All You Need Is Love
Tänään jatkan Love Recordsin tuotannon käsittelyä, arvioin otsikon mukaisesti hiukan Beatlesiä, sekä bonuksena arvioin pari tuoretta elokuvaa joiden en edes väitä liittyvän otsikkoon. Aluksi kuitenkin pieni historian sivuviite.
Toinen osa kattaa Love Recordsin singlejulkaisut huhtikuusta 1972 syyskuuhun 1974. Se on selvästi ensimmäistä epätasaisempi, tai ehkä tämän ajanjakson musiikki ei vaan iske minuun niin vahvasti. Joka tapauksessa skippausprosentti uusintakuuntelulla nousee melko suureksi.
Jukka Kuoppamäki aloittaa ja hänen taustayhtyeensä Castanja jatkaa. Huoleton laulu svengaa mukavasti.
Kohta kuitenkin tunnelma latistuu kun M.A. Numminen pääsee vauhtiin. Häneltä on kokoelmassa 15 äänitettä. Onko näissä aikanaan ollut jotain hauskaa, eivät naurata minua. Olisin ollut aika pettynyt jos olisin 1973 erehtynyt ostamaan Nummisen singlen HS-ilmoitukset / Ilmoituskonsultin polkka. Ah mutta pienellä tutkimisella selviää, että tämä onkin ollut Hesarin mainossingle! Silti, eipä olisi minulta kovin monta kertaa päätynyt levylautaselle. Kolmannesta paketista löytyy Nummisen ja Seppo Hovin yhteistyön hedelmä Syö karkkia vain karkkipäivänä / Hampaiden puhdistus, joka sentään on lastenlauluna opettavainen. Nummisen nariseva laulutyyli sopiikin paremmin lastenlauluihin.
Artistinimenä nousee esiin Tuulikki Eloranta. Hänen laulujaan oli jo ensimmäisessä boksissa, mutta ennen sitä en ollut itse kuullut hänestä lainkaan. Elorannan musiikki on puhdasta iskelmää, mutta hän laulaa hyvin, ja melodiat ja sanat toimivat. Tykkään enemmän kun vaikkapa jostain Katri Helenasta. Kun pengon asiaa, selviää että monet Elorannan kappaleista ovat käännöksiä, joihin mm. Saukki, Pertsa Reponen ja Jukka Kuoppamäki ovat tehneet sanoja. Siis oletan että nämä ovat olleet alkuperäisesityksinä jonkun sortin menestyksiä kotimaissaan, ja on ollut turvallinen valinta kääntää ne suomeksi. Jään kuitenkin miettimään miksi Elorannan esityksistä ei ole tullut klassikoita. Tai ehkä ne ovat niitä joissain piireissä. Hän ansaitsisi mielestäni hiukan laajempaakin huomiota.
Tasavallan Presidentin versio Pekka Strengin kappaleesta Sisältäni portin löysin on hieno, siinä laulaa Eero Raittinen. (Luin jostain ettei Streng itse olisi pitänyt versiosta, ja ehkä se olekaan yhtä herkkä kuin Strengin alkuperäinen, jossa toki Tasavallan Presidentti myöskin soittaa taustalla.) Löysin itse Pekka Strengin musiikin aivan 2000-luvun alussa. Tämä tapahtui Julmahuvi-ryhmän Z-Salamapartio sketsien myötä! Suomalaisen tv:n neroutta, josta saatan kirjoittaa lisää myöhemmin. Sieltä minulle tulivat tutuksi myös muutama muu Love-artisit: Tylympi Kohtalo, Magyar, Pave Maijasen Rock'n'Roll Band, Manifest, Eero Avén ja Muska. Heiltä kuullaan esityksiä kokoelmissa 1-3.
Streng kuoli nuorena, mutta ehti kuitenkin julkaista kaksi LP-levyä. Hän jätti jälkeensä demoja ja aihioita joista vielä 2009 koottiin kolmas levy. Näitä voin suositella.
Sitten loppupaketti ei tarjoakaan minulle ihmeempiä kohokohtia. Jollain tapaa mieleen jää Lasse Velmala ja Kamikaze-miehet: Balladi naisen taposta – eli kosto vie perille. Laulun nimi jo kertoo että (miehen mielestä) petollinen nainen pääsee hengestään mutta omistushaluiselle miehellekään ei käy hyvin. Laulu päättyy sanoihin:
Mieleen jää myös Alwari Tuohitorvi: Rokkibändi. Olen joskus yhtyeen nimen kuullut, mutta en olisi ennen näiden kuuntelua pystynyt nimeämään yhtään kappaletta. Wikipedia kertoo Alwarinkin aloittaneen Jukka Kuoppamäen taustaorkesterina. Kuinka monta taustaorkkaa Kuoppamäellä on oikein ollut? Kuoppamäki tuntuu olleen 70-alussa jonkinlainen suomirockin kummisetä ja/tai kätilö.
