimaksulla esim. Netflixistä.
Hämähäkkimiehen suosion salaisuus
Stan Leen ja Steve Ditkon luoma Spider-Man esiintyi sarjakuvissa ensimmäisen kerran 1962. Ensiesiintymisensä aikoihin Peter Parker on nörttimäinen lukiolainen, jolla on tavallisen koulupojan huolet. Kun radioaktiivinen hämähäkki puree häntä, hän saa kokoonsa suhteutettuna hämähäkin voimat ja ketteryyden sekä kyvyn tarrautua seiniin ja kattoihin. Lisäksi hänelle siunaantuu kuudes aisti, spider-sense, joka varoittaa häntä vaarasta. Koska Peter on taitava kemisti ja insinööri, hän kehittää itse seittinesteen ja ranteisiin kiinnitettävät seitinheittimet. Näin on syntynyt Spider-Man, toisten mielestä sankari, mutta toisten mielestä kiusankappale!Vuosien kuluessa Peter varttuu aikuiseksi, siirtyy yliopistoon ja myöhemmin työelämään. Tosin tämä ei tapahdu aivan reaaliajassa, muutenhan Peter olisi jo eläkkeellä. Toisin kun esim. Aku Ankassa, Marvel-sarjakuvissa aika ei kuitenkaan seiso täysin paikallaan, vaan hahmot vanhenevat hitaasti ja menneisyyden tapahtumat muistetaan, ainakin osittain. Yleisen näkemyksen mukaan Marvelin liukuva aikajanalla noin neljän vuoden sarjakuvat vastaavat yhtä vuotta. Todellisen ajan kuluessa "Marvel-ajan" alkupiste, oikeasti vuosi 1961, siirtyy lähemmäs nykyaikaa, ja on nyt noin vuodessa 2005. Peter on siis vanhentunut sarjakuvien aikana n. 15 vuotta ja kolkuttelee nyt kolmeakymppiä.
Varttuessaan Peter Parker on kohdannut useita normaalin ihmiselämän käänteitä. Hän on menettänyt läheisiään. Hänen työpaikkansa eivät ole kovin pysyviä. Hänellä on jatkuvasti rahahuolia. Lemmensuhteet eivät aina suju toivotulla tavalla.
 |
| The Amazing Spider-Man nro 121:n pahaenteinen kansi (Marvel 1973) |
Supersankarina Spider-Man kohtaa jatkuvasti ylivoimaisia vastuksia. Hän joutuu perääntymään taisteluista, usein haavoitettuna. Suuri yleisökään ei ole aina Spider-Manin puolella. Captain America, Iron Man ja Thor ovat tavallisen kansan rakastamia sankareita, mutta Spider-Man ei nauti samanlaista yleistä suosiota. Mutta juuri tämä akuankkamainen päähänpotkitun selviytyjän ja toisaalta jeesusmaisen sijaiskärsijän rooli tekee Hämiksestä sarjakuvakansan suosikin.
With great power there must also come -- great responsibility!Suurien voimien myötä täytyy seurata myös suuri vastuu. Tämä on Peter Parkerin, Hämähäkkimiehen, ylväs periaate.
Elokuvat
Aloitan elokuva-arviot käänteisessä järjestyksessä, uusimmasta ja kohti vanhempia.
Spider-Man: Far from Home (2019)
O: Jon WattsK: Chris McKenna, Erik Sommers
★★★★
Spider-Man: Far From Home (2019) on Marvel Cinematic Universe (MCU) -elokuvasarjan 23. osa. Se tapahtuu pian Avengers: Endgame (2019) -elokuvan loppuhuipennuksen jälkeen. Endgamen ratkaisuun viitataan suoraan heti elokuvan alussa, ja vaikka tämä elokuva tarinansa puolesta voisi olla melko itsenäinen, on se sidottu tiukasti aiempiin Marvel-elokuviin. MCU-kaanonin tunteminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä tästä elokuvasta nauttiakseen.
Elokuvassa Peter Parker (edelleen Tom Holland) matkustaa luokkaretkelle Eurooppaan, mutta matkaan tulee mutkia kun Nick Fury (yhä Samuel L. Jackson) pyytää Peterin apua koko maapalloa uhkaavan kriisin ratkaisemiseen. Avuksi saapuu myös supervoimainen Quentin Beck (esittäjänä mainio Jake Gyllenhaal), joka käyttää sankarinimeä Mysterio. Mutta kaikki ei olekaan aivan sitä miltä aluksi näyttää.
