Sovituksia
Tänään minulla on aiheena kaksi painoteosta sekä niiden elokuvasovitukset. Yhdistävänä tekijänä on teosten sijoittuminen eri tavoilla dystooppisiin maailmoihin.
Never Let Me Go (lienee suomennettu nimellä Ole luonani aina) on japanilais-brittiläisen Kazuo Ishiguron kuudes romaani. Se on jossain yhteyksissä mainittu tieteiskirjallisuudeksi ja olikin ehdolla vuoden 2006 Arthur C. Clarke -palkinnon saajaksi. (Ehkä tiedätkin että Clarken nimeä kantava palkinto myönnetään vuosittain parhaalle Briteissä julkaistulle tieteiskirjalle.)
Kirja ei ole tyypillistä scifiä. Sen tapahtumat sijoittuvat 1980- ja 1990-luvun Britanniaan dystooppiseen rinnakkaistodellisuuteen ja siinä on oikeastaan vain yksi tieteis-elementti. Yksi teknologia on kehittynyt 1950-luvulta lähtien todellisuudesta poiketen ja tämän teknologian kehitys vaikuttaa syvästi koko maailmaan ja erityisesti päähenkilöiden elämään.
Toisissa arvosteluissa kirja on mainittu kasvutarinaksi tai rakkaustarinaksi tai vertauskuvaksi ihmisen kuolevaisuudesta. Itse koin että kirjan (ainoa) tarkoitus on paljastaa vähitellen lukijalle kuvitteellinen maailma johon kirja sijoittuu. Lähinnä kirjan genre on mielestäni kauhu-scifi, eli Clarken palkinnon saajaksi kirja oli oikeassa seurassa.
Kirjan varsinaisena tapahtumahetkenä on 1990-luvun loppu. Minäkertojana toimii Kathy H, joka on ammatiltaan "carer". Mitä tähän ammattiin sisältyy, selviää vähitellen. Kathy muistelee lapsuuttaan Hailshamin sisäoppilaitoksessa. Koulu ja sen oppilaat ovat olleet jollain tavalla erityisiä, ja tämäkin erityisluonne selviää vähitellen. Kertomuksen keskiöön nousevat hänen koulutoverinsa Tommy ja Ruth. Kathy vihjailee lukijalle asioita sopivasti etukäteen, niin ettei ainakaan tieteis/dystopia-genreä tunteville mikään paljastus maailmasta tule yllätyksenä siinä vaiheessa kun se kirjoitetaan auki. Juuri vihjailu ja enteily ylläpitää kiinostusta ja voimistaa kirjan kauhu-elementtiä.
Ishigurolle on täytynyt olla tietoinen valinta sijoittaa kertomus 1990-luvulle, aikaan ennen kuin jokamiehellä oli pääsy nettiin. Kirjan maailmassa vallitsee jonkinlainen tietämättömyys jota on mahdotonta kuvitella ylläpidettäväksi netti-aikakaudella. Toisaalta jos Ishiguro kirjoittaisi teoksensa nyt, valeuutiset ja vaihtoehtoiset faktat voisivat ylläpitää vastaavaa tilannetta. Lopulta kirjan kuvaama maailma ei kuitenkaan ole kovin uskottava. Sen toteutuminen vaatisi valtavia muutoksia historian kulussa ja Ishiguro ei esitä tai perustele mitä nämä muutokset olisivat olleet.
Kirja oli lukukokemuksena vaikuttava ja ahdistava ja sillä tapaa koen Ishiguron onnistuneen. Kirjan sanoma tai tarkoitus jää kuitenkin minulle epäselväksi. Onko Ishiguro kenties halunnut ottaa kantaa ihmisoikeuksiin vai eläinten oikeuksiin? Onko kirjan tarkoitus olla jonkinlainen yleinen allegoria kuolevaisuudesta? Jos mikä tahansa näistä, scifi-ainekset hämärtävät kokonaisuutta ja sanomaa on vaikea poimia niiden joukosta.
Moitteistani huolimatta, jos dystopiat kiinnostavat tai haluat muuten vaan ahdistua, voit käyttää aikaasi huonomminkin kuin tämän kirjan lukemalla.
K: Alex Garland (perustuu Kazuo Ishiguron kirjaan)
5/10
Olin lukenut alkuperäisteoksen jo jonkin aikaa sitten ja poimin elokuvan katsottavaksi vasta äskettäin kun huomasin Alex Garlandin käsikirjoittaneen sen (ks. edellinen postini).
