Suomen historia nuorisolle
Suomen itsenäisyyden juhlavuonna puskivat painokoneet ulos useita Suomen historiaa käsitteleviä teoksia. Olen nyt kokenut niistä Juha Hurmeen ja Mauri Kunnaksen aikaansaannokset. Vaikka ne Suomen itsenäisyyden juhlavuonna ilmestyivätkin, kumpikaan niistä ei kerro Suomen itsenäisyyden ajasta, vaan käsittelee sitä varhaisempaa historiaa. Tämän "esi-itsenäisyyden" lisäksi yhteinen piirre on ettei kumpaakaan luokitella tietokirjaksi, vaikka niistä valtavasti tietoa löytyykin, taitavasti paketoituna!
Tämän postin otsikon olen lainannut Hilda Käkikosken (1864-1912) kaksiosaisesta historiateoksesta Suomen historia nuorisolle (Kansanvalistusseura 1908-1913), joka on siis julkaistu jo ennen Suomen itsenäisyyttä. Minulta sattuu löytymään hyllystäni kyseisen teossarjan toisen osan ensimmäinen nide, Keski-aika, joka käsittelee vuosia 1154-1323. Jos et ole kuullut aiemmin Käkikoskesta, voin valistaa että hän on ollut varsin merkittävä henkilö, Suomen ensimmäisen eduskunnan jäsen, opettaja ja kirjailija, ja taitava sanankäyttäjä. Tuo historiateoksen toinen osa alkaa vetävästi:
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (10/10)
Juha Hurme on ottanut asiakseen käsitellä Suomen historiaa ajalta ennen kuin Suomesta tuli Suomi. Läpi kirjan hän kutsuukin tätä maaplänttiä Niemeksi. Hurme aloittaa pitkältä, aina alkuräjähdyksestä, 14 miljardin vuoden takaa! Kirjan alku on päätähuimaava!
Oma luku/kuuntelukokemukseni oli sikäli erikoinen, etten tiennyt kirjan sisällöstä juuri mitään ennen sen aloittamista. Kirja on luokiteltu romaaniksi, joten oletin sen siirtyvän kaukaakaartavan alun jälkeen käsittelemään historiaa jotenkin fiktion keinoin, ehkä fiktiivisin henkilöin. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, ja tajusin vasta noin pari tuntia kirjaa kuunneltuani että kyseessä on romskun sijaan tuhti tietokirja. Näennäinen romaanimuoto on ainoastaan antanut Hurmeelle vapauden kertoa omia mielipiteitään, käyttää välillä alatyyliä ja pomppia asioista toiseen niin kuin hänelle romaanikirjailijana sopii. Ei silti, teos pysyy kasassa äärimmäisen hyvin.
Vaikka Hurmeen kirja mainitsee Runebergin, Lönnrotin ja Kiven saavutukset, sen varsinainen kaari päättyy vuoteen 1809. Siis siihen hetkeen kun Niemestä tulee vihdoin autonominen Suomen Suuriruhtinaskunta. Kirja käy siis läpi 14 miljardia vuotta maailman historiaa, keskiössä Suomen/Niemen kulttuurihistoria.
Niemi on paljon velkaa Veijo Meren (1928-2015) neliosaiselle Suomen historiasarjalle, joka Niemen tavoin alkaa esihistoriasta, noin vuodesta 77 milj. e.a.a. teoksessa Maassa taivaan saranat (Otava 1993) ja päättyy vuoteen 1940 teoksessa Suurta olla pieni kansa (Otava 1996). Itse asiaa Maassa taivaan saranat kirjan kattama ajanjakso on hyvinkin rinnasteinen Niemen kattamaan jaksoon. Meren kronikan ensimmäinen osa nimittäin päättyy vuoteen 1814. Meren jutut ovat kuitenkin hiukan enemmän esseemäisiä kuin Hurmeen maalaama iso kaari. Ja siinä missä Meri painottaa sotahistoriaa ja kuninkaita, Hurme painottaa kulttuurihistoriaa ja taiteilijoita.
