Sodassa ja Lovessa

Olen nyt kuunnellut myös Love Recordsin singlejen neljännen paketin ja totesin että nämä yli 500 kappaletta ansaitsevat tarkemman käsittelyn. Musiikkityylien ja esiintyjien kirjo on vaan niin laaja. Myös aikaa ensimmäisen paketin ensimmäisestä sinkusta neljännen viimeiseen kuluu 11 vuotta, ja tämä näkyy musiikkityylien muutoksena. Viides paketti on vielä tulossa (esityksiä on kaiken kaikkiaan 694).

Siis käyn nyt läpi jokaisen paketin vielä erillisenä. Tämä on vieläkin pintaraapaisu joka perustuu noin kahteen kuuntelukertaan, mutta jos kiinnostuksesi herää, kuuntele lisää itse! Musiikki on taas kerran herättänyt minussa ulkomusiikillisia ajatuksia joita myös jaan. Jos et ole lukenut vielä ensimmäistä postiani, lue se nyt! Palaan osittain samoihin teemoihin tässä postissani.

Aloitetaan...

Eri esittäjiä: Love Records – Kaikki Singlet 1 (2016)

7/10

ENSIMMÄINEN OSA käsittää Loven singlet vuodesta 1966 vuoteen 1972. Se alkaa raflaavasti Kalle Holmbergin esittämällä Marski-marssilla. Riippuen näkökannasta, tämä on joko Suomen marsalkan kritisointia tai sitten pelkkää rienausta.

Itse kuuntelen sen kritiikkinä. Vaikka Gustaf Mannerheimin motto olikin ”candida pro ense causa candido” - puhtain asein puhtaan asian puolesta, hänen kaikki toimensa eivät suinkaan olleet nykytietämyksen valossa puhtaita. Marski vähintäänkin hyväksyi hiljaisesti punavankien teloitukset ja näännyttämiset kansalaissodan jälkeen, ja hän myös aluksi kannatti Lapuan liikettä 30-luvulla. Hänen miekantuppipäiväkäskynsä jatkosodan alkaessa oli kaikessa paatoksessaan harkitsematon. Tähän viittaa myös Holmberg viisussaan.

Marski-marssin pääasiallinen ”tapahtumahetki” on kuitenkin kesä 1944. Kannaksen suurhyökkäyksen alkaessa kesäkuussa Marski ei aluksi ollut tilanteen tasalla ja Kannaksen rintaman romahtaminen voidaan hyvinkin laittaa hänen syykseen. Vaikka tiedustelutietoa neuvostojoukkojen ryhmittymisestä oli saatu, koko tilannekuva ei ollut Päämajan hallussa niinkuin olisi pitänyt! Siis ei myöskään reagointi ollut tilanteen mukaista.

Viisussaan Holmberg lievästi myös pilkkaa koko Suomen armeijaa:

Oli murtunut kannas ja armeijan teräs
Sen sankarit metsässä käpyjä keräs

Yksittäiseen korpisoturiin kohdistuvaa pilkkaa minun on vaikeampi sietää. Ne miehet (ja naiset) antoivat kaikkensa. Ukkini heidän joukossaan 2. divisioonassa (ja mummini sotilassairaalassa lähellä rintamaa). Ukkini sotilaspassinsa liitteeseen on kirjoitettu vuodelta 1944:

Osanotto taisteluihin:
...
Inkerin, Siiranmäen, Äyräpään ja Vuosalmen taistelut

Jos joku sotilas murtui, se ei ole hänen syynsä. ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.”

Ihmiset siis murtuivat, Kannas murtui, Viipuri menetettiin. Mutta Tali-Ihantalassa Suomen armeija kokosi rivinsä ja pysäytti vihollisen. (Jo sitä ennen tuo Siiranmäen taistelu oli merkittävä torjuntavoitto.) Marskin kunniakin siinä samalla palasi. Suomalaiset eivät suinkaan olleet yksin taistelussa. Heitä tuki saksalainen lento-osasto Kuhlmey Immolan lentokentältä ja saksalaista jalkaväkeäkin taisteli rintamalla.

Ehkäpä myös lahden eteläpuolella Narvan seuduilla Sinimäillä taistelleilla yhteiseurooppalaisilla SS-joukoilla oli osuutensa asiaan. (Natsit olivat värvänneet puolipakolla valtaamistaan maista miehiä Waffen-SS:ään. Saksalaisten ja virolaisten lisäksi Narvan rintamalla taisteli ainakin hollantilaisia, norjalaisia ja tanskalaisia... Lukuisat hautakivet Sinimäillä ovat tästä edelleen todisteena.)

Niin ja osuus asiaan oli myös amerikkalaisilla, jotka olivat nousseet maihin Normandiassa vain muutama päivä ennen Kannaksen suurhyökkäyksen alkua, ja joiden takia Josif Stalinille tuli kiire Berliiniin. Suomi sai jäädä miehittämättä.