Elokuva on varsin uskollinen kirjalle, mikä on toisaalta sille miinusta. Kirjassa käytetty enteily ei vaan toimi elokuvassa. Jotkut kirjassa pitkään haudutetut asiat paljastetaan elokuvassa liian varhain eikä samanlaista kauhun ja ahdistuksen tunnetta pääse syntymään.
Elokuva toimii kirjaa enemmän kolmiodraamana. Minulle aiemmin tuntematon Carey Mulligan näyttelee Kathy H:ta. Tunnettu Keira Knightley esittää Ruthia ja Hacksaw Ridgestä minulle tutuksi tullut Andrew Garfield Tommyä. Hahmot tavoittavat varsin hyvin kirjalliset vastinparinsa. Domhnall Gleeson on elokuvan toisessa näytösessä merkittävässä sivuosassa. (Liekö tästä Garland bongannut hänet Ex Machinaan.)
Jos haluat vain tietää mistä Ishiguron teoksessa on kyse, tämä elokuva on nopea tapa päästä siitä perille. Mielummin kuitenkin suosittelen kirjaa.
Wolverine: Old Man Logan on alunperin ilmestynyt jatkosarjana Wolverine-lehden numeroissa 66-72 (vol. 3) ja Giant-Size Old Man Logan spesiaalissa. Sen on käsikirjoittanut jo aiemmin tässä blogissa hehkuttamani Mark Millar. Piirrostyöstä vastaa Steve McNiven.
Ei kai minun tarvitse esitellä Wolverineä, vanhaa veitsikättä? No, jos et todellakaan häntä tunne, olet elänyt pullossa viimeiset 20 vuotta. Onhan Wolverine yksi kaikkien aikojen suosituimmista supersankarihahmoista. Sen kehittivät alunperin käsikirjoittaja Len Wein ja piirtäjä John Romita Sr. vuonna 1974. Ensiesiintymisen piirtäjänä toimi Herb Trimpe. Wolverine esiteltiin Kanadan hallituksen agenttina joka ottaa yhteen Hulkin kanssa. Myöhemmin Wolverinen taustasta on kerrottu hänen olevan mutantti jonka supervoimina ovat erittäin nopea toipuminen haavoista ("healing factor") sekä pitkäikäisyys. Wolverinen keho regeneroi niin nopeasti ettei edes aivoihin ammuttu luoti riitä tappamaan häntä. Wolverinen ulkoisena tunnusmerkkinä ovat hänen rystysistään kasvavat veitsimäiset kynnet.
Taustatarinan mukaan Wolverine on syntynyt joskus 1800-luvulla. Hänen syntymänimensä on James Howlett, mutta hän kutsuu itseään nimellä Logan. Logan on taistellut sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa. Sotien jälkeen Loganiin on istutettu adamantium-metallista tehty luuranko ja myös kynnet ovat samaista, lähes rikkomatonta, metallia. Sarjakuvissa Wolverine on toimii usein yksin, mutta myös ajoittain sekä Ryhmä X:n (X-Men) että Kostajien (Avengers) riveissä.
Tämä Mark Millarin tarina tuo Loganin 50 vuotta tulevaisuuteen, n. vuoteen 2048. Tässä tulevaisuudessa Marvel-universumin pahikset ovat salaperäisellä tavalla voittaneet ja suurin osa supersankareista on tapettu. Yhdysvallat (ja ehkä koko maailma) on jaettu superrikollisten hallittavaksi. Logan on jostain syystä säästynyt hengissä tästä rytäkästä. Hän on vetäytynyt syrjään ja yrittää viettää rauhallista elämää perheellisenä tilallisena, tai oikeastaan maaorjana, Sacramentossa, Yhdysvaltain länsirannikolla. Häntä piinaavat Bruce Bannerin, eli Hulkin, degeneroituneet jälkeläiset.
Normaali elämänmeno häiriintyy kun Clint Barton (entinen Avenger Hawkeye) tulee pyytämään Loganin apua "vielä yhteen" tehtävään. Barton ja Logan lähtevät matkalle luhistuneen Pohjois-Amerikan halki kohti New Babylonia (entinen Washington D.C.) jossa pahis-presidentti hallitsee. Matkan varrella he tapaavat vanhoja tuttuja, konnia ja (entisiä) sankareita. Logan ei ole paljastanut kynsiään viiteenkymmeneen vuoteen ja hän yrittää nytkin välttää taistelua viimeiseen asti. Mutta pystyykö hän siihen?
