Kevyesti keskellä kesää
En ole kirjoittanut musiikista koko vuonna, joten nyt on korkea aika jakaa muutama musiikkielämys. Niitä ovat tarjonneet Olavi Uusivirta, Mafia Honey ja CMX. Niiden lisäksi Vain elämää -sarjan arviolta et välty tälläkään kertaa!
Sivumennen tekninen huomio: Olen siirtynyt käyttämään musiikkiarvosteluissa tähtiasteikkoa yhdestä viiteen (aiemman 1-10 numeron sijaan). Elokuvat arvioin edelleen 1-10-asteikolla, IMBD:tä mukaillen.
Edellisestä konserttikäynnistä oli vierähtänyt jo tovi ja kun tuli tilaisuus viettää kesäinen vapaailta puolison kanssa kaupungilla, päätimme siis mennä popkonserttiin! Valinnanvara pääkaupunkiseudulla arki-iltana ei ollut erityisen runsas, mutta valitsimme artistiksi radiosoiton perusteella molempia miellyttävän Olavi Uusivirran ja aiemmin meille vieraan tapahtumapisteen Allas Sea Poolin. Molempi valinta osui nappiin!
Allas Sea Pool tuli viimeistään puolitoista viikkoa myöhemmin kaikille tutuksi Trump-Putin-kokouksen kansainvälisenä mediakeskuksena. Jos se toimi sellaisena, ja se toimii päivisin maauimalana, se toimii hyvin myös kesäisen ulkoilmankonsertin pitopaikkana! Konsertti Altaalla on ikäänkuin festari minikoossa. Tunnelmaa kohottaa tasaisin väliajoin ohi lipuva Suomenlinnan lautta.
Soitto alkaa jo klo 19:00, mikä on kyllä kesäfestaritunnelmaan varsin sopivaa. Lämmittelijänä toimii vielä varsin vähän tunnettu Mafia Honey. Naislaulajan ja kolmen miessoittajan muodostama yhtye tuo kokoonpanollaan mieleen Haloo Helsingin. Mafia Honeyn musiikki myös muistuttaa rokkaavaa Haloota, lisättynä pienellä ripauksella 2000-luvun ensikymmenellä vaikuttanutta eteeristä Indicaa. Spotifystä heiltä löytyy vasta kaksi biisiä. Livesetissä biisejä kuullaan toki enemmän ja ne kuulostavat oikein hyvältä. Toivon kuulevani lisää!
Hiukan kahdeksan jälkeen itse Uusivirta yhtyeineen astuu lavalle ja aloittaa uudella sinkullaan Kesäyön uni. En ole juuri Uusivirran levyjä kunnellut ja olen mieltänyt hänen musiikkiinsa radiopopiksi, jopa iskelmäksi, joten seuraavien kappaleiden aikana yllätyn. Esiintyjänä Uusivirta on erittäin rock, jopa punk! Eipä nyt tule mieleen toista niin maanista ja intensiivistä artistia! Vertailukohtaa joutuu hakemaan nuoresta Ismo Alangosta (tai Rauli Badding Somerjoesta, josta minulla ei toki ole omakohtaisia kokemuksia). Musiikkikaan ei lopulta ole (pelkästään) radiopoppia, vaan Uusivirta ottaa rohkeasti vaikutteita vanhemman sukupolven artisteista laidasta laitaan.
Auttakaa! on silkkaa Pelle Miljoonaa, Tanssit vaikka et osaa voisi melkein olla Tehosekoitinta. Aivan kaikki Uusivirran biisit eivät ole sävellyksinä kovin vetäviä tai sanoituksina kovin älykkäitä. Melodiasta ikäänkuin puuttuu jokin koukku tai lyriikoissa on jotain punkmaista kömpelyyttä, mutta Uusivirta paikkaa kaikki materiaalin pienet puutteet heittäytymisellään. Solistin ja bändin energia tarttuu myös yleisöön!
Keikan loppupuolella kuullaan Badding-laina Valot ja se onkin kerrassaan hieno veto. Jos Olavi ei ole uusi Virta, hän on uusi Somerjoki!