Edeltävän Homecomingin lailla, Far from Home on varsin onnistunut viihdepläjäys. Huumoria ja vauhtia ei säästellä, eikä loppupuolella jännitystäkään. Ilman Avengerien tukea, Spider-Man on altavastaajan osassa, kuten asiaan kuuluu, ja voittoon kuuluu aina palanen kärsimystä. Jos supersankarikerros kuoritaan päältä, Far from Home on risteytys amerikkalaista lomaelokuvaa ja synkkää agenttielokuvaa (Bourne tai M:I). Molemmissa lajityypeissä reissataan pitkin poikin Eurooppaa, kaupungista toiseen. Nyt korona-aikana elokuvaa uudelleen katsoessa, tunnen eräänlaista haikeutta. Keväällä 2020 Far from Homea ei yksinkertaisesti voitaisi kuvata. Elokuvan tarkoituksellinen vakavampi alavire kommentoi totuudenjälkeistä aikaa ja valeuutisia, eikä se viesti toki ole mihinkään vuodessa haalistunut.
MCU:n Spider-Man eroaa päälinjan Marvel-sarjakuvien Hämiksestä. Sarjakuvissa Peter menee jossain vaiheessa naimisiin Mary Janen kanssa, ja vaikka elokuvissa Peterin lämpimien tunteiden kohde on nimeltään MJ, hän ei selvästi ole sama MJ kuin sarjakuvissa. Elokuvan Michelle Jones on sosiaalisesti kömpelö mutta kuitenkin ihastuttava tiedenörtti, kun taas sarjakuvien Mary Jane on nenäkäs mutta kuitenkin ihastuttava malli ja näyttelijä. Elokuvan Flash Thompson on hauska heppu joka hieman pottuilee Peterille, kun taas sarjakuvien Flash on aluksi atleettinen kiusaaja (ns. jock), josta tulee myöhemmin Peterin kaveri ja Spider-Manin fani, ja joka vielä myöhemmin haavoittuu terrorismin vastaisessa sodassa. Spider-Manin syntytarinaa ei myöskään ole MCU:ssa missään vaiheessa kerrottu. Koska sarjakuvissa tärkeää Ben-setää ei elokuvissa mainita, voimme olettaa että MCU Peter Parkerin kokemuspohja on vähemmän traumaattinen kuin sarjakuvissa.
Spider-Man on ollut niin suosittu että hänestä on sarjakuvissakin esiintynyt useita eri versioita. Muutaman näistä versioista räjäyttää ruudulle seuraava elokuva.
Elokuvassa Peter Parker (edelleen Tom Holland) matkustaa luokkaretkelle Eurooppaan, mutta matkaan tulee mutkia kun Nick Fury (yhä Samuel L. Jackson) pyytää Peterin apua koko maapalloa uhkaavan kriisin ratkaisemiseen. Avuksi saapuu myös supervoimainen Quentin Beck (esittäjänä mainio Jake Gyllenhaal), joka käyttää sankarinimeä Mysterio. Mutta kaikki ei olekaan aivan sitä miltä aluksi näyttää.
Edeltävän Homecomingin lailla, Far from Home on varsin onnistunut viihdepläjäys. Huumoria ja vauhtia ei säästellä, eikä loppupuolella jännitystäkään. Ilman Avengerien tukea, Spider-Man on altavastaajan osassa, kuten asiaan kuuluu, ja voittoon kuuluu aina palanen kärsimystä. Jos supersankarikerros kuoritaan päältä, Far from Home on risteytys amerikkalaista lomaelokuvaa ja synkkää agenttielokuvaa (Bourne tai M:I). Molemmissa lajityypeissä reissataan pitkin poikin Eurooppaa, kaupungista toiseen. Nyt korona-aikana elokuvaa uudelleen katsoessa, tunnen eräänlaista haikeutta. Keväällä 2020 Far from Homea ei yksinkertaisesti voitaisi kuvata. Elokuvan tarkoituksellinen vakavampi alavire kommentoi totuudenjälkeistä aikaa ja valeuutisia, eikä se viesti toki ole mihinkään vuodessa haalistunut.