Millar kuljettaa tarinaa taitavasti ja avaa mysteeriä vähitellen. Hän on paljon velkaa westerneille, mm. Clint Eastwoodin Unforgiven-elokuvalle (1992). Old Man Logan on lopulta Marvel-universumissa kerrottu lännentarina, jossa vastentahtoinen sankari kostaa kohtaamansa vääryydeen. McNivenin piirrosjälki on samaan aikaan tarkkaa ja rujoa, mikä korostaa hahmojen rosoisuutta. Myöskään verta ja suolenpätkiä ei säästellä. Olisin voinut antaa korkeammankin arvosanan, mutta pieni millarmainen liioittelu ja epärealistisuus (siis universumin sisäisen logiikankin vastainen) pudottavat pisteen.
Old Man Logan on pakkolukemista Marvel-sarjakuvien ja/tai Mark Millarin ystäville! Täydellinen nauttiminen sarjakuvasta edellyttää melko vahvaaa pohjatietoa Marvel-mytologiasta. Loganin, Hawkeyen ja Hulkin tuntemisen lisäksi auttaa jos tietää keitä ovat mm. Thor, Magneto, Kingpin, Black Bolt, Emma Frost, Doctor Doom, Hank Pym, Iron Man, Red Skull ja Captain America.
Toisaalta tämä tarina voi herättää kiinnostuksen ottaa selvää heistä tarkemmin ja siten avata oven Marvel-sarjakuvien maailmaan.
K: Scott Frank, James Mangold, Michael Green
8/10
Logan on kymmenes elokuva X-Men-sarjassa. Kuten aikaisemmassa postissani kerroin X-Men ja Marvel Cinematic Universe (MCU) ovat elokuvamaailmassa erillisiä entiteettejä, toisin kun sarjakuvien puolella. Siis on turha odottaa Hawkeyeta tai Hulkia tähän elokuvaan.
Muutenkin voin todeta että Logan-elokuva on kyllä saanut inspiraationsa Mark Millarin Old Man Logan -sarjakuvasta, mutta se ei ole suora sarjakuvasovitus. Sekä maailma että tarina ovat varsin erilaiset. Yhteistä on päähenkilö, vanhentunut Wolverine, ja supersankarien (elokuvan tapauksessa pelkästään mutanttien) katoaminen kuvioista jostain selittämättömästä syystä. Kuten sarjakuvassakin, supersankarien poismeno ja Wolverinen rappio saavat lopulta selityksensä.
Elokuva tapahtuu vuonna 2029. Mutantit ovat kuolleet lähes sukupuuttoon, mutta tavallinen kansa jotenkin elää ja porskuttaa. Maailma ei ole aivan niin dystooppinen kuin sarjakuvassa.
Hugh Jackman on (tietenkin) Logan. Patrick Stewart palaa rooliinsa vanhana Charles Xavierina. Dafne Keen tekee hurjan, kauhuelokuvamaisen pelottavan roolin mutanttityttö Laurana, jota Logan vastentahtoisesti ryhtyy auttamaan.
Tarina kuljettaa kolmikkoa Meksikosta Yhdysvaltain halki kohti Kanadaa. Siellä olisivat mutantit turvassa vinoutuneen hallinnon ja pahojen korporaatioiden vainolta.
Logan kumartaa avoimesti western-esikuvilleen. Nyt ei kuitenkaan ole esikuvana Unforgiven, vaan 50-luvun länkkärit, joissa yksinäinen sankari pelastaa kylän ja sen jälkeen ratsastaa auringonlaskuun. Hahmot jopa katsovat tv:stä länkkäri-klassikkoa Shane (1953) ja siteeraavat sen repliikkejä.