Hurme antaa suuren arvon kalevalaisille runonlaulajille ja muinaissuomalaisille naisille. Hän nostaa muinaissuomalaisuuden suullisesti eteenpäin välitetyksi korkeakulttuuriksi. Hän osoittaa myös muiden kulttuurien yhteydet ja vaikutuksen suomalaiseen kulttuuriin. Hän todistaa väkevästi ettei suomalaisuus ole syntynyt eristyksissä, eikä se ole eristyneisyyttä, vaan se on mitä suurimmassa määrin yhteyttä indoeurooppalaiseen ja uralilaiseen kulttuuriin.
Hurme korostaa Ruotsin ja Suomen pitkää yhteistä historiaa ja sen enimmäkseen myönteisiä vaikutuksia Suomeen. Haitalliseksi vaikutukseksi jää tuon runonlaulukulttuurin rusentaminen.
Hurme toki nostaa esiin sellaiset suuruudet kuin Mikael Agricolan (1510-1557), "suomen kielen isän" ja Henrik Gabriel Porthanin (1739-1804), "Suomen historian isän". Mutta heidän lisäkseen hän tuo esiin liudan (ainakin minulle) tuntemattomampia kulttuurihenkilöitä, kuten Jakobus Finnon (1540-1588), "suomalaisen virsikirjan isän", ja Daniel Medelplanin (1657-1737), isonvihan aikaisen Pälkäneen puuaapisen laatijan, ensimmäisen suomalaisen aapisen jossa esiintyy aapiskukko.
Sigfrid Aronus Forsiukselle (1560-1624) Hurme omistaa kokonaisen luvun kirjasta, ja syystäkin! Forsius (joskus myös Helsingforsius) oli tiedemies ja ensimmäisten suomalaisten almanakkojen tekijä, joka myös harrasti ennustusten laatimista ja julkaisemista. Saattoipa hän vaiherikkaan elämänsä aikana syyllistyä murhaankin!
Kirjan päättää kenraali von Döbelnin pitämä jäähyväispuhe suomalaisille sotilaille lokakuulta 1809. Vaikka Hurmeen asenne läpi koko kirjan on ollut lievästi vino, tätä puhetta lainatessaan uskon hänen olevan täysin tosissaan. Georg Carl von Döbeln (1758-1820) on ollut Winston Churchillin (1874-1965) veroinen oraattori. Hänen puheensa on täynnä isänmaallista paatosta, mutta samalla se ei ole vähimmässäkään määrin nurkkakuntainen tai sotaa ihannoiva. Se julistaa mitä suurinta ystävyyttä Suomen ja Ruotsin kansojen välillä ja kohtelee myös Venäjää, silloista Ruotsin vihollista kunnioittavasti.
Suosittelen vahvasti Niemeä kaikille. Asiasisältö on vankka ja kirja on sen lisäksi hauska ja liikuttava.
Koiramäen Suomen historia on kirjoitettu ikäänkuin nykyhetki olisi Koiramäki-sarjan tapahtuma-aika, 1850-luku. Historian alkuhetkeksi Kunnas on valinnut uskonpuhdistuksen ja Kustaa Vaasan ajan, 1520-luvun. Koiramäen Suomen historia siis ikäänkuin kuvaa sitä ajanjaksoa jota luultavasti olisi muisteltu 1850-luvun Suomessa. Katolisuuden ja varsinkin pakanuuden aika olisi tuosta näkökulmasta "esihistoriaa".
Koiramäen Suomen historia näyttää väläyksiä historiallisten henkilöiden elämästä tavallisen kansan parissa. Tarvitseeko minun erikseen sanoa että kaikki henkilöt on muiden Koiramäki-teosten tapaan kuvattu sarjakuvakoirina?! Tämä ei lainkaan vähennä teoksen tietoarvoa, tekeepä siitä vain helpommin lähestyttävän lapsille ja lapsenmielisille! Jo alkuperäinen Koiramäen talossa (1980) käsittämättömän kova tietopaketti elämästä 1800-luvun Suomessa. Muistan itse lukeneeni sen moneen kertaan. Sarjan edetessä Kunnas on vain pannut paremmaksi.
Tämän kirjan väläykset alkavat Mikael Agricolasta Turussa (ks. kirjan kansi) ja jatkuvat ensin Juhana-herttuan (1537-1592) ja sitten Kaarina Maununtyttären (1550-1612) Suomen-vaiheisiin. Siitä mennään nuijasodan, 30-vuotisen sodan, kreivin ajan, ison- ja pikkuvihan kauttaa kohti Suomen sotaa. Hallitsijat vaihtuvat, kansa välillä kärsii, mutta suunta on koko ajan ylöspäin!