MCU:n Spider-Man eroaa päälinjan Marvel-sarjakuvien Hämiksestä. Sarjakuvissa Peter menee jossain vaiheessa naimisiin Mary Janen kanssa, ja vaikka elokuvissa Peterin lämpimien tunteiden kohde on nimeltään MJ, hän ei selvästi ole sama MJ kuin sarjakuvissa. Elokuvan Michelle Jones on sosiaalisesti kömpelö mutta kuitenkin ihastuttava tiedenörtti, kun taas sarjakuvien Mary Jane on nenäkäs mutta kuitenkin ihastuttava malli ja näyttelijä. Elokuvan Flash Thompson on hauska heppu joka hieman pottuilee Peterille, kun taas sarjakuvien Flash on aluksi atleettinen kiusaaja (ns. jock), josta tulee myöhemmin Peterin kaveri ja Spider-Manin fani, ja joka vielä myöhemmin haavoittuu terrorismin vastaisessa sodassa. Spider-Manin syntytarinaa ei myöskään ole MCU:ssa missään vaiheessa kerrottu. Koska sarjakuvissa tärkeää Ben-setää ei elokuvissa mainita, voimme olettaa että MCU Peter Parkerin kokemuspohja on vähemmän traumaattinen kuin sarjakuvissa.
Spider-Man on ollut niin suosittu että hänestä on sarjakuvissakin esiintynyt useita eri versioita. Muutaman näistä versioista räjäyttää ruudulle seuraava elokuva.
Spider-Man: Into the Spider-Verse (2018)
O: Bob Perschietti, Peter Ramsey, Rodney RothmanK: Phil Lord, Rodney Rothman
★★★★
Vaikka Sony lainasi Spider-Manin Disneyn käyttöön MCU-elokuviin, Sony säilytti oikeuden myös jatkaa omia Spider-Man -elokuviaan. Sony ei kuitenkaan tee suoraan kilpailevaa live action -elokuvien sarjaa vaan keskittyy animaatioon (ja tekemään omia elokuvia Hämähäkkimiehen vihollisista). Animaatioelokuvan tekeminen sarjakuvan pohjalta on jo lähtökohdiltaan toimiva ratkaisu, mutta kovin monta kertaa niitä ei ole tehty niin isolla budjetilla kuin elokuvaa Spider-Man: Into the Spider-Verse (2018)!
Spider-Verse perustuu löyhästi samannimiseen juonenkaareen joka esiintyi sarjakuvissa vuosina 2014-2015. Kuten nimestä saattaa päätellä, se pöyhii Marvel-sarjakuvissa usein toistuvaa aihetta rinnakkaisista todellisuuksista. Elokuva alkaa nuoren Miles Moralesin silmin. Miles saa supervoimat hämähäkin puraisusta ja törmää pian sen jälkeen "oikeaan" Spider-Maniin, Peter Parkeriin. Rikollispomo Wilson Fisk (alias Kingpin) suunnittelee jotain kamaluuksia, jotka Peter ja Miles yrittävät yhdessä estää. Myöhemmin Milesia auttaa supervoimainen tyttö Gwen Stacy, alias Spider-Gwen.
Kingpinin hahmo saattaa olla tuttu Netflixin Daredevil-tv-sarjasta (2015-2018). Kingpin on yksi Marvel-sarjakuvien inhimillisimmistä pahiksista. Hänet on esitelty jo 1967 ja hän on varsinainen super-mafioso: täysin häikäilemätön ja raaka, mutta samalla perheestään huolehtiva ja kunnian mies. Sarjakuvissa Kingpinin kohtalo on usein traaginen. Tavoitellessaan valtaa ja rikkauksia hän menettää enemmän kuin saa.
Miles Morales puolestaan esiintyi sarjakuvissa ensimmäisen kerran vasta 2011, ns. Ultimate Marvelin puolella. Hän on Brian Michael Bendisin luomus. Bendis on yksi 2000-luvun tuotteliaimpia ja vaikutusvaltaisempia Marvel-käsikirjoittajia. Hänen jaksoaan Daredevil-sarjakuvan käsikirjoittajana 2001-2006 pidetään yhtenä lehden historian parhaista, ja juuri tällä ajanjaksolla Kingpinin hahmo saa lisää syvyyttä. Bendis onkin ollut myös Spider-Versen taustavoimissa, mutta häntä ei mainita suoraan käsikirjoittajana.
Spider-Gwen on hahmoista tuorein. Vaikka Gwen Stacy esiintyi Spider-Man-sarjakuvissa ensimmäisen kerran jo vuonna 1965, rinnakkaisuniversumin supervoimainen versio Gwenistä nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 2015 minisarjassa Spider-Gwen (Marvel 2015). Erikoisuutena mainittakoon että suomalainen Rosi Kämpe on yksi Spider-Gwen: Ghost-Spider (Marvel 2019) sarjan nykyisistä piirtäjistä.