Viimeinen encore on Nuori ja kaunis, alunperin Anna Järvisen kanssa esitetty duetto, ja se on yleisön riehaantumisesta ja mukanalaulusta päätellen Uusivirran isoin hitti! Uusivirta laati kappaleen alunperin elokuvan Elokuu (2011) tunnuskappaleeksi. Leffa olisi ansainnut suuremman huomion, mutta sentään tuo biisi on jäänyt elämään.
Mafia Honeyn ja Olavi Uusivirran tähdittämä minifestari oli siis kokonaisuutena erittäin elähdyttävä kokemus! Jos tulee mahdollisuus nähdä heitä livenä, suosittelen käyttämään sen.
Minusta tuli CMX:n fani joskus Aura-levyn aikoihin ysärin puolessa välissä, eikä Auran hehku ole vähentynyt vuosien mittaan yhtään! Ruoste on vaan edelleen hämmentävän mahtava biisi, niinkuin myös Kultanaamio ja levyn nimikappale. Olen siitä asti uskollisesti hankkinut kaiken mitä bändi julkaisee ja vieraillut keikoillakin useamman kerran. Edellisestä CMX-kokemuksesta oli kuitenkin vierähtänyt jo en-muista-kunka-monta vuotta, ja koskapa uusi Alkuteos (2018) -levy on varsin hyvä (siitä alla), kiinnosti taas nähdä heitä.
Tavastia on kuumana perjantai-iltana melko täynnä, mutta ei aivan loppuunmyyty. Tuskin samanaikainen Flow festival kilpailee CMX:n kanssa samasta yleisöstä, mutta Nosturilla esiintyvä Viikate saattaa kilpailla. Yleisön keski-ikä on reilusti päälle kolmenkympin, ellei neljänkympin, ja humalatila on silminnähden matala.
CMX:n tuotanto käsittää jo parisensataa kappaletta. Niiden luonne vaihtelee räyhäävästä hardcore-punkista kauniisti soljuvaan progressiiviseen rockiin. Laajasta tuotannosta saa koottua monenlaisia keikkasettejä ja CMX onkin usein tavannut yllättää keikoillaan. Talvikuningas (2007) -levyn kiertueella CMX soitti albumin kokonaisuudessaan, muutamalla välisoitolla ja encorella, mutta monesti muulloin tuore levy ei välttämättä ole ollut settilistan pääosassa. Ei tälläkään kertaa, vaikka melkein-konseptilevynä siinä olisi siihen aineksia.
Keikkasetin aloittaa Pimeä maa. Bändin keulakuva A.W. Yrjänä muistelee esittäneensä biisin ensimmäisen kerran Tavastialla 29 vuotta aiemmin. Toisaalta luen että tämä on bändin 38. keikka Tavalla. Kyllähän se näkyy. Bändin esiintyminen on itsevarmaa muttei ylimielistä. Yrjänä eläytyy kappaleeseen ja se välittyy yleisöön. Parissa biisissä myöhemmin Yrjänä unohtaa hiukan sanoja, mutta paikkaa nopeasti.
Toisena kuullaan uuden Alkuteos (2018) -albumin avausraita Elementa. Sen lisäksi uudelta levyltä ei kuullakaan kuin Puolikas hyvää. Ainakin osalle bändin vanhoista faneista tämä lienee mieluisia linja. Itse siis pidän uudesta levystä ja olisin mielelläni kuullut sen materiaalia enemmän. Seuralaiseni taas on enemmän radio-hittien ystävä eikä niinkään pidä hc-punkista. Hän muistelee edelleen karvaasti Tuuliajolla-kiertueen keikkaa Juvalla vuonna 2006, jolla CMX esitti elokuun pimenevässä yössä Nahkaparturia ja muuta erikoisempaa.
Takaisin tähän päivään... Viidentenä kuultava Punainen komentaja nostaa yleisössä siihen asti kovimman päänheilutuksen ja mukanalaulun. Tämän ylittää myöhemmin vain Kirosäkeet. Materiaalissa vuorottelevat punkimpi ja balladimaisempi linja, ja aikalinjalla ne käsittävät koko bändin historian, vuodesta 1990 tähän vuoteen. Eniten kappaleita kuullaan levyiltä Aura (1994), Rautakantele (1995) ja Aion (2003), kolme kultakin.
