It Must Have Been Love
LOVE-urakkani on viimein päätöksessä ja viidettä pakettiakin olen kuunnellut usemman kerran niin että voin siitä muutaman lauseen naputtaa. Loven lisäksi syvennyn yhteen "löytämääni" artistiin tarkemmin sekä ylistän rock-aiheista sarjakuvaa.
Jos muuten missasit aiemmat Love Records -arvioni, voit lukea ne täältä:
VIIDES paketti kokoaa yhteen singlet lokakuusta 1977 aina kesäkuuhun 1979, jolloin Love Records päätyi konkurssiin. Kokoelma pärähtää käyntiin Hurriganesilla: Looking for the Tsugu. Jotain etsitään, mutta jää epäselväksi mitä. Tsugu taitaakin olla Remu-englantia.
Seuraavana Kissojen yö on taiteellisempaa Hectoria, mutta toimii. Hector oli äänessä jo aiemmilla kokoelmilla, mutta tämän pakkauksen alkupuolen hän omistaa! Omia esityksiään löytyy kahdeksan ja en osaa laskeakaan kuinka moneen hän on tehnyt sanat tai sävelen. Ei mittään (Työttömän arkiviisu) on legendaarinen ja sopii myös tähän päivään! Meinasin kirjoittaa, että HEC-kokoonpanon TVC 15 on hyvin bowiemainen kappale, mutta katsos mokomaa, sehän todella on alunperin David Bowien biisi, josta Hector on tehnyt toimivan suomennoksen.
Seuraavaksi kuullaan leffamusiikkia. Markku Kopiston instrumentaalit Nuotiotunnelma ja Vaellus ovat Risto Jarvan elokuvasta Jäniksen vuosi (1977). En ole mokomaa nähnyt. Pitäisi varmaan katsoa.
Reijo Frank esittää Satumaa-tangon. (Siis ei Satumaa-tangoa, joka on Maija Vilkkumaan kappale...)
Sen jälkeen päästetään punk-osasto ja Pelle Miljoona & N.U.S. vauhtiin. Punkkia ja tangoa löytyykin tästä kokoelmasta mukavasti lomittain. Minulle aiemmin tuntematon Sehr Schnell esittää useamman kappaleen. Etäisesti tutut Maukka Perusjätkä sekä Tumppi Varosen luotsaama Problems? ja Andy McCoyn punk-prokjeti Briard ovat myös kunnolla edustettuina. Laskeskelen että kokoelman 142 kappaleesta peräti nelisenkymmentä on punkkia.
Mikko Alatalo ei (onneksi?) enää ole niin voimallisesti edustettuna kuin kahdella aiemmalla kokoelmalla. Hänestä on silti pakko kirjoittaa. Young girl on omituinen ylistyslaulu nuorelle tytölle. Minulle ei ole selvää parodioidaanko tässä 50- ja 60-luvun pop-rockia, mutta ei tällaista enää tänä päivänä tehtäisi. Luulenpa myös että Kiinan tyttäret saisi tänään tehtynä kyseenalaisen leiman sanoitukseltaan rasistisena.
MYÖS Leevi and the Leavings on levyttänyt Love Recordsille! Etenkin Mitä kuuluu, Marja-Leena? mutta myös Elämänmeno ja Kissanpentu ovat saavuttaneet ikuisen klassikkoaseman.
Ikuinen klassikko on myös Tuomari Nurmion & Orpojen tuen Valo yössä. Sen kertosäe syöpyi mieleen jo pienenä poikana: "Taksin katolla vilkkuu, yön ainoa valopilkku." Minuun iskee myös Nurmion versio virrestä Kurja matkamies maan. Taivaallisen rakkauden sijaan Nurmio etsii maallista rakkauta. Aikoinaan 1979 sanoitus herätti syvää pahennusta:
Jatketaan pahennusta herättävällä linjalla. Veltto Virtasen Niilo Yli-Mainio lienee artistin terävin hengentuote. Veltto ei osaa laulaa kovin hyvin, mutta sanoitus on melko osuva, ja tietysti kritisoi 70-luvulla kansaa kaatanutta helluntalaissaarnaaja Niilo Yli-Vainiota. Kappale päättyy ajatuksia herättävään mantraan: "Pyhä Henki, Pyhä Henki, huono isäntä, mutta hyvä renki."