Kirja päättyy J. L. Runebergiin (1804-1877) ja Vänrikki Stoolin tarinoihin (1848-1860). Runebergistä Kunnas on ehtinyt kirjoittaa kokonaisen kirjankin, Koiramäen Martta ja Ruuneperi (2005).
Suosittelen äänen luettavaksi lapsille tai omaksi iloksi!
Tämän postin otsikon olen lainannut Hilda Käkikosken (1864-1912) kaksiosaisesta historiateoksesta Suomen historia nuorisolle (Kansanvalistusseura 1908-1913), joka on siis julkaistu jo ennen Suomen itsenäisyyttä. Minulta sattuu löytymään hyllystäni kyseisen teossarjan toisen osan ensimmäinen nide, Keski-aika, joka käsittelee vuosia 1154-1323. Jos et ole kuullut aiemmin Käkikoskesta, voin valistaa että hän on ollut varsin merkittävä henkilö, Suomen ensimmäisen eduskunnan jäsen, opettaja ja kirjailija, ja taitava sanankäyttäjä. Tuo historiateoksen toinen osa alkaa vetävästi:
Nuori lukija! Ennenkuin alan kuvata sinulle keskiaikaisten esivanhempiemme unohdettua elämää, tahtoisin viedä sinut muassani vanhaan harmaakiviseen kirkkoon, jonka ikkunat ovat särkyneet, jonka katto vuotaa ja seinien laastitus kalkkikuvineen on halkeillut.Käkikosken teos voitaneen laskea "kansallisen heräämisen" ajan historiankirjoitukseen, jonka tarkoituksena on ollut luoda ylvästä kuvaa suomalaisuudesta. Se on kyllä siinä määrin lähdekriittinen ettei esimerkiksi ota legendoja piispa Henrikistä totena, mutta ei sentään tohdi epäillä koko Henrikin historiallisuutta, kuten nykyiset historiantutkijat, heidän joukossaan Juha Hurme, tekevät.
 |
| Hilda Käkikosken laatima Suomen historia nuorisolle reilun sadan vuoden takaa |
Juha Hurme: Niemi (Teos 2017)
Äänikirjan lukija: Tomi Alatalo⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (10/10)
 |
| Kuva: teos.fi |
Juha Hurme on ottanut asiakseen käsitellä Suomen historiaa ajalta ennen kuin Suomesta tuli Suomi. Läpi kirjan hän kutsuukin tätä maaplänttiä Niemeksi. Hurme aloittaa pitkältä, aina alkuräjähdyksestä, 14 miljardin vuoden takaa! Kirjan alku on päätähuimaava!
Oma luku/kuuntelukokemukseni oli sikäli erikoinen, etten tiennyt kirjan sisällöstä juuri mitään ennen sen aloittamista. Kirja on luokiteltu romaaniksi, joten oletin sen siirtyvän kaukaakaartavan alun jälkeen käsittelemään historiaa jotenkin fiktion keinoin, ehkä fiktiivisin henkilöin. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, ja tajusin vasta noin pari tuntia kirjaa kuunneltuani että kyseessä on romskun sijaan tuhti tietokirja. Näennäinen romaanimuoto on ainoastaan antanut Hurmeelle vapauden kertoa omia mielipiteitään, käyttää välillä alatyyliä ja pomppia asioista toiseen niin kuin hänelle romaanikirjailijana sopii. Ei silti, teos pysyy kasassa äärimmäisen hyvin.
Vaikka Hurmeen kirja mainitsee Runebergin, Lönnrotin ja Kiven saavutukset, sen varsinainen kaari päättyy vuoteen 1809. Siis siihen hetkeen kun Niemestä tulee vihdoin autonominen Suomen Suuriruhtinaskunta. Kirja käy siis läpi 14 miljardia vuotta maailman historiaa, keskiössä Suomen/Niemen kulttuurihistoria.