Varsinaisen setin päättää Kusimyrsky, nimeään progemaisempi kappale. Taputusten ja "see-äm-äks" huutojen saattelemana bändi palaa lavalle ja esittää "suurimman hittinsä" Ruosteen. Ihan viimeisenä kuullaan vielä Matti, hardcore-helmi jota nykyisin kuulee yleisön toivovan sekä CMX:n että Kotiteollisuuden keikoilla. Kottarit coveroi Matin yhdelle Sotakoira-levyistään, ja siitä on sen jälkeen ikäänkuin tullut molempien bändien omaisuutta.
Kokonaisuutena perushyvä keikka CMX:ltä. Sain mitä tilasin ja poistun tyytyväisenä yhä lämpimään Helsingin yöhön.
CMX esitti nämä kappaleet (suluissa alkuperäinen levytysvuosi):
Alkuteos (2018) on CMX:n järjestyksessä 16. studioalbumi. Kun yhtyeellä on näin paljon kilometrejä mittarissa, on aiheellista kysyä kannattaako vielä jatkaa vai ovatko jo "ajat loppuneet, sanat puhki kuluneet"? Tätä edeltänyt Mesmeria (2015) oli kelpo. Sen sijaan Seitsentahokas (2013) ja Iäti (2010) olivat melko yhdentekeviä. Talvikuningas (2007) oli scifi-henkisenä konseptialbumina järisyttävä ja ehkäpä edellä mainitun Auran (1994) rinnalla yhtyeen paras.
Nyt Alkuteos onnistuu räjäyttämään tarkkaavaisen kuulijan tajunnan heti ensi metreillä. Paljastan levyn ensimmäisistä kappaleista sen että Elementa kertoo Mooseksen laista ja Paratiisin Eeva syntiinlankeemuksesta. Mutta kumpaankin näihin on erikoinen näkökulma, suoranainen juonenkäänne, jonka jätän sinun löydettäväksesi! Puolikas hyvää ja Konx om pax jatkavat raamatullisilla teemoilla ja peilaavat niitä nykypäivään. Verenpuna on tulkinnanvarainen. Sulaneet muovisotilaat eivät taas löydy isosta kirjasta, tai sitten olen itse lukenut sen huonosti. Neljäkymmentä päivää sisältää taas ovelan näkökulman juutalais-kristilliseen mytologiaan ja Alkemisti päättää levyn samoilla linjoilla.
Parasta levyssä ovat juuri sanoitukset. Musiikillisesti se ei ole erityisen huimaava, vaan onpahan tuttua ja turvallista CMX:ää. Levy nousee silti CMX:n parhaimpien joukkoon ja osoittaa että yli 30 vuoden ikään ehtineellä yhtyeellä on vielä annettavaa!
Alkuteos on kuunneltavissa mm. Spotifyssä.
Sani on vahva esiintyjä, ja en ollut aiemmin rekisteröinyt että hän on myös sanoittanut suuren osan Aikakoneen biiseistä. Lisäyllätyksen hän tarjoaa huumorintajullaan ja hyväntuulisella läpänheitollaan.
Kovin yllätys minulle on Danny! Hän on tähän mennessä Vain elämää -sarjassa vierailleista vanhoista starboista kovin! Uskomaton eläytyjä, uskomattoman voimakas ja värikäs ääni, tuo mieleen Johnny Cashin. Danny artikuloi laulaessaan oikein selvästi, Vadelmavene on tästä malliesimerkki. Laulujen päälle tulevat uskomattomat jutut 1960-luvulta tähän päivään, joissa vilahtelevat Olavi Virta ja Kirka, ja jotka mies kertoo ylpeänä mutta vailla turhaa itsekorostusta. Ja kun on muiden vuoro, Danny antaa muille tilaa. Olen nähnyt Dannyn livenä joskus 2000-luvun alussa, laivakeikalla kaiken lisäksi. Keikka oli ihan jees, mutta siitä jäi lähinnä mieleen kuinka kohtasimme silloisen tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) kanssa Dannyn seuraavana aamuna tax-freessä ja Danny shoppasi sieltä pari keissiä Coca-Colaa ja pari keissiä Ramlösaa! Nytpä haluaisin nähdä hänet uudestaan livenä!