Loppumetreillä pääsevät myös ääneen Juice Leskinen ja Remu Aaltosen Hurriganes. Heistä muutama sana lisää seuraavan osan kohdalla.
Viimeisenä kappaleena tästä paketista Rauli Badding Somerjoki esittää Paratiisin. Siihen on hyvä lopettaa.
Kokonaisena pakettina en usko tämän jäävän minulta kestokuunteluun. Jotain yksittäisiä kappaleita olen poiminut soittolistalle.
5/10
Olen ollut Trekker jo yli 30 vuotta. Faniuteni alkoi kun Kolmoskanava esitti alkuperäistä Star Trek -sarjaa 80-luvun puolivälissä, ja se jatkui Star Trek: The Next Generation -sarjan matkassa. Myöhemmät sarjat eivät enää tehneet minuun samanlaista vaikutusta. Star Trek: Deep Space Nineä aloitin, mutta en jaksanut seurata loppuun. Star Trek: Voyageria katsoin ensimmäisen kauden ja Star Trek: Enterpriseä en käytännössä olen nähnyt kuin pari hajajaksoa. Elokuvat olen uskollisesti käynyt katsomassa teatterissa, sikäli kun niitä on Suomessa esitetty. Tämän katsoin nyt pienemmältä ruudulta.
7/10
Ich bin ein Spartakist!?
Lupasin etten kirjoita tietystä ääriliikkeestä seuraavassa postissani. Tätä lupausta näyttää olevan hankala pitää. Palaan nimittäin vielä hetkeksi ykköspakettiin ja teen pienen kunnianpalautuksen Pentti Saaritsalle ja hänen laululleen taantumuksesta. Vaikuttaa siltä että hän on ainakin saanut faktat oikein Spartakistikapinan jälkeisistä tapahtumista:Kun kahdeksantoista pantiin spartakistit seinää vasten,
reformistit katsoi päältä vaan.
Ja pääoma aisoihin nyt valjasti natsismin,
ja taasen pantiin raudat paukkumaan.
En tiennyt tätä aikaisemmin, mutta selvitin tämän itselleni Saaritsan innoittamana Wikipediasta: Spartakistikapina oli tammikuussa 1919 Berliinissä käyty lyhyt kommunistien kapina, jonka ensimmäisen maailmansodan veteraaneista muodosteutut Freikorps-joukot nujersivat. Spartakistit olivat jonkun sortin marxilaisia, jotka mm. vastustivat rahan valtaa ja (ensimmäistä maailman)sotaa. Nimensä he olivat ottaneet antiikin Rooman orjakapinaa johtaneelta Spartacukselta. Spartakistikapinan jälkiselvittelyissä freikorpsilaiset surmasivat spartakistien johtohenkilöihin kuuluvat Karl Liebknechtin ja Rosa Luxemburgin, vaikka Luxemburg ei edes ollut kannattanut koko kapinaa. Freikorpsit toimivat oikeistolaisen sosialidemokraatin (reformistin?) Gustav Nosken käskystä.
Luin vastikään Hesarista kuinka Deutsche Bank (pääoma) oli tukemassa natseja valtaan 1930-luvulla ja kuinka pankki mm. välitti natsien ryöstämää kultaa! Monet muutkin nykyisin toimivat teollisuusyritykset (raudat) tukivat natseja, noudattivat rotuoppeja ja käyttivät sotavuosina orjatyövoimaa.
Siis kiitos tästä tiedonmurusta Saaritsalle. No, kuten jo vihjattua, Saaritsa olisi voinut kirjoittaa värssyn pari myös Unkarin kansannousulle 1956 ja Prahan keväälle 1968.
Mutta nyt otsikon mukaiseen asiaan.
Siis kiitos tästä tiedonmurusta Saaritsalle. No, kuten jo vihjattua, Saaritsa olisi voinut kirjoittaa värssyn pari myös Unkarin kansannousulle 1956 ja Prahan keväälle 1968.
Mutta nyt otsikon mukaiseen asiaan.