Juonesta ja muista henkilöhahmoista en paljasta tämän enempää, nimittäin jo alkumetreillä tulee useita yllätyksiä. Elokuva on jatkossakin vauhdikas, dramaattinen, hauska ja kaunis katsoa. Animaatio on osittain fotorealistista ja osittain sarjakuvaefektien kyllästämää. Musiikki iskee kuin nyrkki silmään. Elokuvasta saa eniten irti jos jo tuntee Spider-Manin taustoja, mutta toisaalta se ei ole aivan välttämätöntä. Tämä elokuva voi myös herättää kiinnostuksen Spider-Maniin. Jos et jaksa lukea sarjiksia, taustojen avaamisessa auttavat esimerkiksi seuraavaksi esittelemäni kaksi elokuvaa.
Spider-Man: Into the Spider-Verse oli elokuvateattereissa menestys ja se on saamassa jatkoa keväällä 2022. Animaation tuotantoa tuskin edes pandemia hidastaa.
The Amazing Spider-Man (2012)
O: Marc WebbK: James Vanderbilt, Alvin Sargent, Steve Kloves
★★★★
The Amazing Spider-Man (2012) on rebootti ensikymmenluvun Spider-Man-elokuvasarjalle (2002, 2004, 2007), jotka ohjasi Sam Raimi ja joissa Tobey Maguire näytteli Peter Parkeria. Nyt ohjaajana toimii Marc Webb ja Hämistä näyttelee Andrew Garfield. Webb tunnetaan kaiketi parhaiten omalaatuisesta romanttisesta komediastaan 500 Days of Summer (2009), joka ei ole ollenkaan huono, ja Garfield on myöhemmin näytellyt mm. sotakuvauksessa Hacksaw Ridge (2016), jonka kehuin taivaisiin. Harry Pottereiden käsikirjoittajana tuttu Steve Kloves on osana käsikirjoitustiimiä, mutta en osaa sanoa miten se näkyisi elokuvassa.
Pidin aikoinaan tätä 2010-luvun reboottia tarpeettomana ja en käynyt katsomassa elokuvia teatterissa. Elokuvien mainonta oli mielestäni suunnattu nuorille ja siksi oletin että elokuvista on tehty teini-hömppää synkkien Raimi-tulkintojen vastapainoksi. Katsoimme elokuvat vasta männä kesänä perheen kanssa Netflixistä, ja totesin olleeni alunperin väärässä. Tarinan pohjavire on jopa synkempi kuin Raimin tulkinnoissa!
Hämähäkkimiehen syntytarina kerrotaan tässä elokuvassa kokonaan. Myös Peterin vanhemmilla on tarinassa osansa. Alkuperäisessä 1960-luvun sarjakuvissa Peteriä puri "radioaktiivinen" hämähäkki. Elokuvassa tämä on päivitetty "geneettisesti muuneltuun". Samaa katu-uskottavampaa selitystä käytettiin Ultimate Spider-Man sarjakuvassa (Marvel 2000-2011), jonka loi edellä mainittu Brian Michael Bendis, kuten myös Raimin elokuvassa Spider-Man (2002). Hämähäkin purema tapahtuu Oscorp-yrityksen tutkimuskeskuksessa, mikä on edelleen yhteistä Ultimate Spider-Manin kanssa. Sarjakuvia lukeneille Oscorp on tuttu konnamaisen Norman Osbornin yrityksenä ja Osborn itse on yksi Hämiksen pahimpia vihollisia, ellei kaikkein pahin. Erityisen paha ristiriita syntyy siitä että Normanin poika Harry on yksi Peterin parhaista ystävistä, ellei kaikkein paras. Kovalle Spider-Man fanille elokuvassa valittu linja, jossa Norman Osborn on ainoastaan taustavaikuttaja, on lievä pettymys. Toki Willem Dafoen 2000-luvun versiota Norman Osbornista on vaikea ylittää. Mietinkin onko niin että Spider-Man-sarjakuvien maailma on niin laaja että suorastaan tarvitaan nämä useat elokuvaversiot ja rebootit että saadaan tutkittua se joka puolelta. Kaikkien tärkeiden hahmojen mahduttaminen yhteen elokuvasarjaan ei vain onnistuisi.