Mira Luoti on akrobaatti-temppuineen uskomaton shownainen, mutta laulajana hänen skaalansa ei ole kovin laaja. Hänen matala äänestä sopii loistavasti duettoihin, mutta soolona se kuulostaa lattealta ja värittömältä. Hänen sooloesityksensä eivät teatraalisuudestaan huolimatta kosketa, mutta kun hän vetää Aikakoneen Perhosten yön yhdessä Aki Tykin kanssa, hän pääsee oikeuksiinsa! Kappale oli ilmeisesti alunperin valittu Terhi Kokkoselle, mutta sanoisin että parempi näin. Sanin soolotuotannon Jää Luodin esittämänä tekee myös vaikutuksen! Sehän on sanoitukseltaan kuin PMMP:n Joku raja.
Happoradiota olen digannut pitkään. Aki Tykki on voimakkaita tunteita ja mielikuvia herättävien biisien tekijä, ja laulajana niihin sopiva. Hän onnistuu omissa esityksissään ja Happoradion biisit tarjoavat hyvät tulkintamahdollisuudet muille. Kasmirin esittämä Puhu äänellä jonka kuulen on jopa alkuperäistä sävykkäämpi.
Encorepäivä tuo tullessaan muutaman lisäyllätyksen. Danny Chuck Berry -cover Roll over Beethoven on peruskova, vaikka olisihan se ollut vielä kovempi jos Danny olisi itse soittanut kitaraa. Mira Luodin ja hänen puolisonsa (Happoradiossa vaikuttavan) AH Haapasalon duetto Rakkaudesta on puolestaan hyytävän karmeaa kuultavaa ja katsottavaa, etenkin kuin juorut kertovat parin nyt eronneen. Tätä Sielun veljien hypnoottista kappaletta ei todellakaan ole tarkoitettu miehen ja naisen duetoksi! Sen sijaan uskon että Olavi Uusivirta osaisi tämän biisin esittää.
Ei kuitenkaan lopunperin harmita että katsoin tämän tuotantokauden. Seuraavaa kautta en kyllä taaskaan odota innolla. Evelina, Ellinoora, Pyhimys hohhoijaa. Anne Mattila, nevahööd? Tuure Kilpeläinen, not much heard. No on siellä sentään Rasmus-Lauri ja Pepe Willberg! Annetaan heille mahdollisuus yllättää.
Sivumennen tekninen huomio: Olen siirtynyt käyttämään musiikkiarvosteluissa tähtiasteikkoa yhdestä viiteen (aiemman 1-10 numeron sijaan). Elokuvat arvioin edelleen 1-10-asteikolla, IMBD:tä mukaillen.
Konsertteja
Olavi Uusivirta ja Mafia Honey Allas Sea Poolilla 4.7.2018
★★★★Edellisestä konserttikäynnistä oli vierähtänyt jo tovi ja kun tuli tilaisuus viettää kesäinen vapaailta puolison kanssa kaupungilla, päätimme siis mennä popkonserttiin! Valinnanvara pääkaupunkiseudulla arki-iltana ei ollut erityisen runsas, mutta valitsimme artistiksi radiosoiton perusteella molempia miellyttävän Olavi Uusivirran ja aiemmin meille vieraan tapahtumapisteen Allas Sea Poolin. Molempi valinta osui nappiin!
Allas Sea Pool tuli viimeistään puolitoista viikkoa myöhemmin kaikille tutuksi Trump-Putin-kokouksen kansainvälisenä mediakeskuksena. Jos se toimi sellaisena, ja se toimii päivisin maauimalana, se toimii hyvin myös kesäisen ulkoilmankonsertin pitopaikkana! Konsertti Altaalla on ikäänkuin festari minikoossa. Tunnelmaa kohottaa tasaisin väliajoin ohi lipuva Suomenlinnan lautta.
Soitto alkaa jo klo 19:00, mikä on kyllä kesäfestaritunnelmaan varsin sopivaa. Lämmittelijänä toimii vielä varsin vähän tunnettu Mafia Honey. Naislaulajan ja kolmen miessoittajan muodostama yhtye tuo kokoonpanollaan mieleen Haloo Helsingin. Mafia Honeyn musiikki myös muistuttaa rokkaavaa Haloota, lisättynä pienellä ripauksella 2000-luvun ensikymmenellä vaikuttanutta eteeristä Indicaa. Spotifystä heiltä löytyy vasta kaksi biisiä. Livesetissä biisejä kuullaan toki enemmän ja ne kuulostavat oikein hyvältä. Toivon kuulevani lisää!