Elokuva on verisempi kuin yksikään aiempi supersankarielokuva ja siinä seuraa Millarin ja McNivenin sarjakuvan mallia. Ja niin pitääkin. Lauran ja Loganin sanailu kertoo tunnelmasta:
Kirja
Kazuo Ishiguro: Never Let Me Go (2005)
7/10Never Let Me Go (lienee suomennettu nimellä Ole luonani aina) on japanilais-brittiläisen Kazuo Ishiguron kuudes romaani. Se on jossain yhteyksissä mainittu tieteiskirjallisuudeksi ja olikin ehdolla vuoden 2006 Arthur C. Clarke -palkinnon saajaksi. (Ehkä tiedätkin että Clarken nimeä kantava palkinto myönnetään vuosittain parhaalle Briteissä julkaistulle tieteiskirjalle.)
Kirja ei ole tyypillistä scifiä. Sen tapahtumat sijoittuvat 1980- ja 1990-luvun Britanniaan dystooppiseen rinnakkaistodellisuuteen ja siinä on oikeastaan vain yksi tieteis-elementti. Yksi teknologia on kehittynyt 1950-luvulta lähtien todellisuudesta poiketen ja tämän teknologian kehitys vaikuttaa syvästi koko maailmaan ja erityisesti päähenkilöiden elämään.
Toisissa arvosteluissa kirja on mainittu kasvutarinaksi tai rakkaustarinaksi tai vertauskuvaksi ihmisen kuolevaisuudesta. Itse koin että kirjan (ainoa) tarkoitus on paljastaa vähitellen lukijalle kuvitteellinen maailma johon kirja sijoittuu. Lähinnä kirjan genre on mielestäni kauhu-scifi, eli Clarken palkinnon saajaksi kirja oli oikeassa seurassa.
Kirjan varsinaisena tapahtumahetkenä on 1990-luvun loppu. Minäkertojana toimii Kathy H, joka on ammatiltaan "carer". Mitä tähän ammattiin sisältyy, selviää vähitellen. Kathy muistelee lapsuuttaan Hailshamin sisäoppilaitoksessa. Koulu ja sen oppilaat ovat olleet jollain tavalla erityisiä, ja tämäkin erityisluonne selviää vähitellen. Kertomuksen keskiöön nousevat hänen koulutoverinsa Tommy ja Ruth. Kathy vihjailee lukijalle asioita sopivasti etukäteen, niin ettei ainakaan tieteis/dystopia-genreä tunteville mikään paljastus maailmasta tule yllätyksenä siinä vaiheessa kun se kirjoitetaan auki. Juuri vihjailu ja enteily ylläpitää kiinostusta ja voimistaa kirjan kauhu-elementtiä.
Ishigurolle on täytynyt olla tietoinen valinta sijoittaa kertomus 1990-luvulle, aikaan ennen kuin jokamiehellä oli pääsy nettiin. Kirjan maailmassa vallitsee jonkinlainen tietämättömyys jota on mahdotonta kuvitella ylläpidettäväksi netti-aikakaudella. Toisaalta jos Ishiguro kirjoittaisi teoksensa nyt, valeuutiset ja vaihtoehtoiset faktat voisivat ylläpitää vastaavaa tilannetta. Lopulta kirjan kuvaama maailma ei kuitenkaan ole kovin uskottava. Sen toteutuminen vaatisi valtavia muutoksia historian kulussa ja Ishiguro ei esitä tai perustele mitä nämä muutokset olisivat olleet.
Kirja oli lukukokemuksena vaikuttava ja ahdistava ja sillä tapaa koen Ishiguron onnistuneen. Kirjan sanoma tai tarkoitus jää kuitenkin minulle epäselväksi. Onko Ishiguro kenties halunnut ottaa kantaa ihmisoikeuksiin vai eläinten oikeuksiin? Onko kirjan tarkoitus olla jonkinlainen yleinen allegoria kuolevaisuudesta? Jos mikä tahansa näistä, scifi-ainekset hämärtävät kokonaisuutta ja sanomaa on vaikea poimia niiden joukosta.
Moitteistani huolimatta, jos dystopiat kiinnostavat tai haluat muuten vaan ahdistua, voit käyttää aikaasi huonomminkin kuin tämän kirjan lukemalla.
Elokuva
Never Let Me Go (2010)
O: Mark RomanekK: Alex Garland (perustuu Kazuo Ishiguron kirjaan)
5/10
Olin lukenut alkuperäisteoksen jo jonkin aikaa sitten ja poimin elokuvan katsottavaksi vasta äskettäin kun huomasin Alex Garlandin käsikirjoittaneen sen (ks. edellinen postini).