Velton lähdettyä soolouralle, hänen vanha yhtyeensä Virtanen jatkoi Moog Konttisen johdolla nimellä Kontravirtanen. Nimi lyheni pian pelkäksi Kontraksi. Kontran Jerry Cotton on parodinen ylistyslaulu kioskikirjallisuuden sankarille. Muistan tämänkin olleen erittäin laulettu laulu pikkupoikana kotipihalla. Nokkelat sanat ymmärsin paremmin vasta aikuisena. Singlen B-puolena oleva Punaisen Paronin paluu saa minut kuitenkin mietteliääksi. Onko tämä alunperinkin tarkoitettu lastenmusiikiksi? Molemmat kappaleet ovat itse asiassa käännöksiä. Jerry on alunperin The Kinksin Jack the Idiot Dunce ja Paroni alunperin The Royal Guardsmenin Snoopy vs. the Red Baron. Olkoon lastenlauluja tai huumoria, Moog Konttisella on sana hallussa! Hän on toiminut myöhemmin kirjojen ja sarjakuvien suomentajana. Vertaisin sanoituksia Juice Leskiseen, mutta Konttisen sanoitukset ovat jotenkin hyväntahtoisempia, vailla Juicelle tyypillistä terävää ironiaa. Siis jos pitää tehdä huumori-rockia, tehtäköön se hyväntahtoisesti. Pilkkalauluja en niin osaa arvostaa.
AIEMMILTA Loven vuosilta tuttua yhteiskunnallisempaa otetta edustaa mm. Haukka-yhtye ja Faija lähti Ruotsiin. Se on ikään kuin suorasukaisempi versio Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen -kappaleesta. Tästä seuraavana kappaleena onkin sopivasti Hectorin Työttömän kehtolaulu. Haukka on minulle aiemmin täysin tuntematon yhtye. Näköjään Kouvolasta. Heidän kappaleensa Kukaan ei uskalla tietää on sanoitukseltaan ajankohtainen myös nyt lähes 40 vuotta myöhemmin:
Punkin puolelta täytyy vielä erikseen nostaa esiin Maukka Perusjätkän Säpinää, joka on kantaaottavuuden ja rellestyksen rajamailla. Kappale alkaa legendaarisesti moottorisahan pärinällä. Tämä ei voinut olla jäämättä mieleen pikkuskidinä!
Eri tavalla punkin ja kantaaottavuuden rajamailla kulkee yhtye nimeltä Se. Heidän ensimmäinen singlensä Nyt / Kasvoton kuolema on proge-punkkia. B-puolella lauletaan Robert F. Kennedyn murhaajasta Sirhan Sirhanista. Mitä me tehdään? on vakavahenkinen ja todentuntuinen kappale, joka käsittelee vahinkoraskautta miehen näkökulmasta. Yhtyeen ensimmäinen albumi ...ja me tehtiin rakkautta (1979) ikäänkuin jatkaa kappaleen tarinaa ja on niin kiehtova ja ainutlaatuinen suomalaisessa pop-historiassa, että kirjoitan siitä erikseen alla.
SEKALAISESTA osastosta jotain poimintoja. Petri Pettersson oli minulle aiemmin tuntematon artisti. Ei ole enää. Diskorakkaus ei koskaan kuole on mieleenpainuva esitys, mutta diskoa se ei ole. Petterssonilla on muutama muukin esitys, joista en kauheasti pidä. Mieleen jää myös Hannu Merkun Telan jälki. Se on rempseää humppaa ja syrjäseutujen romantiikkaa.
Pen Lee -yhtye esiintyi jo kolmos- ja nelos-kokoelmilla. He soittavat ja laulavat toimivaa rockia englanniksi. Eikä ihme. Tähän 70-luvun lopun kokoonpanoon kuuluivat mm. Dave Lindholm, Pave Maijanen ja Albert Järvinen.
Myös Kojo soittaa ja laulaa rockia englanniksi. Jostain syystä nämä esitykset eivät jää erityisesti mieleen.
Widowsin The Famous Five on punk-pilaversio Viisikko-tv-sarjan tunnussävelmästä. The Famous Five (1978-1979) tuli myös Suomen televisiosta ja muistan itse seuranneeni sitä innokkaasti.
Kari Peitsamo ja Ankkuli ei minuun valitettavasti edelleenkään käännä mun päätä. Peitsamo on tehnyt yhteensä yli 850 levytystä, missä on mielestäni ainakin 800 liikaa. Myönnän kyllä että miehellä on joitain hyviä kappaleita ja nostan joka tapauksessa hattua sinnikkyydelle ja pitkälle uralle.