 |
| Mafia Honey nostaa tunnelmaa |
Hiukan kahdeksan jälkeen itse Uusivirta yhtyeineen astuu lavalle ja aloittaa uudella sinkullaan Kesäyön uni. En ole juuri Uusivirran levyjä kunnellut ja olen mieltänyt hänen musiikkiinsa radiopopiksi, jopa iskelmäksi, joten seuraavien kappaleiden aikana yllätyn. Esiintyjänä Uusivirta on erittäin rock, jopa punk! Eipä nyt tule mieleen toista niin maanista ja intensiivistä artistia! Vertailukohtaa joutuu hakemaan nuoresta Ismo Alangosta (tai Rauli Badding Somerjoesta, josta minulla ei toki ole omakohtaisia kokemuksia). Musiikkikaan ei lopulta ole (pelkästään) radiopoppia, vaan Uusivirta ottaa rohkeasti vaikutteita vanhemman sukupolven artisteista laidasta laitaan.
 |
| Uusivirta vauhdissa ilman paitaa. Taustalla Suomenlinnan lautta! |
Auttakaa! on silkkaa Pelle Miljoonaa, Tanssit vaikka et osaa voisi melkein olla Tehosekoitinta. Aivan kaikki Uusivirran biisit eivät ole sävellyksinä kovin vetäviä tai sanoituksina kovin älykkäitä. Melodiasta ikäänkuin puuttuu jokin koukku tai lyriikoissa on jotain punkmaista kömpelyyttä, mutta Uusivirta paikkaa kaikki materiaalin pienet puutteet heittäytymisellään. Solistin ja bändin energia tarttuu myös yleisöön!
Keikan loppupuolella kuullaan Badding-laina Valot ja se onkin kerrassaan hieno veto. Jos Olavi ei ole uusi Virta, hän on uusi Somerjoki!
Viimeinen encore on Nuori ja kaunis, alunperin Anna Järvisen kanssa esitetty duetto, ja se on yleisön riehaantumisesta ja mukanalaulusta päätellen Uusivirran isoin hitti! Uusivirta laati kappaleen alunperin elokuvan Elokuu (2011) tunnuskappaleeksi. Leffa olisi ansainnut suuremman huomion, mutta sentään tuo biisi on jäänyt elämään.
Mafia Honeyn ja Olavi Uusivirran tähdittämä minifestari oli siis kokonaisuutena erittäin elähdyttävä kokemus! Jos tulee mahdollisuus nähdä heitä livenä, suosittelen käyttämään sen.
CMX Tavastialla 10.8.2018
★★★★Minusta tuli CMX:n fani joskus Aura-levyn aikoihin ysärin puolessa välissä, eikä Auran hehku ole vähentynyt vuosien mittaan yhtään! Ruoste on vaan edelleen hämmentävän mahtava biisi, niinkuin myös Kultanaamio ja levyn nimikappale. Olen siitä asti uskollisesti hankkinut kaiken mitä bändi julkaisee ja vieraillut keikoillakin useamman kerran. Edellisestä CMX-kokemuksesta oli kuitenkin vierähtänyt jo en-muista-kunka-monta vuotta, ja koskapa uusi Alkuteos (2018) -levy on varsin hyvä (siitä alla), kiinnosti taas nähdä heitä.
Tavastia on kuumana perjantai-iltana melko täynnä, mutta ei aivan loppuunmyyty. Tuskin samanaikainen Flow festival kilpailee CMX:n kanssa samasta yleisöstä, mutta Nosturilla esiintyvä Viikate saattaa kilpailla. Yleisön keski-ikä on reilusti päälle kolmenkympin, ellei neljänkympin, ja humalatila on silminnähden matala.
CMX:n tuotanto käsittää jo parisensataa kappaletta. Niiden luonne vaihtelee räyhäävästä hardcore-punkista kauniisti soljuvaan progressiiviseen rockiin. Laajasta tuotannosta saa koottua monenlaisia keikkasettejä ja CMX onkin usein tavannut yllättää keikoillaan. Talvikuningas (2007) -levyn kiertueella CMX soitti albumin kokonaisuudessaan, muutamalla välisoitolla ja encorella, mutta monesti muulloin tuore levy ei välttämättä ole ollut settilistan pääosassa. Ei tälläkään kertaa, vaikka melkein-konseptilevynä siinä olisi siihen aineksia.