Musiikkia
Eri esittäjiä: Love Records – Kaikki Singlet 2 (2016)
6/10Toinen osa kattaa Love Recordsin singlejulkaisut huhtikuusta 1972 syyskuuhun 1974. Se on selvästi ensimmäistä epätasaisempi, tai ehkä tämän ajanjakson musiikki ei vaan iske minuun niin vahvasti. Joka tapauksessa skippausprosentti uusintakuuntelulla nousee melko suureksi.
Jukka Kuoppamäki aloittaa ja hänen taustayhtyeensä Castanja jatkaa. Huoleton laulu svengaa mukavasti.
Kohta kuitenkin tunnelma latistuu kun M.A. Numminen pääsee vauhtiin. Häneltä on kokoelmassa 15 äänitettä. Onko näissä aikanaan ollut jotain hauskaa, eivät naurata minua. Olisin ollut aika pettynyt jos olisin 1973 erehtynyt ostamaan Nummisen singlen HS-ilmoitukset / Ilmoituskonsultin polkka. Ah mutta pienellä tutkimisella selviää, että tämä onkin ollut Hesarin mainossingle! Silti, eipä olisi minulta kovin monta kertaa päätynyt levylautaselle. Kolmannesta paketista löytyy Nummisen ja Seppo Hovin yhteistyön hedelmä Syö karkkia vain karkkipäivänä / Hampaiden puhdistus, joka sentään on lastenlauluna opettavainen. Nummisen nariseva laulutyyli sopiikin paremmin lastenlauluihin.
Artistinimenä nousee esiin Tuulikki Eloranta. Hänen laulujaan oli jo ensimmäisessä boksissa, mutta ennen sitä en ollut itse kuullut hänestä lainkaan. Elorannan musiikki on puhdasta iskelmää, mutta hän laulaa hyvin, ja melodiat ja sanat toimivat. Tykkään enemmän kun vaikkapa jostain Katri Helenasta. Kun pengon asiaa, selviää että monet Elorannan kappaleista ovat käännöksiä, joihin mm. Saukki, Pertsa Reponen ja Jukka Kuoppamäki ovat tehneet sanoja. Siis oletan että nämä ovat olleet alkuperäisesityksinä jonkun sortin menestyksiä kotimaissaan, ja on ollut turvallinen valinta kääntää ne suomeksi. Jään kuitenkin miettimään miksi Elorannan esityksistä ei ole tullut klassikoita. Tai ehkä ne ovat niitä joissain piireissä. Hän ansaitsisi mielestäni hiukan laajempaakin huomiota.
Tasavallan Presidentin versio Pekka Strengin kappaleesta Sisältäni portin löysin on hieno, siinä laulaa Eero Raittinen. (Luin jostain ettei Streng itse olisi pitänyt versiosta, ja ehkä se olekaan yhtä herkkä kuin Strengin alkuperäinen, jossa toki Tasavallan Presidentti myöskin soittaa taustalla.) Löysin itse Pekka Strengin musiikin aivan 2000-luvun alussa. Tämä tapahtui Julmahuvi-ryhmän Z-Salamapartio sketsien myötä! Suomalaisen tv:n neroutta, josta saatan kirjoittaa lisää myöhemmin. Sieltä minulle tulivat tutuksi myös muutama muu Love-artisit: Tylympi Kohtalo, Magyar, Pave Maijasen Rock'n'Roll Band, Manifest, Eero Avén ja Muska. Heiltä kuullaan esityksiä kokoelmissa 1-3.
Streng kuoli nuorena, mutta ehti kuitenkin julkaista kaksi LP-levyä. Hän jätti jälkeensä demoja ja aihioita joista vielä 2009 koottiin kolmas levy. Näitä voin suositella.
Sitten loppupaketti ei tarjoakaan minulle ihmeempiä kohokohtia. Jollain tapaa mieleen jää Lasse Velmala ja Kamikaze-miehet: Balladi naisen taposta – eli kosto vie perille. Laulun nimi jo kertoo että (miehen mielestä) petollinen nainen pääsee hengestään mutta omistushaluiselle miehellekään ei käy hyvin. Laulu päättyy sanoihin:
Nyt tappajana hirveänäTyylilajina tämäntyyppinen murhaballadi ei taida suomalaisessa musiikissa olla kovin yleinen.