LOVE Recordsin singlet päättää Briardin Miss World. Se on saanut Spotifyssä leiman EXPLICIT ja ovathan sanat hiukan sopimattomat.
Mahtuu joukkoon kaikkea muutakin josta varmasti voisi kirjoittaa hyllymetrejä. Tietoja etsiessäni törmäsin mm. Helsingin Kalliossa sijainneeseen Kill City -kortteliin jossa toimi 70-luvun lopussa punk- ja rock-kollektiivi, jossa useat sen ajan artistit Pellestä ja Maukasta, Andyyn ja Tumppiin vaikuttivat.
Loppusaldona Love Recordsin singlejen julkaisu on todellakin ollut arvokas kulttuuriteko ja saa minulta ison plussan. Muutama huippukohta on päätynyt pysyville soittolistoille, mutta tulen varmasti palaamaan näihin myös kokonaisuuksina. Ja tulen tutustumaan joidenkin artistien muuhun tuotantoon tarkemmin kunhan aika antaa myöten, ehkä kirjoitankin niistä. Miska Rantasen kirjoittama historiikki Love Records 1966-1979 (2014) täytyy myös jossain vaiheessa hankkia käsiini.
Laiskoille Spotifyn käyttäjille tässä vielä linkit kokoelmiin:
SE-yhtyeen taustalla oli myöhemmin mm. elokuvamusiikkia tehnyt Yari. Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto oli kunnianhimoinen konseptialbumi joka kertoo yhtenäisen realistisen tarinan nuoren lapsiperheen vaiheista isän näkökulmasta. Tätä ei todellakaan voi kuunnella taustamusiikkina, vaan tämä vaatii täyden huomion sen 32 minuutin ajaksi jonka albumi kestää.
Albumi on kunneltavissa Spotifyssä osana CD-julkaisua ...ja me tehtiin rakkautta ja musiikkia (1990). CD:n ensimmäinen kappale on edellä mainittu Mitä me tehdään? Kappaleet 2-5 muodostavat alkuperäisen konseptialbumin. Tässä Spotify-linkki:
Jos kiinnostuksesi heräsi, Yarin sivuilla on muutama lause lisää albumin taustoista:
http://yari.atwebpages.com/tuotanto/albumit/jameteht/
TUTUSTUIN Nyrok City -sarjakuvaan jo sen ilmestymisaikojen loppupuolella 1980-luvulla ja kun jokin aika sitten satuin huomamaan ale-hyllyssä täydellisen kokoelman tuota populaarikulttuurin helmeä, en voinut olla poimimatta sitä mukaani. The best & the wörst of Nyrok City sopii hyvin luettavaksi Love Records -singlepaketteja 3-5 kuunnellessa. Sarjakuvaa nimittäin julkaistiin vuosina 1975-1986 Introssa, Helpissä ja Suosikissa. Tuon ajan koti-ja ulkomaiset pop- ja rock-artistit sekä elokuvatähdet ja urheilijat saavat rankkaa kyytiä Mauri Kunnakselta.
Nyrok Cityt ovat tavallisesti aukeaman mittaisia lyhyitä parodioita. Useimmat yllä mainituista Love-artisteista esiintyvät hassusti nimettyinä hahmoina kuten Rymy Uusi-Aaltonen, Hante Turmio, Micky Ylitalo, Veltto-Mäkinen, Jerry Conttinen, Pecos Biljoona, Makkara Perus-Päkkärä ja Juissa Pläskinen.
Remu Aaltonen on selvästi ollut Mauri Kunnaksen lemppari. Hän esiintyy päähenkilönä useissa sarjakuvissa, välillä myös nimellä Humu Laine.
Sarjakuvien taso on vaihteleva, mutta melko usein vähintään hymyilyttää. Jos olet minkään edellä mainitun artistin (ml. piirtäjä Kunnas itse) ja huonon huumorin ystävä, kannattaa katsastaa!
1960-70-LUVUN kotimainen pop-rock oli tämän blogin osalta vähäksi aikaa siinä. Ensi kerran aiheeksi on minulla kaksi vaihtoehtoa. Kumpikin on aivan jotain muuta.