Keikkasetin aloittaa Pimeä maa. Bändin keulakuva A.W. Yrjänä muistelee esittäneensä biisin ensimmäisen kerran Tavastialla 29 vuotta aiemmin. Toisaalta luen että tämä on bändin 38. keikka Tavalla. Kyllähän se näkyy. Bändin esiintyminen on itsevarmaa muttei ylimielistä. Yrjänä eläytyy kappaleeseen ja se välittyy yleisöön. Parissa biisissä myöhemmin Yrjänä unohtaa hiukan sanoja, mutta paikkaa nopeasti.
 |
| Edessä Yrjänä ja Halmkrona, rummuissa Wahlström ja rumpujen päällä Rasio |
Toisena kuullaan uuden Alkuteos (2018) -albumin avausraita Elementa. Sen lisäksi uudelta levyltä ei kuullakaan kuin Puolikas hyvää. Ainakin osalle bändin vanhoista faneista tämä lienee mieluisia linja. Itse siis pidän uudesta levystä ja olisin mielelläni kuullut sen materiaalia enemmän. Seuralaiseni taas on enemmän radio-hittien ystävä eikä niinkään pidä hc-punkista. Hän muistelee edelleen karvaasti Tuuliajolla-kiertueen keikkaa Juvalla vuonna 2006, jolla CMX esitti elokuun pimenevässä yössä Nahkaparturia ja muuta erikoisempaa.
Takaisin tähän päivään... Viidentenä kuultava Punainen komentaja nostaa yleisössä siihen asti kovimman päänheilutuksen ja mukanalaulun. Tämän ylittää myöhemmin vain Kirosäkeet. Materiaalissa vuorottelevat punkimpi ja balladimaisempi linja, ja aikalinjalla ne käsittävät koko bändin historian, vuodesta 1990 tähän vuoteen. Eniten kappaleita kuullaan levyiltä Aura (1994), Rautakantele (1995) ja Aion (2003), kolme kultakin.
Varsinaisen setin päättää Kusimyrsky, nimeään progemaisempi kappale. Taputusten ja "see-äm-äks" huutojen saattelemana bändi palaa lavalle ja esittää "suurimman hittinsä" Ruosteen. Ihan viimeisenä kuullaan vielä Matti, hardcore-helmi jota nykyisin kuulee yleisön toivovan sekä CMX:n että Kotiteollisuuden keikoilla. Kottarit coveroi Matin yhdelle Sotakoira-levyistään, ja siitä on sen jälkeen ikäänkuin tullut molempien bändien omaisuutta.
Kokonaisuutena perushyvä keikka CMX:ltä. Sain mitä tilasin ja poistun tyytyväisenä yhä lämpimään Helsingin yöhön.
CMX esitti nämä kappaleet (suluissa alkuperäinen levytysvuosi):
- Pimeä maa (1990)
- Elementa (2018)
- Linnunhammas (1995)
- Puolikas hyvää (2018)
- Punainen komentaja (2007)
- Rautakantele (1995)
- Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen (2003)
- Aura (1994)
- Kappaleina (2010)
- Kivinen kirja (2008)
- Kätketty kukka (1991)
- Kirosäkeet (1995)
- Fysiikka ei kestä (2003)
- Palvelemaan konetta (2003)
- Elokuun kruunu (1994)
- Kusimyrsky (2013)
--- - Ruoste (1994)
- Ainomieli (1992)
--- - Matti (1990)
CMX: Alkuteos (2018)
★★★★½Alkuteos (2018) on CMX:n järjestyksessä 16. studioalbumi. Kun yhtyeellä on näin paljon kilometrejä mittarissa, on aiheellista kysyä kannattaako vielä jatkaa vai ovatko jo "ajat loppuneet, sanat puhki kuluneet"? Tätä edeltänyt Mesmeria (2015) oli kelpo. Sen sijaan Seitsentahokas (2013) ja Iäti (2010) olivat melko yhdentekeviä. Talvikuningas (2007) oli scifi-henkisenä konseptialbumina järisyttävä ja ehkäpä edellä mainitun Auran (1994) rinnalla yhtyeen paras.