Vaikka Norman Osborn on jossain taustalla, tämän elokuvan varsinaisen konnan roolin saa tohtori Curt Connors alias The Lizard (suomeksi Lisko). Lisko on eräänlainen Dr. Jekyll / Mr. Hyde hahmo. Muuttuessaan Liskoksi hän menettää ihmisyytensä ja älykkyytensä. Jos hän onnistuu palaamaan ihmishahmoon, katuu hän tekojaan liskona.
Osbornia ja Lizardia tärkeämpiä henkilötä elokuvassa ovat Gwen Stacy ja hänen isänsä poliisikomisario Stacy. Juuri Gwen Stacy oli Peterin ensirakkaus 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun Spider-Man-sarjakuvissa. Vaikka MJ Watson vei myöhemmin Peterin sydämen, Gweniä Peter ei ole unohtanut koskaan.
Hämähäkkimiehen syntytarina kerrotaan tässä elokuvassa kokonaan. Myös Peterin vanhemmilla on tarinassa osansa. Alkuperäisessä 1960-luvun sarjakuvissa Peteriä puri "radioaktiivinen" hämähäkki. Elokuvassa tämä on päivitetty "geneettisesti muuneltuun". Samaa katu-uskottavampaa selitystä käytettiin Ultimate Spider-Man sarjakuvassa (Marvel 2000-2011), jonka loi edellä mainittu Brian Michael Bendis, kuten myös Raimin elokuvassa Spider-Man (2002). Hämähäkin purema tapahtuu Oscorp-yrityksen tutkimuskeskuksessa, mikä on edelleen yhteistä Ultimate Spider-Manin kanssa. Sarjakuvia lukeneille Oscorp on tuttu konnamaisen Norman Osbornin yrityksenä ja Osborn itse on yksi Hämiksen pahimpia vihollisia, ellei kaikkein pahin. Erityisen paha ristiriita syntyy siitä että Normanin poika Harry on yksi Peterin parhaista ystävistä, ellei kaikkein paras. Kovalle Spider-Man fanille elokuvassa valittu linja, jossa Norman Osborn on ainoastaan taustavaikuttaja, on lievä pettymys. Toki Willem Dafoen 2000-luvun versiota Norman Osbornista on vaikea ylittää. Mietinkin onko niin että Spider-Man-sarjakuvien maailma on niin laaja että suorastaan tarvitaan nämä useat elokuvaversiot ja rebootit että saadaan tutkittua se joka puolelta. Kaikkien tärkeiden hahmojen mahduttaminen yhteen elokuvasarjaan ei vain onnistuisi.
Vaikka Norman Osborn on jossain taustalla, tämän elokuvan varsinaisen konnan roolin saa tohtori Curt Connors alias The Lizard (suomeksi Lisko). Lisko on eräänlainen Dr. Jekyll / Mr. Hyde hahmo. Muuttuessaan Liskoksi hän menettää ihmisyytensä ja älykkyytensä. Jos hän onnistuu palaamaan ihmishahmoon, katuu hän tekojaan liskona.
Osbornia ja Lizardia tärkeämpiä henkilötä elokuvassa ovat Gwen Stacy ja hänen isänsä poliisikomisario Stacy. Juuri Gwen Stacy oli Peterin ensirakkaus 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun Spider-Man-sarjakuvissa. Vaikka MJ Watson vei myöhemmin Peterin sydämen, Gweniä Peter ei ole unohtanut koskaan.
 |
| Peter Parkerin kaksi naista: Gwen Stacy ja Mary Jane Watson. Ruutu numerosta 121 (kesäkuu 1973). |
The Amazing Spider-Man (2012) on lopulta tragedia ja se tekee elokuvasta ennalta-arvaamattoman ja toimivan. Tietty sarjakuvaälyttömyys kuuluu asiaan, mutta vahvat näyttelijät tuovat tapahtumiin todentuntua. Jos mainitaan pari, Emma Stone on Gwen ja Martin Sheen on Ben Parker. Suosittelen leffaa kaikille Hämiksestä vähänkin kiinnostuneille!