Jos muuten missasit aiemmat Love Records -arvioni, voit lukea ne täältä:
Musiikkia
Eri esittäjiä: Love Records - Kaikki Singlet 5 (2016)
7/10VIIDES paketti kokoaa yhteen singlet lokakuusta 1977 aina kesäkuuhun 1979, jolloin Love Records päätyi konkurssiin. Kokoelma pärähtää käyntiin Hurriganesilla: Looking for the Tsugu. Jotain etsitään, mutta jää epäselväksi mitä. Tsugu taitaakin olla Remu-englantia.
Seuraavana Kissojen yö on taiteellisempaa Hectoria, mutta toimii. Hector oli äänessä jo aiemmilla kokoelmilla, mutta tämän pakkauksen alkupuolen hän omistaa! Omia esityksiään löytyy kahdeksan ja en osaa laskeakaan kuinka moneen hän on tehnyt sanat tai sävelen. Ei mittään (Työttömän arkiviisu) on legendaarinen ja sopii myös tähän päivään! Meinasin kirjoittaa, että HEC-kokoonpanon TVC 15 on hyvin bowiemainen kappale, mutta katsos mokomaa, sehän todella on alunperin David Bowien biisi, josta Hector on tehnyt toimivan suomennoksen.
Seuraavaksi kuullaan leffamusiikkia. Markku Kopiston instrumentaalit Nuotiotunnelma ja Vaellus ovat Risto Jarvan elokuvasta Jäniksen vuosi (1977). En ole mokomaa nähnyt. Pitäisi varmaan katsoa.
Reijo Frank esittää Satumaa-tangon. (Siis ei Satumaa-tangoa, joka on Maija Vilkkumaan kappale...)
Sen jälkeen päästetään punk-osasto ja Pelle Miljoona & N.U.S. vauhtiin. Punkkia ja tangoa löytyykin tästä kokoelmasta mukavasti lomittain. Minulle aiemmin tuntematon Sehr Schnell esittää useamman kappaleen. Etäisesti tutut Maukka Perusjätkä sekä Tumppi Varosen luotsaama Problems? ja Andy McCoyn punk-prokjeti Briard ovat myös kunnolla edustettuina. Laskeskelen että kokoelman 142 kappaleesta peräti nelisenkymmentä on punkkia.
Mikko Alatalo ei (onneksi?) enää ole niin voimallisesti edustettuna kuin kahdella aiemmalla kokoelmalla. Hänestä on silti pakko kirjoittaa. Young girl on omituinen ylistyslaulu nuorelle tytölle. Minulle ei ole selvää parodioidaanko tässä 50- ja 60-luvun pop-rockia, mutta ei tällaista enää tänä päivänä tehtäisi. Luulenpa myös että Kiinan tyttäret saisi tänään tehtynä kyseenalaisen leiman sanoitukseltaan rasistisena.
MYÖS Leevi and the Leavings on levyttänyt Love Recordsille! Etenkin Mitä kuuluu, Marja-Leena? mutta myös Elämänmeno ja Kissanpentu ovat saavuttaneet ikuisen klassikkoaseman.
Ikuinen klassikko on myös Tuomari Nurmion & Orpojen tuen Valo yössä. Sen kertosäe syöpyi mieleen jo pienenä poikana: "Taksin katolla vilkkuu, yön ainoa valopilkku." Minuun iskee myös Nurmion versio virrestä Kurja matkamies maan. Taivaallisen rakkauden sijaan Nurmio etsii maallista rakkauta. Aikoinaan 1979 sanoitus herätti syvää pahennusta:
Ai jumal'auta, mä toivon vaanLisää voit lukea Ylen Elävän arkiston blogista otsikolla Mielipahaa ohjelmaneuvostossa.
Vaikk' ei ois toivoa ollenkaan
Sinua odotan, sinua haluan, niin, niin, niin
Jatketaan pahennusta herättävällä linjalla. Veltto Virtasen Niilo Yli-Mainio lienee artistin terävin hengentuote. Veltto ei osaa laulaa kovin hyvin, mutta sanoitus on melko osuva, ja tietysti kritisoi 70-luvulla kansaa kaatanutta helluntalaissaarnaaja Niilo Yli-Vainiota. Kappale päättyy ajatuksia herättävään mantraan: "Pyhä Henki, Pyhä Henki, huono isäntä, mutta hyvä renki."