Nyt Alkuteos onnistuu räjäyttämään tarkkaavaisen kuulijan tajunnan heti ensi metreillä. Paljastan levyn ensimmäisistä kappaleista sen että Elementa kertoo Mooseksen laista ja Paratiisin Eeva syntiinlankeemuksesta. Mutta kumpaankin näihin on erikoinen näkökulma, suoranainen juonenkäänne, jonka jätän sinun löydettäväksesi! Puolikas hyvää ja Konx om pax jatkavat raamatullisilla teemoilla ja peilaavat niitä nykypäivään. Verenpuna on tulkinnanvarainen. Sulaneet muovisotilaat eivät taas löydy isosta kirjasta, tai sitten olen itse lukenut sen huonosti. Neljäkymmentä päivää sisältää taas ovelan näkökulman juutalais-kristilliseen mytologiaan ja Alkemisti päättää levyn samoilla linjoilla.
Parasta levyssä ovat juuri sanoitukset. Musiikillisesti se ei ole erityisen huimaava, vaan onpahan tuttua ja turvallista CMX:ää. Levy nousee silti CMX:n parhaimpien joukkoon ja osoittaa että yli 30 vuoden ikään ehtineellä yhtyeellä on vielä annettavaa!
Alkuteos on kuunneltavissa mm. Spotifyssä.
Televisioviihdettä
Vain elämää - kausi 8 (2018)
★★★
Olin jo vähällä jättää katsomatta tämän kauden, mutta muutama sivusilmällä seurattu jakso herätti kuitenkin kiinnostukseni ja päädyin katsomaan sarjan jäkikäteen suoratoistona. (Kuka muutenkaan nykyisin seuraa tv-ohjelmia silloin kun ne tulevat tv:stä?)
Kausi herätti etukäteen kohua Terhi Kokkosen poistuttua Espanjasta kesken kuvausten. Itse ohjelmasta mitään varsinaista syytä tälle poistumiselle ei selviä. Ensimmäisissä jaksoissa Kokkonen on muiden artistien mukana läpänheitossa ja tunteilussa. Mira Luodin päivänä hän on selvästi sivussa mutta vetää kuitenkin siskonsa Pauliina Kokkosen kanssa toimivan dueton Luodin soolotuotannon kappaleesta Pinnan alla. Aki Tykin ja Sanin päivinä Kokkonen ei ole enää mukana ja hänen poistumiseensa vain viitataan muiden artistien puheissa. Kokkonen on laulajana todella vahva ja esiintyjänä kokenut. Silti en usko että hänen esityksensä tältä kaudelta jäävät elämään, ehkä lukuunottamatta versiota Kasmirin kappaleesta Amen. Se ei kuitenkaan johdu esittäjästä.
Vain elämää on aiemmilla kausillaan avannut uusia puolia artisteista ja niin tälläkin kertaa! Olen enimmäkseen sivuuttanut Arttu Wiskarin ja Kasmirin edustamien genrejen musiikin (juntti-suomipop ja hipster-soul?), mutta he kumpikin osoittautuvat varsin laaja-alaisiksi esiintyjiksi ja myös heidän kappaleensa antavat tilaa monipuolisille tulkinnoille. No joo, ja kyllä olen aina tykännyt Mökkitiestä ja Vadelmaveneestä...
Kausi herätti etukäteen kohua Terhi Kokkosen poistuttua Espanjasta kesken kuvausten. Itse ohjelmasta mitään varsinaista syytä tälle poistumiselle ei selviä. Ensimmäisissä jaksoissa Kokkonen on muiden artistien mukana läpänheitossa ja tunteilussa. Mira Luodin päivänä hän on selvästi sivussa mutta vetää kuitenkin siskonsa Pauliina Kokkosen kanssa toimivan dueton Luodin soolotuotannon kappaleesta Pinnan alla. Aki Tykin ja Sanin päivinä Kokkonen ei ole enää mukana ja hänen poistumiseensa vain viitataan muiden artistien puheissa. Kokkonen on laulajana todella vahva ja esiintyjänä kokenut. Silti en usko että hänen esityksensä tältä kaudelta jäävät elämään, ehkä lukuunottamatta versiota Kasmirin kappaleesta Amen. Se ei kuitenkaan johdu esittäjästä.