Hurme antaa suuren arvon kalevalaisille runonlaulajille ja muinaissuomalaisille naisille. Hän nostaa muinaissuomalaisuuden suullisesti eteenpäin välitetyksi korkeakulttuuriksi. Hän osoittaa myös muiden kulttuurien yhteydet ja vaikutuksen suomalaiseen kulttuuriin. Hän todistaa väkevästi ettei suomalaisuus ole syntynyt eristyksissä, eikä se ole eristyneisyyttä, vaan se on mitä suurimmassa määrin yhteyttä indoeurooppalaiseen ja uralilaiseen kulttuuriin.
Hurme korostaa Ruotsin ja Suomen pitkää yhteistä historiaa ja sen enimmäkseen myönteisiä vaikutuksia Suomeen. Haitalliseksi vaikutukseksi jää tuon runonlaulukulttuurin rusentaminen.
Hurme toki nostaa esiin sellaiset suuruudet kuin Mikael Agricolan (1510-1557), "suomen kielen isän" ja Henrik Gabriel Porthanin (1739-1804), "Suomen historian isän". Mutta heidän lisäkseen hän tuo esiin liudan (ainakin minulle) tuntemattomampia kulttuurihenkilöitä, kuten Jakobus Finnon (1540-1588), "suomalaisen virsikirjan isän", ja Daniel Medelplanin (1657-1737), isonvihan aikaisen Pälkäneen puuaapisen laatijan, ensimmäisen suomalaisen aapisen jossa esiintyy aapiskukko.
Sigfrid Aronus Forsiukselle (1560-1624) Hurme omistaa kokonaisen luvun kirjasta, ja syystäkin! Forsius (joskus myös Helsingforsius) oli tiedemies ja ensimmäisten suomalaisten almanakkojen tekijä, joka myös harrasti ennustusten laatimista ja julkaisemista. Saattoipa hän vaiherikkaan elämänsä aikana syyllistyä murhaankin!
Kirjan päättää kenraali von Döbelnin pitämä jäähyväispuhe suomalaisille sotilaille lokakuulta 1809. Vaikka Hurmeen asenne läpi koko kirjan on ollut lievästi vino, tätä puhetta lainatessaan uskon hänen olevan täysin tosissaan. Georg Carl von Döbeln (1758-1820) on ollut Winston Churchillin (1874-1965) veroinen oraattori. Hänen puheensa on täynnä isänmaallista paatosta, mutta samalla se ei ole vähimmässäkään määrin nurkkakuntainen tai sotaa ihannoiva. Se julistaa mitä suurinta ystävyyttä Suomen ja Ruotsin kansojen välillä ja kohtelee myös Venäjää, silloista Ruotsin vihollista kunnioittavasti.
Suosittelen vahvasti Niemeä kaikille. Asiasisältö on vankka ja kirja on sen lisäksi hauska ja liikuttava.
Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Otava 2017)
⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑⭑ (8/10)Koiramäen Suomen historia on kirjoitettu ikäänkuin nykyhetki olisi Koiramäki-sarjan tapahtuma-aika, 1850-luku. Historian alkuhetkeksi Kunnas on valinnut uskonpuhdistuksen ja Kustaa Vaasan ajan, 1520-luvun. Koiramäen Suomen historia siis ikäänkuin kuvaa sitä ajanjaksoa jota luultavasti olisi muisteltu 1850-luvun Suomessa. Katolisuuden ja varsinkin pakanuuden aika olisi tuosta näkökulmasta "esihistoriaa".
 |
| Koiramäen sankarit Turuilla ja toreilla |
Tämän kirjan väläykset alkavat Mikael Agricolasta Turussa (ks. kirjan kansi) ja jatkuvat ensin Juhana-herttuan (1537-1592) ja sitten Kaarina Maununtyttären (1550-1612) Suomen-vaiheisiin. Siitä mennään nuijasodan, 30-vuotisen sodan, kreivin ajan, ison- ja pikkuvihan kauttaa kohti Suomen sotaa. Hallitsijat vaihtuvat, kansa välillä kärsii, mutta suunta on koko ajan ylöspäin!
Kirja päättyy J. L. Runebergiin (1804-1877) ja Vänrikki Stoolin tarinoihin (1848-1860). Runebergistä Kunnas on ehtinyt kirjoittaa kokonaisen kirjankin, Koiramäen Martta ja Ruuneperi (2005).
Suosittelen äänen luettavaksi lapsille tai omaksi iloksi!
Comments
Post a Comment