Äskettäin edesmennyt Holmberg oli 60-luvun radikaaleja. Asettukoon hänen kritiikkinsä siihen valoon. Suurten ikäluokkien edustaja kapinoi vanhempiaan vastaan. (Tosin Holmberg on syntynyt vähän liian aikaisin 1939 kuuluakseen varsinaisesti suuriin ikäluokkiin. Henkisesti hän oli kuitenkin 60-luvulla nuoruutensa eläneen idealisti-sukupolven edustaja.)

Nyt sinä sanot että tämänhän piti olla musa-arvostelu eikä mikään historianluento, mutta minä sanon siihen, että eipäs pitänyt! Jos kulttuurikokemus herättää ajatuksia, puran niitä auki, minne ne mahtavatkaan laukata.

TAKAISIN LOVEEN. Toisena kappaleena kuullaan Vesa-Matti Loirin tulkinta Eino Leinon Nocturnesta, mutta tämä on eri sävellys kuin se joka on totuttu kuulemaan. Asialla on Kaj Chydenius, kun myöhempi tutumpi versio on Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin käsialaa. Chydeniuksen Nocturne ei jotenkin kulje. Tutumpi versio on parempi. Ensimmäisessä boksissa on muitakin Loirin esityksiä, ne eivät erityisesti jää mieleen.

Seuraava merkillepantava single on Kaisa Korhosen Korkea veisu / Katastrofilauluja naisille. Tästä minä pidän. Nyt saarnataan ja julistetaan, mutta ah niin kauniisti. Katastrofilaulut liikkuvat Vietnamin sodan tunnelmissa. Eikä jää epäselväksi kenen puolella Korhonen on! Myöhemmin Korhonen laulaa vielä lapsen oikeuksista ja SKDL:n kuoron tukemana kehoittaa tovereita heräämään. Ihailen aatteen paloa ja idealismia. Olen Korhosen kanssa samalla puolella, vaikka en olisikaan äänestänyt vaaleissa SKDL:ää...

Sitten kolahtaa Blues Section & Jim Pembroke: Shivers of Pleasure. Kovaa kamaa. Todellakin. Kylmät väreet ovat tosiasia tätä kuunnellessa. Blues Sectionilta on tarjolla useita muitakin singlejä, ja ne eivät ole juurikaan bluesia, vaan maailmanluokan kotimaista progea brittivahvistuksella! Vielä lisää progea tarjoilevat Wigwam ja Tasavallan Presidentti.

Välissä on aina joitain vähemmän kiinnostavia esityksiä, mm. Kirkan ensilevytykset eivät herätä minussa isompia tunteita.

Vahvoina jäävät mieleen Kaj Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan ja Arja Saijonmaan Puhu minulle rakkaudesta (molemmat Chydeniuksen sävellyksiä Aulikki Oksasen sanoihin). Näin kovaa lemmen paatosta saa hakea tämän päivän nuoresta polvesta! Ultra Bran Kerkko Koskinen ja Anni Sinnemäki kieltämättä toivat hyvin tätä perinnettä 2000-luvulle, eikä heitä voi sanoa pelkiksi jäljittelijöiksi.

Myös Kristiina Halkola pääsee tulkitsemaan Chydeniusta ja Oksasta. Laulu siirtotyöläisestä on polittinen. Siinä ollaan pienen ihmisen puolella. En kuitenkaan ymmärrä laulun taustaa. Pitäisi varmaan ottaa selvää millainen ilmiö ”siirtotyömäät” olivat 70-luvulla. Nopea haku kertoi että siirtotyömaita oli ”sodanjälkeisessä Suomessa”. Siis ymmärrän laulun sanoman jälleenrakennusajan kontekstissa. Mutta nostaligisoiko Oksasen sanoitus? Oliko ilmiö kadonnut jo laulun tekoaikana? Jos tiedät, valista minuakin.

Sitten on Rauli Badding Somerjokea, Pepe Willbergiä, M.A. Nummista ja kaikenlaista muuta, jota en nyt käsittele tarkemmin. Kannattaa kokea itse. Nostan kuitenkin vielä kolme esitystä.

FINNTRION Lounatuulen laulun muistan omasta lapsuudestani, ja muistan etten pitänyt siitä. Laulu alkaa mollissa ja päättyy duuriin. Minulla on se mollialku jäänyt mieleen. Koin jo lapsena tekstin jotenkin osoittelevaksi:

Mitä se lounatuuli itkee?
Se itkee mustia kaupunkeja

Se suree viivasuoria suita

ja nälkäisiä lapsia

En tiennyt että siinä on Kaarina Helakisan teksti ennen kuin nyt tarkistin.

Katsoin lapsena tv:stä Noppaa. Sen henki oli kansojen väliseen solidaarisuuteen kasvattava. Sekin tuntui minusta osoittelevalta. En usko että 4-6 -vuotiaana olisin vielä itse ymmärtänyt tätä, mutta en toisaalta muista kenenkään aikuisenkaan kritisoineen Noppaa tai Lounatuulta ääneen. SKDL:ää ja pikku pioneerejä ei kyllä lapsuudenkodissani arvostettu.