Vain elämää on aiemmilla kausillaan avannut uusia puolia artisteista ja niin tälläkin kertaa! Olen enimmäkseen sivuuttanut Arttu Wiskarin ja Kasmirin edustamien genrejen musiikin (juntti-suomipop ja hipster-soul?), mutta he kumpikin osoittautuvat varsin laaja-alaisiksi esiintyjiksi ja myös heidän kappaleensa antavat tilaa monipuolisille tulkinnoille. No joo, ja kyllä olen aina tykännyt Mökkitiestä ja Vadelmaveneestä...
Sani on vahva esiintyjä, ja en ollut aiemmin rekisteröinyt että hän on myös sanoittanut suuren osan Aikakoneen biiseistä. Lisäyllätyksen hän tarjoaa huumorintajullaan ja hyväntuulisella läpänheitollaan.
Kovin yllätys minulle on Danny! Hän on tähän mennessä Vain elämää -sarjassa vierailleista vanhoista starboista kovin! Uskomaton eläytyjä, uskomattoman voimakas ja värikäs ääni, tuo mieleen Johnny Cashin. Danny artikuloi laulaessaan oikein selvästi, Vadelmavene on tästä malliesimerkki. Laulujen päälle tulevat uskomattomat jutut 1960-luvulta tähän päivään, joissa vilahtelevat Olavi Virta ja Kirka, ja jotka mies kertoo ylpeänä mutta vailla turhaa itsekorostusta. Ja kun on muiden vuoro, Danny antaa muille tilaa. Olen nähnyt Dannyn livenä joskus 2000-luvun alussa, laivakeikalla kaiken lisäksi. Keikka oli ihan jees, mutta siitä jäi lähinnä mieleen kuinka kohtasimme silloisen tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) kanssa Dannyn seuraavana aamuna tax-freessä ja Danny shoppasi sieltä pari keissiä Coca-Colaa ja pari keissiä Ramlösaa! Nytpä haluaisin nähdä hänet uudestaan livenä!
Mira Luoti on akrobaatti-temppuineen uskomaton shownainen, mutta laulajana hänen skaalansa ei ole kovin laaja. Hänen matala äänestä sopii loistavasti duettoihin, mutta soolona se kuulostaa lattealta ja värittömältä. Hänen sooloesityksensä eivät teatraalisuudestaan huolimatta kosketa, mutta kun hän vetää Aikakoneen Perhosten yön yhdessä Aki Tykin kanssa, hän pääsee oikeuksiinsa! Kappale oli ilmeisesti alunperin valittu Terhi Kokkoselle, mutta sanoisin että parempi näin. Sanin soolotuotannon Jää Luodin esittämänä tekee myös vaikutuksen! Sehän on sanoitukseltaan kuin PMMP:n Joku raja.
Happoradiota olen digannut pitkään. Aki Tykki on voimakkaita tunteita ja mielikuvia herättävien biisien tekijä, ja laulajana niihin sopiva. Hän onnistuu omissa esityksissään ja Happoradion biisit tarjoavat hyvät tulkintamahdollisuudet muille. Kasmirin esittämä Puhu äänellä jonka kuulen on jopa alkuperäistä sävykkäämpi.
Encorepäivä tuo tullessaan muutaman lisäyllätyksen. Danny Chuck Berry -cover Roll over Beethoven on peruskova, vaikka olisihan se ollut vielä kovempi jos Danny olisi itse soittanut kitaraa. Mira Luodin ja hänen puolisonsa (Happoradiossa vaikuttavan) AH Haapasalon duetto Rakkaudesta on puolestaan hyytävän karmeaa kuultavaa ja katsottavaa, etenkin kuin juorut kertovat parin nyt eronneen. Tätä Sielun veljien hypnoottista kappaletta ei todellakaan ole tarkoitettu miehen ja naisen duetoksi! Sen sijaan uskon että Olavi Uusivirta osaisi tämän biisin esittää.
Ei kuitenkaan lopunperin harmita että katsoin tämän tuotantokauden. Seuraavaa kautta en kyllä taaskaan odota innolla. Evelina, Ellinoora, Pyhimys hohhoijaa. Anne Mattila, nevahööd? Tuure Kilpeläinen, not much heard. No on siellä sentään Rasmus-Lauri ja Pepe Willberg! Annetaan heille mahdollisuus yllättää.
Comments
Post a Comment