Elokuva on varsin uskollinen kirjalle, mikä on toisaalta sille miinusta. Kirjassa käytetty enteily ei vaan toimi elokuvassa. Jotkut kirjassa pitkään haudutetut asiat paljastetaan elokuvassa liian varhain eikä samanlaista kauhun ja ahdistuksen tunnetta pääse syntymään.
Elokuva toimii kirjaa enemmän kolmiodraamana. Minulle aiemmin tuntematon Carey Mulligan näyttelee Kathy H:ta. Tunnettu Keira Knightley esittää Ruthia ja Hacksaw Ridgestä minulle tutuksi tullut Andrew Garfield Tommyä. Hahmot tavoittavat varsin hyvin kirjalliset vastinparinsa. Domhnall Gleeson on elokuvan toisessa näytösessä merkittävässä sivuosassa. (Liekö tästä Garland bongannut hänet Ex Machinaan.)
Jos haluat vain tietää mistä Ishiguron teoksessa on kyse, tämä elokuva on nopea tapa päästä siitä perille. Mielummin kuitenkin suosittelen kirjaa.
Sarjakuva
Mark Millar, Steve McNiven: Wolverine: Old Man Logan (2008)
8/10Wolverine: Old Man Logan on alunperin ilmestynyt jatkosarjana Wolverine-lehden numeroissa 66-72 (vol. 3) ja Giant-Size Old Man Logan spesiaalissa. Sen on käsikirjoittanut jo aiemmin tässä blogissa hehkuttamani Mark Millar. Piirrostyöstä vastaa Steve McNiven.
Ei kai minun tarvitse esitellä Wolverineä, vanhaa veitsikättä? No, jos et todellakaan häntä tunne, olet elänyt pullossa viimeiset 20 vuotta. Onhan Wolverine yksi kaikkien aikojen suosituimmista supersankarihahmoista. Sen kehittivät alunperin käsikirjoittaja Len Wein ja piirtäjä John Romita Sr. vuonna 1974. Ensiesiintymisen piirtäjänä toimi Herb Trimpe. Wolverine esiteltiin Kanadan hallituksen agenttina joka ottaa yhteen Hulkin kanssa. Myöhemmin Wolverinen taustasta on kerrottu hänen olevan mutantti jonka supervoimina ovat erittäin nopea toipuminen haavoista ("healing factor") sekä pitkäikäisyys. Wolverinen keho regeneroi niin nopeasti ettei edes aivoihin ammuttu luoti riitä tappamaan häntä. Wolverinen ulkoisena tunnusmerkkinä ovat hänen rystysistään kasvavat veitsimäiset kynnet.
Taustatarinan mukaan Wolverine on syntynyt joskus 1800-luvulla. Hänen syntymänimensä on James Howlett, mutta hän kutsuu itseään nimellä Logan. Logan on taistellut sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa. Sotien jälkeen Loganiin on istutettu adamantium-metallista tehty luuranko ja myös kynnet ovat samaista, lähes rikkomatonta, metallia. Sarjakuvissa Wolverine on toimii usein yksin, mutta myös ajoittain sekä Ryhmä X:n (X-Men) että Kostajien (Avengers) riveissä.
Tämä Mark Millarin tarina tuo Loganin 50 vuotta tulevaisuuteen, n. vuoteen 2048. Tässä tulevaisuudessa Marvel-universumin pahikset ovat salaperäisellä tavalla voittaneet ja suurin osa supersankareista on tapettu. Yhdysvallat (ja ehkä koko maailma) on jaettu superrikollisten hallittavaksi. Logan on jostain syystä säästynyt hengissä tästä rytäkästä. Hän on vetäytynyt syrjään ja yrittää viettää rauhallista elämää perheellisenä tilallisena, tai oikeastaan maaorjana, Sacramentossa, Yhdysvaltain länsirannikolla. Häntä piinaavat Bruce Bannerin, eli Hulkin, degeneroituneet jälkeläiset.
Normaali elämänmeno häiriintyy kun Clint Barton (entinen Avenger Hawkeye) tulee pyytämään Loganin apua "vielä yhteen" tehtävään. Barton ja Logan lähtevät matkalle luhistuneen Pohjois-Amerikan halki kohti New Babylonia (entinen Washington D.C.) jossa pahis-presidentti hallitsee. Matkan varrella he tapaavat vanhoja tuttuja, konnia ja (entisiä) sankareita. Logan ei ole paljastanut kynsiään viiteenkymmeneen vuoteen ja hän yrittää nytkin välttää taistelua viimeiseen asti. Mutta pystyykö hän siihen?