Maailmalla liikun
Kai tulee aamu sellainen
Kun aamun tuulessa kiikun
Mieleen jää myös Alwari Tuohitorvi: Rokkibändi. Olen joskus yhtyeen nimen kuullut, mutta en olisi ennen näiden kuuntelua pystynyt nimeämään yhtään kappaletta. Wikipedia kertoo Alwarinkin aloittaneen Jukka Kuoppamäen taustaorkesterina. Kuinka monta taustaorkkaa Kuoppamäellä on oikein ollut? Kuoppamäki tuntuu olleen 70-alussa jonkinlainen suomirockin kummisetä ja/tai kätilö.
Loppumetreillä pääsevät myös ääneen Juice Leskinen ja Remu Aaltosen Hurriganes. Heistä muutama sana lisää seuraavan osan kohdalla.
Viimeisenä kappaleena tästä paketista Rauli Badding Somerjoki esittää Paratiisin. Siihen on hyvä lopettaa.
Kokonaisena pakettina en usko tämän jäävän minulta kestokuunteluun. Jotain yksittäisiä kappaleita olen poiminut soittolistalle.
The Beatles: The Beatles 1+ (2-levyn Blu-Ray, 2015)
9/10
The Beatles on jälleen (aina?) ajankohtainen. Ron Howardin koostama dokumentti Eight Days a Week (2016) yhtyeen kiertuevuosista pyörii parhaillaan elokuvateattereissa ja tähän liittyen on julkaistu uudelleenmasteroituna konserttitaltiointi Live at the Hollywood Bowl (2016). Näistä kirjoitan kunhan olen ne nähnyt ja kuunnellut.
The Beatles 1+ on juhlapaketoitu versio vuonna 2000 julkaistusta The Beatles 1 -kokoelmasta. Kokoelman idea on vyöryttää kuunneltavaksi 27 Beatlesin ykköshittiä, alkaen Love me dostä ja päättyen The long and winding roadiin. Tässä juhlapaketissa jokainen hitti esitetään levytyksen lisäksi videona. Video on poimittu joko kappaleen tv-esityksestä (esim. All you need is love), koostettu alkuperäismateriaalista (esim. Yellow submarine) tai sitten se on jo alunperin musiikkivideoksi tehty (esim. Penny lane). Olihan The Beatles yhtye joka "keksi" musiikkivideot! Kaikenkaikkiaan upeaa nostalgista tavaraa!
Bonus-levy kruunaa kokonaisuuden! Levyllä on videoita esityksistä jotka eivät olleet numero ykkösiä, mutta ovat niitäkin merkittävämpiä! Strawberry Fields forever, kuuluu jo yleissivistykseen nähdä se! Minulle kohokohta on A day in the life, puhdasta neroutta!
Digitaalisen materiaalin lisäksi paketin mukana on kirjanen jossa jokaisesta esityksestä on lyhyt alustus.
Blu-rayn tarkka kuva paljastaa salaperäisiä asioita. Paul McCartneyn toinen etuhammas on lohjennut Paperback writer ja Rain -videoilla. Tätä ennen ja tämän jälkeen kuvatuilla videoilla Paulin hammas on kuitenkin ehjä. Tästäkö saivat alkunsa huhut ja salaliittoteoriat Paulin kuolemasta? Paul oli loukkaantunut moottoripyöräonnettomuudessa toukokuussa 1966, siitä lohjennut hammas ja arpi huulessa. Paul alkoi kasvattaa viiksiä peittääksensä arven, mutta ilmeisesti kävi hammaslääkärissä korjaamassa hampaan, siis jos uskot että se on sama Paul joka edelleen elää...
Tämä juhlapaketti on hieno tapa tutustua Beatlesiin, mutta ehkä sinun pitää olla valmiiksi tosifani jotta olet valmis pulittamaan tästä ovh-hinnan, lähes kuusikymppiä. Yhden blu-rayn tai DVD:n versio löytyy edullisemmin ja tämän juhlapaketinkin löysin itse tarjouksesta.
Elokuvaa
Star Trek Beyond (2016)
O: Justin Lin
K: Simon Pegg, Doug Jung
Olen ollut Trekker jo yli 30 vuotta. Faniuteni alkoi kun Kolmoskanava esitti alkuperäistä Star Trek -sarjaa 80-luvun puolivälissä, ja se jatkui Star Trek: The Next Generation -sarjan matkassa. Myöhemmät sarjat eivät enää tehneet minuun samanlaista vaikutusta. Star Trek: Deep Space Nineä aloitin, mutta en jaksanut seurata loppuun. Star Trek: Voyageria katsoin ensimmäisen kauden ja Star Trek: Enterpriseä en käytännössä olen nähnyt kuin pari hajajaksoa. Elokuvat olen uskollisesti käynyt katsomassa teatterissa, sikäli kun niitä on Suomessa esitetty. Tämän katsoin nyt pienemmältä ruudulta.