Velton lähdettyä soolouralle, hänen vanha yhtyeensä Virtanen jatkoi Moog Konttisen johdolla nimellä Kontravirtanen. Nimi lyheni pian pelkäksi Kontraksi. Kontran Jerry Cotton on parodinen ylistyslaulu kioskikirjallisuuden sankarille. Muistan tämänkin olleen erittäin laulettu laulu pikkupoikana kotipihalla. Nokkelat sanat ymmärsin paremmin vasta aikuisena. Singlen B-puolena oleva Punaisen Paronin paluu saa minut kuitenkin mietteliääksi. Onko tämä alunperinkin tarkoitettu lastenmusiikiksi? Molemmat kappaleet ovat itse asiassa käännöksiä. Jerry on alunperin The Kinksin Jack the Idiot Dunce ja Paroni alunperin The Royal Guardsmenin Snoopy vs. the Red Baron. Olkoon lastenlauluja tai huumoria, Moog Konttisella on sana hallussa! Hän on toiminut myöhemmin kirjojen ja sarjakuvien suomentajana. Vertaisin sanoituksia Juice Leskiseen, mutta Konttisen sanoitukset ovat jotenkin hyväntahtoisempia, vailla Juicelle tyypillistä terävää ironiaa. Siis jos pitää tehdä huumori-rockia, tehtäköön se hyväntahtoisesti. Pilkkalauluja en niin osaa arvostaa.
AIEMMILTA Loven vuosilta tuttua yhteiskunnallisempaa otetta edustaa mm. Haukka-yhtye ja Faija lähti Ruotsiin. Se on ikään kuin suorasukaisempi versio Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen -kappaleesta. Tästä seuraavana kappaleena onkin sopivasti Hectorin Työttömän kehtolaulu. Haukka on minulle aiemmin täysin tuntematon yhtye. Näköjään Kouvolasta. Heidän kappaleensa Kukaan ei uskalla tietää on sanoitukseltaan ajankohtainen myös nyt lähes 40 vuotta myöhemmin:
Kukaan ei uskalla tietää
Yrittäneet laitetaan
Totuutta ei voida sietää
Ja valheet lehtiin painetaan
Sanat ovat Pelle Miljoonan. Ja toki myös suuri osa punkista on yhteiskunnallista. Pelle lisäksi Sehr Schnell ja Problems? ovat varsin kantaaottavia.
Punkin puolelta täytyy vielä erikseen nostaa esiin Maukka Perusjätkän Säpinää, joka on kantaaottavuuden ja rellestyksen rajamailla. Kappale alkaa legendaarisesti moottorisahan pärinällä. Tämä ei voinut olla jäämättä mieleen pikkuskidinä!
SEKALAISESTA osastosta jotain poimintoja. Petri Pettersson oli minulle aiemmin tuntematon artisti. Ei ole enää. Diskorakkaus ei koskaan kuole on mieleenpainuva esitys, mutta diskoa se ei ole. Petterssonilla on muutama muukin esitys, joista en kauheasti pidä. Mieleen jää myös Hannu Merkun Telan jälki. Se on rempseää humppaa ja syrjäseutujen romantiikkaa.
Pen Lee -yhtye esiintyi jo kolmos- ja nelos-kokoelmilla. He soittavat ja laulavat toimivaa rockia englanniksi. Eikä ihme. Tähän 70-luvun lopun kokoonpanoon kuuluivat mm. Dave Lindholm, Pave Maijanen ja Albert Järvinen.
Myös Kojo soittaa ja laulaa rockia englanniksi. Jostain syystä nämä esitykset eivät jää erityisesti mieleen.
Widowsin The Famous Five on punk-pilaversio Viisikko-tv-sarjan tunnussävelmästä. The Famous Five (1978-1979) tuli myös Suomen televisiosta ja muistan itse seuranneeni sitä innokkaasti.
Kari Peitsamo ja Ankkuli ei minuun valitettavasti edelleenkään käännä mun päätä. Peitsamo on tehnyt yhteensä yli 850 levytystä, missä on mielestäni ainakin 800 liikaa. Myönnän kyllä että miehellä on joitain hyviä kappaleita ja nostan joka tapauksessa hattua sinnikkyydelle ja pitkälle uralle.
LOVE Recordsin singlet päättää Briardin Miss World. Se on saanut Spotifyssä leiman EXPLICIT ja ovathan sanat hiukan sopimattomat.
Mahtuu joukkoon kaikkea muutakin josta varmasti voisi kirjoittaa hyllymetrejä. Tietoja etsiessäni törmäsin mm. Helsingin Kalliossa sijainneeseen Kill City -kortteliin jossa toimi 70-luvun lopussa punk- ja rock-kollektiivi, jossa useat sen ajan artistit Pellestä ja Maukasta, Andyyn ja Tumppiin vaikuttivat.