Millar kuljettaa tarinaa taitavasti ja avaa mysteeriä vähitellen. Hän on paljon velkaa westerneille, mm. Clint Eastwoodin Unforgiven-elokuvalle (1992). Old Man Logan on lopulta Marvel-universumissa kerrottu lännentarina, jossa vastentahtoinen sankari kostaa kohtaamansa vääryydeen. McNivenin piirrosjälki on samaan aikaan tarkkaa ja rujoa, mikä korostaa hahmojen rosoisuutta. Myöskään verta ja suolenpätkiä ei säästellä. Olisin voinut antaa korkeammankin arvosanan, mutta pieni millarmainen liioittelu ja epärealistisuus (siis universumin sisäisen logiikankin vastainen) pudottavat pisteen.
Old Man Logan on pakkolukemista Marvel-sarjakuvien ja/tai Mark Millarin ystäville! Täydellinen nauttiminen sarjakuvasta edellyttää melko vahvaaa pohjatietoa Marvel-mytologiasta. Loganin, Hawkeyen ja Hulkin tuntemisen lisäksi auttaa jos tietää keitä ovat mm. Thor, Magneto, Kingpin, Black Bolt, Emma Frost, Doctor Doom, Hank Pym, Iron Man, Red Skull ja Captain America.
Toisaalta tämä tarina voi herättää kiinnostuksen ottaa selvää heistä tarkemmin ja siten avata oven Marvel-sarjakuvien maailmaan.
Elokuvaa
Logan (2017)
O: James MangoldK: Scott Frank, James Mangold, Michael Green
8/10
Logan on kymmenes elokuva X-Men-sarjassa. Kuten aikaisemmassa postissani kerroin X-Men ja Marvel Cinematic Universe (MCU) ovat elokuvamaailmassa erillisiä entiteettejä, toisin kun sarjakuvien puolella. Siis on turha odottaa Hawkeyeta tai Hulkia tähän elokuvaan.
Muutenkin voin todeta että Logan-elokuva on kyllä saanut inspiraationsa Mark Millarin Old Man Logan -sarjakuvasta, mutta se ei ole suora sarjakuvasovitus. Sekä maailma että tarina ovat varsin erilaiset. Yhteistä on päähenkilö, vanhentunut Wolverine, ja supersankarien (elokuvan tapauksessa pelkästään mutanttien) katoaminen kuvioista jostain selittämättömästä syystä. Kuten sarjakuvassakin, supersankarien poismeno ja Wolverinen rappio saavat lopulta selityksensä.
Elokuva tapahtuu vuonna 2029. Mutantit ovat kuolleet lähes sukupuuttoon, mutta tavallinen kansa jotenkin elää ja porskuttaa. Maailma ei ole aivan niin dystooppinen kuin sarjakuvassa.
Tarina kuljettaa kolmikkoa Meksikosta Yhdysvaltain halki kohti Kanadaa. Siellä olisivat mutantit turvassa vinoutuneen hallinnon ja pahojen korporaatioiden vainolta.
Logan kumartaa avoimesti western-esikuvilleen. Nyt ei kuitenkaan ole esikuvana Unforgiven, vaan 50-luvun länkkärit, joissa yksinäinen sankari pelastaa kylän ja sen jälkeen ratsastaa auringonlaskuun. Hahmot jopa katsovat tv:stä länkkäri-klassikkoa Shane (1953) ja siteeraavat sen repliikkejä.
Elokuva on verisempi kuin yksikään aiempi supersankarielokuva ja siinä seuraa Millarin ja McNivenin sarjakuvan mallia. Ja niin pitääkin. Lauran ja Loganin sanailu kertoo tunnelmasta:
Laura: I have nightmares. People hurt me.Logan on hieno päätös Wolverinen tarinalle X-Men-elokuvissa, mutta jättää toki auki mahdollisuuden etteikö hän vielä palaisi "nykyajassa", kenties MCU:n puolella.
Logan: I have nightmares too. I hurt people.
Paljon onnea Kazuo Ishigurolle Nobelin kirjallisuuspalkinnon johdosta! Kyllähän tämä kannustaa tutustumaan miehen muuhunkin tuotantoon.
ReplyDelete