TOISEKSI VIIMEISENÄ tästä pakkauksesta nousee Leena Marjamäen esittämä Janeton. Erikoinen, erikoinen kappale! En löytänyt kappaleen taustasta mitään järkeviä tietoja. CD-boksissa tämä luultavasti olisi esitelty, mutta kuten jo vihjaisin, olen kuunnellut näitä Spotifystä. Sen verran sain selville että kyseessä on versio ranskalaisesta tuhmasta(?) kansanlaulusta (chanson paillarde) La Rirette. Suomen kieliset sanat ovat Maija Salon (tuttu Pikku Kakkosesta). En tunne ranskalaista tuhmien laulujen perinnettä. Onko tälle edes suomeksi vastinetta tai parempaa käännöstä? Ja miksi tämä on levytetty suomeksi?

Opimme tästä tarinasta,
La rirette, la rirette,
Opimme tästä tarinasta,
Ett' kaikki miehet on sikoja

Vielä opimme tarinasta,
La rirette, la rirette,
Vielä opimme tarinasta,
Ett' naiset rakastaa sikoja

Kulttuuriteko? Kansanviisautta? Vessan seinäkirjoitus? Joka tapauksessa täyttä Lovea!

Suomalaisia tuhmia kansanlauluja paketissa edustaa Kreivi Pertti Ylermi Lindgrenin Kaksi kanaa, mutta se on pelkästään tuhma, ei ollenkaan viisas.

JA VIHONVIIMEISENÄ Laulu taantumuksesta, Pentti Saaritsan tekstin esittää Taistelulaulajat 70 -niminen kollektiivi. Jos olen oikein ymmärtänyt Taistelulaulajien takana on Love Recordsin perustajiin kuuluva Henrik Otto Donner.

Nämä sanat toistuvat kertosäkeessä:

Mutta historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata
Ja tyranni saa aina palkkansa

Ja juu, olen vahvasti samoilla linjoilla Saaritsan ja Donnerin kanssa, mutta ehkäpä heidän käsityksensä tyrannista eroaa minun käsityksestäni.

Saaritsa ja Donner käyvät historian esimerkkeinä läpi Wienin kongressin 1815, Pariisin kommuunin 1871 – joka nujerrettiin, Lokakuun vallankumouksen 1917, Berliinin Spartakistikapinan 1919 – joka nujerrettiin ja jota seurasi myöhemmin natsien valtaannousu, Berliiniin valtauksen 1945, Shanghain kommuunin 1927 – joka myös nujerrettiin, ja Kiinan vallankumouksen 1949. Näistä Lokakuun ja Kiinan vallankumoukset ja Berliiniin valtaus esitetään siis positiivisina käänteinä, missä ”tyranni saa palkkansa” ja kansanvalta (so. kommunismi) voittaa. Neuvostoliitto, DDR ja Kiinan kansantasavalta vuonna 1970, hienoja paikkoja ihmisen elää kaikki tyyni!

Nyt on pakko vastata Saaritsalle ja Donnerille John Lennonin sanoin:

But if you go carrying pictures of chairman Mao
You ain't going to make it with anyone anyhow
-Revolution (1968)

Chydeniusta ja Oksasta vielä ihailen. Saartisa ja Donner vaikuttavat olleen lähinnä hyödyllisiä idiootteja (polezniye duraki), jotka sanomallaan pelasivat Brezhnevin, Ulbrichtin ja Maon pussiin.

Kommunismi ja kapina eivät olleet vitsi länsimaissa 1970-luvulla, ja valitettavasti muutamat menivät pidemmälle kuin nämä durakit. En kirjoita heistä tänään. Jään kuitenkin miettimään ketkä ovat tämän päivän hyödyllisiä idiootteja ja kenen pussiin he (tietämättään) pelaavat?

LOVE RECORDS - KAIKKI SINGLET 1 on yllättävän korkeatasoinen ja kaikessa variaatiossaan jotenkin eheä kokoelma. Toisella kuuntelukerralla ei tehnyt mieli skipata kuin muutama kappale. Monet numerot joista en tässä kirjoittanut ovat todellisia kuuntelunautintoja ja niiden takana on varmasti oma tarinansa. Jos olisi aikaa, kiinnostaisi esimerkiksi selvittää miksi chicagolainen blues-kitaristi John Littlejohn kävi levyttämässä yhden sinkun Lovelle (varsin rouhevaa bluesia).

Seuraavassa postissa jatkan Love Recordsin parissa toivottavasti iloisemmissa tunnelmissa, ainakin lupaan etten kirjoita siinä natseista mitään. Saatan kuitenkin sivuta sotaa, nimittäin Lovelle on levyttänyt myös eräs palkkasoturi joka tuntee nimen Hector.