Loppusaldona Love Recordsin singlejen julkaisu on todellakin ollut arvokas kulttuuriteko ja saa minulta ison plussan. Muutama huippukohta on päätynyt pysyville soittolistoille, mutta tulen varmasti palaamaan näihin myös kokonaisuuksina. Ja tulen tutustumaan joidenkin artistien muuhun tuotantoon tarkemmin kunhan aika antaa myöten, ehkä kirjoitankin niistä. Miska Rantasen kirjoittama historiikki Love Records 1966-1979 (2014) täytyy myös jossain vaiheessa hankkia käsiini.
Laiskoille Spotifyn käyttäjille tässä vielä linkit kokoelmiin:
- Love Records - Kaikki Singlet 1
- Love Records - Kaikki Singlet 2
- Love Records - Kaikki Singlet 3
- Love Records - Kaikki Singlet 4
- Love Records - Kaikki Singlet 5
Se: ...ja me tehtiin rakkautta (1979)
7/10SE-yhtyeen taustalla oli myöhemmin mm. elokuvamusiikkia tehnyt Yari. Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto oli kunnianhimoinen konseptialbumi joka kertoo yhtenäisen realistisen tarinan nuoren lapsiperheen vaiheista isän näkökulmasta. Tätä ei todellakaan voi kuunnella taustamusiikkina, vaan tämä vaatii täyden huomion sen 32 minuutin ajaksi jonka albumi kestää.
Sä sanot:Kuuntelukokemus on intensiivinen, hetkittäin jopa ahdistava. Suosittelen silti!
"Mistä mä tiedän että sä oot isä?
Mistä mä tiedän että mä oon äiti?
Mistä mä tiedän onko sitä ees olemassa?"
Albumi on kunneltavissa Spotifyssä osana CD-julkaisua ...ja me tehtiin rakkautta ja musiikkia (1990). CD:n ensimmäinen kappale on edellä mainittu Mitä me tehdään? Kappaleet 2-5 muodostavat alkuperäisen konseptialbumin. Tässä Spotify-linkki:
Jos kiinnostuksesi heräsi, Yarin sivuilla on muutama lause lisää albumin taustoista:
http://yari.atwebpages.com/tuotanto/albumit/jameteht/
Sarjakuvaa
Mauri Kunnas: The best & the wörst of Nyrok City (2011)
6/10TUTUSTUIN Nyrok City -sarjakuvaan jo sen ilmestymisaikojen loppupuolella 1980-luvulla ja kun jokin aika sitten satuin huomamaan ale-hyllyssä täydellisen kokoelman tuota populaarikulttuurin helmeä, en voinut olla poimimatta sitä mukaani. The best & the wörst of Nyrok City sopii hyvin luettavaksi Love Records -singlepaketteja 3-5 kuunnellessa. Sarjakuvaa nimittäin julkaistiin vuosina 1975-1986 Introssa, Helpissä ja Suosikissa. Tuon ajan koti-ja ulkomaiset pop- ja rock-artistit sekä elokuvatähdet ja urheilijat saavat rankkaa kyytiä Mauri Kunnakselta.
Nyrok Cityt ovat tavallisesti aukeaman mittaisia lyhyitä parodioita. Useimmat yllä mainituista Love-artisteista esiintyvät hassusti nimettyinä hahmoina kuten Rymy Uusi-Aaltonen, Hante Turmio, Micky Ylitalo, Veltto-Mäkinen, Jerry Conttinen, Pecos Biljoona, Makkara Perus-Päkkärä ja Juissa Pläskinen.
Remu Aaltonen on selvästi ollut Mauri Kunnaksen lemppari. Hän esiintyy päähenkilönä useissa sarjakuvissa, välillä myös nimellä Humu Laine.
Sarjakuvien taso on vaihteleva, mutta melko usein vähintään hymyilyttää. Jos olet minkään edellä mainitun artistin (ml. piirtäjä Kunnas itse) ja huonon huumorin ystävä, kannattaa katsastaa!
1960-70-LUVUN kotimainen pop-rock oli tämän blogin osalta vähäksi aikaa siinä. Ensi kerran aiheeksi on minulla kaksi vaihtoehtoa. Kumpikin on aivan jotain muuta.
Comments
Post a Comment