The Amazing Spider-Man 2 (2014)
O: Marc Webb
K: Alex Kurtzman, Roberto Orci, Jeff Pinkner
★★★½
The Amazing Spider-Man 2 (2014) täydentää ykkösosan tarinan ja toistaa samalla erään 1970-luvun Spider-Man-sarjakuvien juonenkaaren, vaikka ei aivan yksi yhteen. Norman Osborn nähdään lyhyesti tämän elokuvan alussa ja nyt myös Peterin ystävä Harry Osborn astuu kuvioihin. Harry oli tärkeä henkilö Sam Raimin Spider-Man-elokuvissa James Francon esittämänä. Nyt häntä näyttelee Dane DeHaan. Spider-Manin päävastustaja elokuvassa on Max Dillon alias Electro, roolissa Jamie Foxx. Sarjakuvissa Electro on ahne ammattirikollinen, mutta elokuvassa hän on enemmän ykkösosan Lizardin kaltainen surullinen hahmo.
Kakkososa ei ole aivan niin onnistunut kuin ensimmäinen. Siinä on enemmän sarjakuva-älyttömyyttä, joka on tällä kertaa hieman ristiriidassa tragedian kanssa. Silti nämä kaksi Amazing Hämis-leffaa kannataa katsoa parina.
Vaikka suunnitelmia olikin, The Amazing Spider-Man -elokuvien sarja ei saanut enää jatkoa, vaan Hämis portattiin MCU:n puolelle elokuvassa Captain America: Civil War (2016).
Elokuva löytyy tätä kirjoittaessa Netflixistä.
Kakkososa ei ole aivan niin onnistunut kuin ensimmäinen. Siinä on enemmän sarjakuva-älyttömyyttä, joka on tällä kertaa hieman ristiriidassa tragedian kanssa. Silti nämä kaksi Amazing Hämis-leffaa kannataa katsoa parina.
Vaikka suunnitelmia olikin, The Amazing Spider-Man -elokuvien sarja ei saanut enää jatkoa, vaan Hämis portattiin MCU:n puolelle elokuvassa Captain America: Civil War (2016).
Elokuva löytyy tätä kirjoittaessa Netflixistä.
Venom (2018)
O: Ruben FleischerK: Jeff Pinkner, Scott Rosenberg, Kelly Marcel
★★½
Venom (2018) on joukon erikoisuus ja siksi jätän sen tämän jutun viimeiseksi. Se on elokuva Hämähäkkimiehen vihollisesta ilman itse Hämähäkkimiestä. Juuri tästä syytä elokuva tuntuu irralliselta ja puolinaiselta.
Tom Hardy esittää päähänpotkittua reportteri Eddie Brockia, jonka tutkimukset johdattavat ulkoavaruudesta saapuneen mönjämäisen symbiootti-olion jäljille. Symbiootti joka tuntee nimen Venom liimautuu Brockiin ja muuntaa hänet mustaksi terävähampaiseksi superolennoksi. Symbiootin perässä on tietenkin ilkeitä ihmisiä jotka haluavat sen supervoimat itselleen.
Eddie Brock ja symbiootti Venom esiintyivät sarjakuvissa ensimmäisen kerran 1988. Venom oli aluksi Spider-Manin vihollinen, mutta itse Brock teki myöhemmin parannuksen ja hänestä kuoriutui jonkin sortin antisankari. Eddie Brock ja Venom esiintyivät myös Sam Raimin Spider-Man 3 (2007) -elokuvassa Topher Gracen esittämänä, puhtaasti vihollisen roolissa.
Tuore Venom (2018) perustuu alusta asti antisankari-asetelmaa. Muuta näkökulmaa olisi vaikea ajatellakaan kun Brock/Venom on kuitenkin elokuvan päähenkilö. Hardy näyttelee Brockia/Venomia hauskasti ja irroittaa huumoria tilanteista. Elokuvan pääseminen vauhtiin kestää kuitenkin kauan ja pääjuoni on melko yhdentekevä. Plussaa annan San Franciscon maisemien oivallisesta hyödyntämisestä.
Täysin aiheeseen liittymättä, katsoimme juuri edellisenä iltana vuoden 1997 David Fincher -rainan The Game, joka myös tapahtui Friscossa. Tällä tavalla elokuvien kautta voi hiukan kokea vieraiden kaupunkien tunnelmaa vaikkei oikeasti matkustamaan pääsekään.
Venom oli lippukassalla kohtuullinen menestys ja se on saamassa jatkoa näillä näkymin lokakuussa 2020. Venom 2:n kuvaukset ehdittiin viimeistellä helmikuussa ennen kuin pandemia lykkäsi monen muun elokuvan tuotantoa.
Comments
Post a Comment