Trailerin perusteella ennakko-odotukseni olivat alhaalla. Star Trek (2009) oli (alkujärkytyksen jälkeen) toimiva reboot, Star Trek Into Darkness (2013) oli sen sijaan pienoinen pettymys. Nyt tämän uusimman trailerissa ajetaan prätkällä, lennetään kiiturilla, tapellaan, ammuskellaan ja lennetään ja ammuskellaan lisää. Ei näytä Star Trekiltä minun mielestäni. Star Trekissä on ollut tärkeää jonkinlainen filosofia ja ylevät periaatteet (Federaation Prime Directive, Vulkanuslaisten IDIC - Infinite Diversity in Inifinite Combinations). Asiat ratkaistaan puhumalla ja vasta viime keinona turvaudutaan väkivaltaan. Toki elokuvissa on aina ollut enemmän taistelua kuin itse sarjoissa (monimutkaisista budjetti- ja yleisönkosiskelusyistä?), mutta traileri menee silti tässä yli. Niin menee itse elokuvakin.
Pääpaino on toiminnalla, väkivallalla ja sen uhalla. Mietin katsoessani onko tämä edes Star Trekiä vai jotain muuta jolle on vain lätkäisty tuttu nimi. Kuitenkin on, ja sen tekevät hahmot. Simon Pegg ei ole kovin scottymäinen, vaan enemmän kieli poskessa kuin esikuvansa. Chris Pine on Kirk paikallaan, Zachary Quinto on ihan kelvollinen Spock, mutta lopulta minulle elokuvasta tekee Star Trekin Karl Urbanin McCoy. Urban ei roolityössään matki DeForest Kelleytä, mutta tuo silti hahmoon samaa maanläheisyyttä kuin esikuvansa. "Dammit Jim, I'm a doctor not a..." tietenkin kuullaan elokuvassa, ja siitä huolimatta, tai juuri siksi, McCoy tekee lääkärintoimensa ohella kaikkea muuta.
Elokuva tarjoaa myös pienen yllätyksen kun pahiksen naamio loppupuolella riisutaan.
Lopulta elokuvasta jää hieman positiivisempi fiilis kun trailerin perusteella odotin. Jää tämä silti minun kirjoissani Star Trek -teatterielokuvien pohjille, huonompina ainoastaan Star Trek: Nemesis (2002) ja Star Trek V: The Final Frontier (1989).
The Nice Guys (2016)
O: Shane Black
K: Shane Black, Anthony Bagarozzi
7/10
Shane Black on Hollywoodin action-käsikirjoittajana lähes legenda. Hänen kynästään ovat lähtöisin mm. Lethal Weapon (1987) sekä Renny Harlinin paras ohjaustyö The Long Kiss Goodnight (1996).
Nice Guys on kuitenkin eniten sukua Blackin aiemmalle ohjaustyölle Kiss Kiss Bang Bangille (2005), jonka tyylilaji actionin sijaan on jonkinlainen musta rikoskomedia. Molemmissa epäsuhtainen etsiväpari selvittää rikosta Los Angelesissa. Val Kilmerin ja Robert Downey Jr:n "tilalla" tässä uudemmassa näyttelvät Russel Crowe ja Ryan Gosling. Siis kyllähän näissäkin elokuvissa on toimintaa, mutta mielestäni perinteisestä actionista nämä erottaa sankarien "haavoittuvaisuus". Lethal Weaponin Martin Riggs on ylivertainen aseenkäsittelijä ja lähitaistelija, ja käytännössä haavoittumaton. Nice Guysin sankaripari Jackson Healy (Crowe) ja Holland March (Gosling) koheltavat, telovat itseään ja toisiaan, eikä heidän selviytymisensä tunnu olevan itsestään selvää. Toimintakomediaksikaan tätä ei voi missään tapauksessa kutusua, koska rikosjuoni on tässä, kuten Kiss Kississäkin, kohtuullisen mutkikas.
Elokuva sijoittuu vuoden 1977 kesään ja savusumulla on siinä tärkeä merkitys. Epookki on rakennettu huolella. Sivuroolissa vilahtava Kim Basinger tuo mielleyhtymän L.A. Confidentialiin (1997), jossa sekä Basinger että Crowe näyttelivät.
Jos pidät rikosmysteeristä ja mustasta huumorista, suosittelen!
Comments
Post a Comment